Artikkeli kuva

PS: Hallituksen tunnustettava jihadismin uhat

25.09.2014 |12:19

Euroopassa ja maailmalla kasvaa huoli radikalisoituneista kansalaisista, jotka lähtevät taistelemaan terroristijärjestöjen riveihin Irakiin ja Syyriaan. ISIS puhutti myös YK:n yleiskokouksessa, ja eilen YK:n turvallisuusneuvosto teki päätöksen, jonka mukaan sen jäsenmaiden tulee hyväksyä laki, jossa omien kansalaisten liittyminen jihadisteihin määritellään vakavaksi rikokseksi.

Perussuomalaiset kiinnitti ongelmaan huomiota jo kolme vuotta sitten ja laati asiasta lakialoitteen. Vesa-Matti Saarakkala esitti aiheesta kirjallisen kysymyksen vuonna 2013 ja Ari Jalonen aiemmin tässä kuussa.

Kirjallisiin kysymyksiin vastannut sisäministeri Räsänen kertoi jälkimmäisessä vastauksessaan, että ministeriö on käynnistänyt selvityksen mahdollisten säädösmuutosten tekemisestä.

– Muuten vastauksissa on lähinnä väheksytty kasvavaa ongelmaa, Jalonen moittii.

– Perussuomalaiset haluaa kuulla, aikooko hallitus reagoida mitenkään YK:n turvaneuvoston päätökseen. Puolue odottaa, että hallitus tuo asiaan liittyvät lakihankkeet pikaisesti eduskuntaan. Hallituksen on viimein aika herätä ja tunnustaa jihadismiin liittyvät uhkat. Suomen on osoitettava myös lainsäädännön kautta, että terrorismi ei ole millään tavoin hyväksyttävää toimintaa.

PS VERKKOTOIMITUS


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Some ärähti THL:n huuruisesta sekoilusta – terveysviranomainen höpöttelee suomalaisuusmyytistä, väittää kotoutumista ”pakkoassimilaatioksi” – THL:n sivusto pursuilee kovan linjan woketusta

08.06.2025 |15:46
4.
Suomen uutiset logo

Tutkimus: Oikeistolaiset osoittavat enemmän empatiaa vasemmistolaisia kohtaan kuin vasemmistolaiset oikeistolaisia kohtaan – epäsymmetriaa selittävät ankarat moraaliset tulkinnat

06.06.2025 |09:55
5.
Suomen uutiset logo

Antikainen: Rikollisjoukko ei määrää Suomen puolustuksesta – ”Töhrykampanja ei muuta Suomen turvallisuuspolitiikkaa”

08.06.2025 |17:19
6.
Suomen uutiset logo

Thunbergin purjehdusseurueen taustat: Yksi osallistui Hizbollahin johtajan hautajaisiin, vasemmistomeppi syytti Hamasin kidnappaaman vauvan kuolemasta Israelia

09.06.2025 |14:30
8.
Suomen uutiset logo

Woken jo hiipuessa Väestöliitto lanseeraa kampanjan, joka syyttää DEI:stä irtisanoutuvia yrityksiä tasa-arvon takinkääntäjiksi

08.06.2025 |16:09
9.
Suomen uutiset logo

Wille Rydman: Mies-päätteisten sanojen kieltäminen ei tee maailmasta rahtustakaan tasa-arvoisempaa – ”Ole mies, älä henkilö”

06.06.2025 |11:28
10.
Suomen uutiset logo

Mikko Polvinen: Maahanmuuton kriittinen piste ylittyy Euroopassa – ”Oman maan kansalaiset muuttavat kodeistaan paremman ja turvallisemman elämän perässä”

11.06.2025 |09:19

Uusimmat

PS Naiset 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää