

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
PS esitti Helsinki-lisän palauttamista 1-3-vuotiaille, kukaan muu ei kannattanut – ”Surullista, ettei tälle löydy ymmärrystä muilta puolueilta”
Helsingin kaupungin kasvatus- ja koulutuslautakunnan kokouksessa käsiteltiin tiistaina 14.12. toimialan vuoden 2022 tulosbudjettia. Perussuomalaisten kaupunginvaltuutettu ja lautakunnan jäsen Pia Kopra esitti, että tulosbudjettiin varataan varoja kotihoidontuen Helsinki-lisän palauttamiseen 1–3-vuotiaille lapsille.
Yksikään muu puolue ei esitystä kannattanut. Kaupunginvaltuutettu Pia Kopra jätti päätöksestä eriävän mielipiteen.
– Säästöjä on haettu aivan vääristä kohteista eli lapsista ymmärtämättä, ettei Helsinki-lisän poistolla todellisuudessa edes saada säästöjä. Kaupungin päiväkodeissa varhaiskasvatus on yksikkökustannuksiltaan selvästi kalliimpaa kuin kotihoidossa. Päiväkotipaikoista ja koulutetusta henkilöstöstä, erityisesti varhaiskasvatuksen opettajista ja varhaiskasvatuksen erityisopettajista, on huutava pula, Kopra muistuttaa.
Koti on taaperoikäiselle paras paikka
Kopran mukaan jotkut yksityiset varhaiskasvatuksen palveluntuottajat ovat lopettaneet toimintansa vuonna 2021 ja riski, että toiminnan lopettajia tulee vielä lisää vuonna 2022, on ilmeinen.
– Kun yksityinen toimija lopettaa, siirtyvät lapset kunnalliselle puolelle. Tämä vaatii lisää henkilökuntaa kunnalliselle puolelle, joka jo nyt kärsii henkilöstöpulasta.
– Turvallinen lapsuus on lapsen tulevaisuuden kannalta äärimmäisen tärkeä. Koti on erityisesti taaperoikäiselle paras paikka ja omat vanhemmat parhaimpia hoitajia. Surullista, ettei tälle löydy ymmärrystä muilta puolueilta, sanoo Helsingin perussuomalaisten valtuustoryhmän puheenjohtaja Mari Rantanen.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- yksityiset palveluntuottajat tulosbudjetti kasvatus- ja koulutuslautakunta Perussuomalaisten Helsingin valtuustoryhmä koulut ja päiväkodit Helsinki-lisä eriävä mielipide Varhaiskasvatus lapset Opettajat Pia Kopra kotihoidontuki
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Kaupunginvaltuutettu Pia Kopra: Päätös Helsinki-lisän poistamisesta yli 2 vuotiailta lapsilta on käsittämätön

Perussuomalaiset säästäisivät maahanmuuttokustannuksista, ei kotihoidon Helsinki-lisästä

Perussuomalaiset esittivät kuntalaisäänestystä Malmin lentokentästä – Helsingin valtuusto torppasi esityksen

Perussuomalaiset torjuu vihervasemmiston vaatimat huumeiden käyttöhuoneet: ”Kukapa haluaisi asua naapurissa?”

Kännykät pois oppitunneilta – Ari Koponen: ”Tämä olisi yksi ratkaisu oppimisen ongelmiin”

Valtuutettu Makkonen haluaa Helsinkiin lisää liikuntapainotteisia kouluja: ”Eikö jokainen koulu voisi olla lähiliikuntakoulu?”

Mäenpää hallituksen varhaiskasvatuslakiehdotuksesta: ”Todella kylmäävää vasemmistolaista politiikkaa”
Viikon suosituimmat

Ilmari Nurmisen huoleton rahankäyttö puhututtaa tamperelaisia: Pormestarimenot paisuvat – samaan aikaan kaupunki leikkaa ankarasti
Uuden edustusauton käyttöönsä juuri saanut Tampereen pormestari Ilmari Nurminen teetti äskettäin itsestään uudet edustuskuvat, joiden hintalappu nousee selkeästi tavanomaista korkeammalle. Nuoren pormestarin rahankäyttö herättää keskustelua, kun samaan aikaan Tampere kärvistelee talousahdingossa.

