
MATTI MATIKAINEN
Pormestariehdokas Wille Rydman: On aika tehdä Helsingistä jälleen saavutettava myös autoliikenteelle
Elinkeinoministeri Wille Rydman pyrkii Helsingin pormestariksi ensi kevään kuntavaaleissa, ja tarjoaa kaupunkilaisille tuntuvaa muutosta nykymenoon – työssäkäyvien rehtien kaupunkilaisten parhaaksi. - On tullut aika tehdä Helsingistä kaupunki, jossa keskustaan pääsee sujuvasti kaikilla liikennevälineillä, Rydman sanoo.
Wille Rydman katsoo, että pääkaupungin yleinen johtaminen on kuluneella nelivuotiskaudella ollut anteeksiantamattoman leväperäistä, ja kaupunki on tehnyt kertakaikkisen väärää ja kaupunkilaisille vahingollista politiikkaa, etenkin kaupunkisuunnittelussa.
– Helsingin kaupunkisuunnittelua eivät enää aikoihin ole ohjanneet kaupunkilaisten tarpeet, liikenteen sujuvuus, keskustan saavutettavuus tai lähiöiden viihtyisyys. Sitä on ohjannut ideologinen autoiluvastaisuus ja urbaanivihreä ahtaan ja ylitiiviin asumisen kaupunki-ihanne.
Pyöräilysilta ei tuo apua autoilijoille
Helsingin autoiluvastaisuudesta Rydman nostaa esille yli puolen miljardin euron Kruunusillat-hankkeen, joka ei tule helpottamaan autoliikenteen sujuvuutta pääkaupungissa
– Tämä kaupunki hukuttaa satoja miljoonia euroja runsaan kilometrin mittaiseen siltaan, joka kuitenkaan ei ole autoliikenteen käytettävissä. Tämä kaupunki pitää pyöräilijöitä niin avuttomina, että se haluaa käyttää miljoonia rakentaakseen meren päälle erilliset pyöräilysillat, jotta kukaan ei vain joutuisi polkemaan ylämäkeen.
Esplanadien katukivetystä tuhottu
Rydman mainitsee myös Helsingin Esplanadien surullisenkuuluisan kävelyalueen laajennuskokeilun, jossa Helsinki päällysti asfaltilla historiallisesti arvokkaita nupukiviä. Asfalttia on tänä syksynä kuorittu pois, ja jäljelle on jäänyt murjottua vaurioitunutta kivipintaa.
– Tämä kaupunki käyttää miljoonia päällystääkseen mukulakivet asfaltilla ja repiäkseen asfaltin sitten jälleen mukulakivien päältä pois. Tämä kaupunki sulkee kadut keskustassa ja tukkii kaupungin sisääntuloväylät ja ihmettelee sitten, miksi keskusta näivettyy ja liikkeet lopettavat toimintansa, Rydman jyrähtää.
Helsingin pitää mahdollistaa arjen tarpeita
Helsingin pormestariksi pyrkivä elinkeinoministeri Rydman haluaa palauttaa pääkaupunkimme takaisin tunnollisille työssäkäyville ihmisille ja uutterille yrittäjille.
– On aika äänestää Helsinki takaisin niille perheille, jotka haluavat lastensa voivan kasvaa turvallisessa ympäristössä. On aika äänestää Helsinki takaisin arjen tarpeiden mahdollistajaksi. Tämän kaupungin on oltava helsinkiläisten koti, ei urbaanivihreän ja monikulttuurisen yhteiskuntautopian villi kokeilukenttä todellisuudesta vieraantuneille paikallispoliitikoille.
– On aika tehdä Helsingistä jälleen saavutettava. Kaupunki, jossa keskustaan pääsee sujuvasti kaikilla liikennevälineillä. Elinvoimainen pääkaupunki, jossa liiketoiminta kannattaa myös kaupungin keskustassa. Kaupunki, johon halutaan tulla sen sijaan, että jätetään tulematta, kun se on jo tehty liian vaikeaksi, Rydman painottaa.
SUOMEN UUTISET
Lue myös
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Helsinkk Esplanadien kaventaminen pormestariehdokas kaupunkisuunnittelu työssäkäynti asuminen ja liikkuminen autoilijat Yritykset Wille Rydman Liikenne
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Rydman: Helsingistä tehtävä jälleen turvallinen – ”On luovuttava politiikasta, joka karkottaa pääkaupungista hyvät veronmaksajat ja täyttää sen väkivaltaisilla jengeillä ja islamistisaarnaajilla”
Helsingin pormestariksi pyrkivä elinkeinoministeri Wille Rydman haluaa palauttaa pääkaupunkimme takaisin tunnollisille työssäkäyville ihmisille ja uutterille yrittäjille. - Helsinki kuuluu niihin alueisiin maassamme, jotka eniten kärsivät vääränlaisesta maahanmuuttopolitiikasta, Rydman sanoo.

Pormestariehdokas Wille Rydman Helsingin Uutisissa: Tavallisen helsinkiläisen arki ei ole ollut kaupungin päätöksenteon johtotähti enää aikoihin
Viime vuosikymmenellä Helsingin tavoitteena oli olla ”maailman toimivin kaupunki”. Ainakaan enää se ei sitä ole, kirjoittaa perussuomalaisten pormestariehdokas Helsingissä, elinkeinoministeri ja kaupunginvaltuutettu Wille Rydman Helsingin Uutisten kolumnissaan.

Perussuomalaiset valitsi Wille Rydmanin pormestariehdokkaakseen Helsinkiin
Elinkeinoministeri Wille Rydman on valittu Helsingin pormestariehdokkaaksi, kertoo perussuomalaisten Helsingin piiriyhdistys.

Yrittäjät ovat erittäin pettyneitä Helsingin päättäjien viherkokeiluihin – ydinkeskusta näivettyy ja yritykset kärsivät
Helsingin päättäjien Esplanadi-kokeilu lisäsi kävely- ja pyöräilyalueiden määrää ja muutti autoilijoiden väylät yksikaistaisiksi. Nyt ydinkeskustan liikenne on sekaisin ja yritykset menettävät asiakkaita.

Helsingin Yrittäjät vastustaa Kaivokadun muuttamista joukkoliikennekaduksi – vaikeuttaisi liikkumista keskustassa ja ruuhkauttaisi muita katuja
Helsingin keskustassa toimivat yritykset ovat huolissaan kaupungin suunnitelmista muuttaa Kaivokatu joukkoliikennekaduksi ja ohjata keskustan poikittainen autoliikenne ensisijaisesti Esplanadeille. Helsingin Yrittäjät vastustaa Kaivokadun sulkemista autoliikenteeltä, mikä vaikeuttaisi liikkumista keskustassa ja ruuhkauttaisi muita katuja.
Viikon suosituimmat

Vasemmistoliiton Pirkanmaan piirihallituksen jäsen uhkailee X:ssä räjähdyksillä ja tappamisella
Vasemmistoliiton Pirkanmaan piirihallituksen jäsen Mika Tammi julkaisi X-viestipalvelussa räjähdys- ja tappouhkauksia eduskuntataloa, perussuomalaisten puoluetoimistoa, ministereitä ja poliisia kohtaan. Piirihallituksen luottamushenkilön julkaisemat uhkaukset herättävät kysymyksen siitä, miten vasemmistoliitto suhtautuu omien edustajiensa vihapuheeseen.

Perussuomalaisten puoluevaltuuston puheenjohtaja jyrähtää: ”Vasemmiston täytyy putsata oma pesänsä” –
Vasemmistoliiton Pirkanmaan piirihallituksen jäsenen Mika Tammen räjähdys- ja tappouhkaukset eivät ole irrallinen tapaus. Puolueen historiasta löytyy useita samankaltaisia esimerkkejä luottamushenkilöiden julkaisemista väkivaltaviesteistä. Perussuomalaisten puoluevaltuuston puheenjohtaja, Pirkanmaan piirihallituksen jäsen Sami Kymäläinen vaatii vasemmistoliittoa siivoamaan oman pesänsä.

Suomen Uutiset selvitti: Julkisuudessa vuosina 2015–2026 käsitellyissä naisiin kohdistuneissa joukkoraiskauksissa tekijät ulkomaalaistaustaisia
Suomen Uutiset selvitti julkisuudessa olleita usean tekijän raiskauksia vuodesta 2015 lähtien. Kaikissa selvityksessä löytyneissä naisiin kohdistuneissa tapauksissa tekijöiden nimet viittasivat ulkomaalaistaustaan. Yhdessä mieheen kohdistuneessa törkeässä raiskauksessa toinen kahdesta tekijästä oli suomalaistaustainen. Ulkomaalaistaustaiset muodostavat selvän yliedustuksen myös raiskausrikoksissa yleisesti: vuonna 2025 raiskauksesta tai törkeästä raiskauksesta epäillyistä henkilöistä 33,7 prosenttia oli ulkomaalaistaustaisia, vaikka heidän osuutensa Suomen väestöstä oli 11,7 prosenttia.

Toimenpidealoite: Yle jaettava kahdeksi yhtiöksi
Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew aikoo jättää eduskunnalle toimenpidealoitteen, jossa Yleisradio jaettaisiin kahdeksi erilliseksi yhtiöksi. Toinen olisi verorahoitteinen yhteiskunnallinen yhtiö ja toinen markkinaehtoisesti toimiva viihdeyhtiö. Garedewin mukaan tavoitteena on vahvistaa Yleisradion ensisijaista tehtävää tiedonvälittäjänä ja vähentää valtion menoja.

Pikkukaupungin idylli murtui: Raivoisa tappelu keskellä kirkasta päivää – viidakkoveitsikin heilui
Englantilainen hillitty elämänmeno sai elokuussa vakavan särön ja teekupit menivät lopullisesti nurin, kun cornwallilaisen pikkukaupungin keskustassa puhkesi raivoisa joukkotappelu keskellä kirkasta päivää. Veristen viidakoveitsien heiluttelu johti keskusteluun siitä, mihin maa on oikeasti menossa.

Antikainen vastaa Amnestyn toiminnanjohtajalle: ”Suomen sotilasjohdon natsittelu tekee Suomesta kohteen”
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen paheksuu jyrkästi Amnestyn Suomen osaston toiminnanjohtajan Frank Johanssonin ulostuloa, jossa tämä rinnasti Suomen Puolustusvoimain komentajan natsi-Saksan sotarikolliseen Adolf Eichmanniin.

Laittomat maahanpyrkijät ajoivat Italiassa uimarin päälle – jatkoivat pysähtymättä rannalle ja juoksivat pakoon
17-vuotias tyttö oli Sardinian Chia Beachilla uimassa, kun hänen päälleen ajoi algerialaisten laittomien maahantulijoiden vene. Veneessä olleet 14 nuorta miestä eivät pysähtyneet katsomaan tytön saamia vammoja, vaan karauttivat rannalle muutaman kilometrin päähän ja juoksivat pakoon sisämaahan.

Pride-aktivistit maalittavat tieteentekijöitä – toiminta on kansainvälisesti verkostoitunutta ja systemaattista
Aktivistien maalituksen kohteeksi joutunut lääkäri Riittakerttu Kaltiala sanoo, ettei maalittaminen Pridessa voinut tulla järjestäjille yllätyksenä. Suomessa on niin pienet piirit, että on selvää, että henkilöt ovat keskenään verkostoituneita.

Harva päättäjä asuu siellä, missä vieraskielisiä on paljon
Iltalehden selvitys paljasti, että valtaosa Helsingin valtuutetuista asuu alueilla, joissa vieraskielisiä on selvästi keskimääräistä vähemmän. Ilmiö osuu erityisesti niihin vihreiden ja vasemmistoliiton poliitikkoihin, jotka ovat itse ajaneet kaupungin koulupiirien tasapainotusta ja segregaation purkua.

Garedew: “Opetusministeri Adlercreutz lähti mukaan Setan aivopesukampanjaan”
Opetus- ja kulttuuriministeriö käynnisti yhdessä Seta ry:n kanssa sateenkaarinuorille suunnatun kampanjan. Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew moittii kovin sanoin opetus- ja kulttuuriministeri Anders Adlercreutzia (r.) tempauksesta ja painottaa, että julkisen vallan tulee pysytellä erossa Setan ja Helsinki Priden kaltaisten kansaa jakavien poliittisten äärijärjestöjen kanssa veljeilystä.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää














