

LEHTIKUVA
PS: Hallitus on luvannut kiristää perheenyhdistämisen kriteereitä täysimääräisesti – ”Ei muuta kuin hihat heilumaan!”
Oppositiopuolueet ovat jättäneet perinteiseen tapaansa niin sanotut varjobudjettinsa. Näissä vaihtoehdoissa puolueet kertovat siis hallituksen tuloista ja menoista poikkeavat näkemyksensä. Perussuomalaisten eduskuntaryhmä on kuitenkin poikkeuksellisesti vaatinut hallitusta pysymään itse valitsemallaan tiellä turvapaikkapolitiikassa.
– Mietimme varjobudjettia valmistellessamme, että itse asiassa hallituksella on hyvä turvapaikkapoliittinen toimenpideohjelma vuoden 2015 lopulta. Sen on koko hallitus allekirjoittanut, mutta sitä ei vain ole pantu täytäntöön. Noh, välillä tällaisia lapsuksia sattuu, mutta nyt on hallituksella korkea aika noudattaa ohjelmiaan, kansanedustaja Juho Eerola toteaa.
Muissa Pohjoismaissa jo tiukempi ote
Hallituksen ohjelmassa todetaan muun muassa, että Suomi tiukentaa perheenyhdistämisen kriteerejä EU:n perheenyhdistämisdirektiivin nojalla täysimääräisesti edellyttäen ainakin toimeentuloa ja riippumattomuutta sosiaalituista.
– Hallitusohjelmassa sitouduttiin Ruotsin tavoin kiristämään perheenyhdistämisen kriteereitä täysimääräisesti. Vaadimme yhä hallitusta noudattamaan perussuomalaisten hallitusohjelmakirjauksia, kansanedustaja Ville Tavio huomauttaa.
– Huomattavasti tiukempi turvapaikkapolitiikka on jo arkipäivää muissa Pohjoismaissa. Niissä esimerkiksi suojeluperusteiset oleskeluluvat ovat minimipituisia ja oikeasti tarkastetaan luvan päätyttyä, onko suojelulle enää syytä – toisin kuin Suomessa. Tanskassa on kahden vuoden asumisaikaedellytys, asuntovaatimus sekä 24 vuoden alaikäraja puolisoiden perheenyhdistämiselle. Tässä vain pari esimerkkiä eroista, kansanedustaja Olli Immonen täsmentää.
Suomen kansalaisuus pois terroristeilta
Hallituksen toimenpideohjelmassa on myös terrorismin vastaisia toimia.
– Siellä muun muassa luvataan, että jatkossa Suomen kansalaisuuden voisi mitätöidä terrorismitoimiin osallistuvalta kaksoiskansalaisilta. Hallituksen ohjelma on täynnä hyviä ideoita. Ei muuta kuin hihat heilumaan!
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Halla-aho esitteli maahanmuuttotavoitteita – on vielä mahdollista välttää Ruotsin, Ranskan tai Britannian katastrofi

Eerola: ”Perheenyhdistäminen tehtävä mahdollisimman vaikeaksi – Suomi voisi kerrankin toimia ensimmäisenä”

Leena Meri: Hallituksen esityksen perheenyhdistämisestä tulisi mennä sellaisenaan läpi

Maahanmuuttotutkija: Suomi voi edelleen kiristää turvapaikkapolitiikkaansa rikkomatta kansainvälisiä sopimuksia
Viikon suosituimmat

Irakilaiskaksoset saivat valtiolta 426 000 euron koppikorvaukset – hallitus esittää korvauksille kattoa
Irakilaiskaksosten tapaus on nostanut esiin Suomessa maksettujen koppikorvausten korkean tason ja toimii esimerkkinä tilanteista, joihin hallitus pyrkii nyt puuttumaan asettamalla korvauksille enimmäisrajan.

Hallitus helpottaa liikkumista Suomessa: Ammattidiesel käyttöön, ajoneuvovero laskee jälleen
Hallitus päätti kehysriihessä tänään useista autoilun ja liikkumisen hintaa laskevista toimenpiteistä. Hallitus helpottaa liikkumista toteuttamalla raskaan liikenteen ammattidieselin, alentamalla matkakuluvähennyksen omavastuuta ja alentamalla ajoneuvoveroa.

Marinin hallituksen senioriministeri aiheutti hirvittävän vahingon, tappiot miljardeissa – myöntää ettei tajunnut mitä teki – nyt vasen laita valehtelee asiaa Purran syyksi
KOLUMNI | Sosiaalinen media on täyttynyt erityisesti vasemmalla laidalla väitteistä, että nykyhallitus olisi vaihtanut Marinin pitkät nollakorkolainat vaihtuvakorkoisiksi. Tämä on ihan puhdasta valehtelua, kirjoittaa perussuomalaisten poliittinen suunnittelija Juhani Huopainen.

Kiihtynyt Sofia Virta puhui päälle ja haastoi riitaa A-studiossa
Eilisessä Ylen A-studiossa vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta korotti ääntään, elehti voimakkaasti ja keskeytti sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin useaan kertaan, Virran puolustaessa järjestöjen oikeutta jatkaa toimintaansa veronmaksajien rahoilla.

Perussuomalaiset ja vasemmistoliitto ottivat eduskunnassa rajusti yhteen maahanmuutosta: ”Tänne ei haluta ihmisiä!”
Eduskunta keskusteli keskiviikkona kiivaasti maahanmuuton tiukennuksista. Perussuomalainen sisäministeri Mari Rantanen esitteli eduskunnalle kaksi uutta hallituksen esitystä, joista ensimmäisellä pyritään tehostamaan ulkomaalaisten karkotuksia ja toisella panemaan täytäntöön EU:n kiristyvää turvapaikkapolitiikkaa.

Käräjäoikeus hylkäsi Elokapinan mielenosoittajien niskoittelusyytteet – Antikainen: Oikeus antoi vaarallisen viestin – kannustaa sivuuttamaan poliisin käskyt
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen kritisoi Helsingin käräjäoikeuden eilen antamaa päätöstä, jossa se hylkäsi niskoittelusyytteet kahta Elokapinan mielenosoittajaa vastaan ja katsoi, ettei poliisilla ollut toimivaltaa määrätä Mannerheimintien ajokaistan sulkenutta mielenilmausta päättymään.

Sanna Marinin vasemmistohallitus ajoi Suomen talouden päin seinää – Vigelius: Nyt Lindtman ja Andersson ihmettelevät, miten hienosti menee niillä mailla, joille Suomi kippasi rahansa
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius pitää suhteellisen absurdina, että samat vasemmistopoliitikot, jotka aiheuttivat Suomen velkaantumiskierteen ja olivat hyväksymässä sitä, että kaikesta tästä huolimatta kipataan tuhansia miljoonia euroja suomalaisten rahoja kehitysapuna maailmalle joka vuosi ja elvyttämään Etelä-Euroopan talouksia, arvostelevat nyt Suomen valtiontalouden hoitoa, velkaantumiskehitystä ja säästötoimien välttämättömyyttä.

Aino-jäänmurtaja rakennetaan Suomessa – ministeri Ranne: ”Ilouutinen koko Suomelle!”
Väylävirasto kertoi tänään, että Suomen uusi jäänmurtaja rakennetaan Suomessa joko Rauman tai Helsingin telakalla. Suomen omista kahdeksasta jäänmurtajasta useampi on jo käyttöikänsä päässä, ja hallitus onkin liikenne- viestintäministeriön johdolla uudistamassa vanhenevaa jäänmurtolaivastoa sekä jäänmurron järjestämistapaa.

SDP:n Tuppurainen jäi kiinni valehtelusta – Vigelius: ”Epärehellistä sumutusta’’
SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppurainen jäi torstaina kiinni valehtelusta koskien sote-järjestöjen valtion tuista säästämistä.

Jäikö kommunismin ruumiinavaus kesken? Uutuuskirja kertoo, mistä woke on lähtöisin
Perinteinen kommunismi voi olla heikossa hapessa, mutta punaisen aatteen jälkeläiset porskuttavat kaikissa läntisissä yhteiskunnissa. Kommunismin yhteydet nykyiseen woke-ideologiaan, antirasistiseen teollisuuteen ja ympäristöliikehdintään nousevat näkyville toimittaja, tietokirjailija Pekka Virkin tuoreessa tietokirjassa.