Eerola ihmettelee somaliperheiden ristiriitaista toimintaa: Turvaan tulleet lähettävät omia lapsiaan vaaraan
Perussuomalaisten kansanedustaja Juho Eerola kommentoi Facebookissa Ylen MOT-dokumenttia, joka paljastaa somalialaisten perheiden lähettävän lapsiaan ankariin kurinpitolaitoksiin Somaliaan. Eerola kysyy, miksi turvaa hakeneet vanhemmat altistavat jälkeläisensä samalle vaaralle, josta itse pakenivat.

Riikka Purra ja Björn Wahlroos harvinaisessa yhteishaastattelussa

Trump antaa tonnin ”pesämunan” jokaiselle lapselle – osakesäästötilin tuoton saa haltuunsa 18-vuotiaana
Presidentti Trump on luonut lapsille uuden osakesäästötilin, johon valtio lahjoittaa tuhat dollaria pesämunaksi jokaiselle Trumpin toisen kauden aikana syntyneelle Yhdysvaltain kansalaiselle. Monet sijoittajat ja suuryritykset ovat lähteneet mukaan tukemaan Amerikan lasten tulevaisuutta. Myös rap-artisti Nicki Minaj aikoo lahjoittaa rahaa faniensa lasten Trump-tileille.

Sahateollisuus varoittaa miljardipommista – Tynkkynen varoitti jo aiemmin: Ilmastokiimassa unohtuvat talous ja huoltovarmuus
Sahateollisuus ry:n toimitusjohtaja Tino Aalto varoittaa Kauppalehden Talousaamussa, että ilmasto‑ ja luontopaneelien esittämät hakkuuvähennykset iskisivät suomalaiselle metsäsektorille rajusti. Aallon mukaan kymmenen prosentin leikkaus puunkäyttöön merkitsisi jopa kymmenien sahojen sulkemisia, miljardiluokan talousmenetyksiä ja tuhansien työpaikkojen menetystä.

Toimeentulotuen muutokset voimaan tänään – Purra esittää myös jatkouudistusta – ”Harva lähtee yövuoroihin siivoamaan, jos saman rahan saa tekemättä mitään”
Toimeentulotuen uudistus tulee tänään voimaan maltillisella leikkauksella. Valtiovarainministeri Riikka Purra esittää samalla jo uudistuksen jatkamista, sillä Suomi ei kestä enää avokätisyyttä, joka pitää etenkin integroitumattomia maahanmuuttajia tuen varassa.

Maahanmuuttajataustainen mies pakoili oikeutta 20 vuotta, sai lievemmän tuomion lapsen joukkoraiskauksesta – Vigelius: ”Kokeeko kukaan oikeuden toteutuneen”
Joukkoraiskaukseen 20 vuotta sitten osallistunut mies tuomittiin lopulta samasta teosta kuin muutkin, mutta mies sai teostaan kevyemmän rangaistuksen, koska onnistui piileskelemään oikeutta niin pitkään.

Sillanpäältä piikki Lindtmanille: Antin puntit alkavat tutista – seuraavalla hallituksella edessä 10 miljardin euron säästötalkoot
Perussuomalaisten kansanedustaja Pia Sillanpää on huvittunut SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtmanin vaatimuksesta, että Orpon hallituksen pitäisi tehdä vielä 1,4 miljardin euron lisäsopeutukset tällä hallituskaudella. Sillanpään mielestä Lindtman pelkää jo nyt tulevaa pääministerin vastuuta: seuraavaa hallitusta odottavat karut 10 miljardin euron säästötalkoot.

Strandman varoittaa tuulivoiman haavoittuvuudesta: ”Lavat jäässä ja sähkön hinta pilvissä”
Tuulivoiman tuotanto on romahtanut Suomessa poikkeuksellisen pitkän jäätymisjakson vuoksi, ja sähkön hinta on noussut jyrkästi. Perussuomalaisten kansanedustaja Jaana Strandman kommentoi tilannetta Facebookissa ja vaatii tuulivoimahankkeisiin enemmän realismia sekä alueiden asukkaiden kuulemista.

Britit tyrmistyivät: Hallitus asuttaa turvapaikanhakijoita 1,3 miljoonan paikallisen jonottajan ohi
Britannian työväenpuolue aIkoo asuttaa turvapaikanhakijoita kunnallisiin vuokra-asuntoihin pois hotelleista. Suunnitelma nostattaa kansalaisissa raivoisia tunteita paikallisvaalien alla. Yli miljoona sosiaalista asuntoa jonottavaa brittiä seuraa epäuskoisena hallituksen aikeita jättää ehkä vuosiakin uutta kotia odottaneet kantakansalaiset tyhjn käsin kasvavaan kansalliseen kurjuuteen.















