

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
PS-kansanedustajat tyrmäävät palveluiden laajentamisen laittomasti maassa oleville: ”Täysin vastuutonta ja Suomen edun vastaista”
Eduskunta keskusteli eilen kansanedustaja Susanna Huovisen (sd.) jättämästä lakialoitteesta, jolla halutaan tarjota maanlaajuisesti kattavammat terveydenhuollon palvelut muun muassa laittomasti ilman oleskelulupaa maassa oleville henkilöille.
Nykyään laki turvaa kiireellisen tarpeen palvelut. Aloitteen on allekirjoittanut yksi kansanedustaja kaikista puolueista paitsi perussuomalaisista. Perussuomalaisten eduskuntaryhmä tyrmää aloitteen vastuuttomana.
– Kyse on siitä, halutaanko yhteiskunnan tarjoamia ja veronmaksajien kustantamia palveluja laajentaa koskemaan myös laittomasti maassa oleskelevia henkilöitä. Perussuomalaiset vaativat, että verovarat kohdennetaan suomalaisten hyväksi, kansanedustaja Sami Savio täsmentää.
Merkittävä vetovoimatekijä
Perussuomalaisten kansanedustajien mukaan palveluiden laajentaminen olisi merkittävä vetovoimatekijä laittomalle siirtolaisuudelle ja pahentaisi entisestään tilannetta, jossa Suomessa on tuhansia henkilöitä luvatta ja viranomaisten saavuttamattomissa.
– Laittomasti maassa oleskelevien määrä kasvaa jatkuvasti. Ongelmaa pahentaa hallituksen löyhä maahanmuuttopolitiikka, jonka kiristämistä Perussuomalaiset ovat toistuvasti vaatineet. Hallitus on kuitenkin ilmeisen haluton ryhtymään konkreettisiin toimiin, Savio toteaa.
Kansanedustaja Jani Mäkelä epäilee, että laittomasti maassa olevien määrä tulee kasvamaan, mikäli esitys menee läpi.
– Jos sisäministeriö arvioi, että nyt on 2 500 sellaista henkilöä, jotka tämän piirissä olisivat, niin montako niitä henkilöitä mahtaa olla ensi vuonna tähän aikaan, kun näitä kielteisiä turvapaikkapäätöksiä saaneita ei edes saada maasta poistettua? Mäkelä kysyy.
Suomi saa päättää palveluista
Mäkelä huomautti keskustelussa, että aloitteen tekijä keskustelisi näistä aiheista ja laillisuusperiaatteen noudattamisesta puoluetoverinsa, entisen sisäministeri Kari Rajamäen (sd.) kanssa.
– Rajamäen ansiosta tämä esitys aikanaan käsitykseni mukaan pöydälle jäikin. Hänen aikanaan sentään pystyi luottamaan, että myös SDP oli Suomen ja suomalaisten asialla eikä pyrkinyt avaamaan Suomea maailman sosiaalitoimistoksi! Mäkelä sivalsi.
– Laillisuusperiaatteessa on kyse siitä, että Suomen laki määrittelee sen, kenellä on oikeus oleskella maassamme ja toisaalta että vailla oikeutta olevien tulee poistua maasta. Meidän ei tule tunnustaa laittomasti maassa oleskeleville oikeuksia esimerkiksi sosiaaliturvaan tai muihin laillisesti maassa oleville kuuluviin etuuksiin, perussuomalaiset täsmentävät.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


PS-valtuutetut Pia Kopra ja Mari Rantanen laittomasti maassa olevien palveluista: ”Täysin avoin piikki meillä Helsingissä”

Helsinki maksaa laittomasti maassa oleville henkilöille käteistä rahaa ja matkalippuja

”Luvut ovat karmeita” – Halla-aho: laittomasti maassa olevien terveys- ja sosiaalipalveluiden kustannuksia aliarvioidaan johdonmukaisesti

Perussuomalaiset: Veteraaneille täydet palvelut heti – ”Leikkaisimme rahat turvapaikkaturismista”
Viikon suosituimmat

Hallitusta rasismista kouluttaneet paljastuivat itse rasisteiksi – Rostila: THL levittää syrjivää pseudotiedettä valkoisten etuoikeuksista
Perussuomalaisten kansanedustaja Onni Rostila syyttää hallitukselle rasismikoulutuksen järjestänyttä Terveyden ja hyvinvoinnin laitosta itse rasistiseksi, THL:n omat verkkosivut nimittäin pursuavat pseudotieteellisen, valkoihoisia syrjivän "valkoisuustutkimuksen" oppeja.

Expressen: Muslimiyhteisöt haluavat segregaatiota
Expressenin kolumnisti Sofie Löwenmark seurasi muslimiyhteisöjen verkostoitumista Ruotsissa. Hän kirjoittaa, että samaan aikaan, kun poliittisessa keskustelussa korostetaan integraatiota, vahvistuu rinnakkaisyhteiskunta muslimiyhteisöjen tiiviiden verkostojen voimalla. Eikä se ole hänen mukaansa sattumaa.

Antikainen: Rikollisjoukko ei määrää Suomen puolustuksesta – ”Töhrykampanja ei muuta Suomen turvallisuuspolitiikkaa”
Puolustusministeriön rakennuksen julkisivu töhrittiin vaaleanpunaisella maalilla lauantain vastaisena yönä. Poliisi tutkii asiaa rikosnimikkeellä törkeä vahingonteko. Rikoksen tekijäksi on ilmoittautunut palestiinalaisia tukeva Palestine Action -järjestö, joka uhkaa “eskaloida toimintaansa”, ellei Suomi katkaise suhteitaan Israeliin ja peru asekauppoja.

Virallinen Suomi ei ole koskaan tehnyt kattavaa selvitystä maahanmuuton kokonaiskustannuksista, mutta nyt tekee – Purra ilmoitti asiasta kyselytunnilla

Thunbergin purjehdusseurueen taustat: Yksi osallistui Hizbollahin johtajan hautajaisiin, vasemmistomeppi syytti Hamasin kidnappaaman vauvan kuolemasta Israelia
Greta Thunbergin purjehdusreissulle osallistuneen aktivistiseurueen jäsenet ovat oman kertomansa mukaan valmiita vain rauhanomaiseen ja väkivallattomaan vastarintaan. Yksi Gretan purjehduskavereista on kuitenkin osallistunut terroristijärjestö Hizbollahin johtajan Hassan Nasrallahin hautajaisiin. Matkalle osallistunut ranskalainen vasemmistomeppi puolestaan väitti Hamasin kaappaaman vauvan, 4-vuotiaan lapsen sekä heidän äitinsä kuolleen Israelin miehityksen ja kolonisaation seurauksena.

Ari Koponen raivostui liikemiehen koulutusbisnekselle: ”Vesterbacka sumuttaa aasialaisia opiskelijoita ja hyväksikäyttää suomalaista koulutusjärjestelmää”
Perussuomalaisten kansanedustaja ja sivistysvaliokunnan varapuheenjohtaja Ari Koponen raivostui uutisesta, joka koskee Peter Vesterbackan johdolla tapahtuvaa ulkomaalaisten opiskelijoiden maksullista rekrytointia suomalaisiin lukioihin.

Hamas hyökkäsi GHO:n avustustyöntekijöiden kimppuun raa’asti Gazassa – tappoi ainakin viisi ja otti useita panttivankeja
Yhdysvaltain tukema humanitaarinen avustusjärjestö GHF kertoo, että useita avustustyöntekijöitä surmattiin Gazassa tiistai-iltana. Järjestön mukaan Hamas on hyökkäyksen takana. GHO:n työntekijät olivat bussimatkalla jakelukeskukseen Khan Younisin länsipuolella.

Mikko Polvinen: Maahanmuuton kriittinen piste ylittyy Euroopassa – ”Oman maan kansalaiset muuttavat kodeistaan paremman ja turvallisemman elämän perässä”
Perussuomalaisten kansanedustaja Mikko Polvinen uskoo, että tulevaisuudessa eri Euroopan maat tekevät kahdenkeskisiä sopimuksia rajattomista alueistaan ja vapaasta liikkuvuudesta. Tämä tulee johtamaan siihen, että maahanmuutossa epäonnistuneet valtiot joutuvat alistumaan rajatarkastuksiin naapurien suojellessa itseään.

Poliittinen väkivalta Saksassa yltyy
Vasemmistoradikaalit iskevät Saksassa uhriensa kimppuun yhä brutaalimmin. Pääkohteisiin kuuluvat AfD-puolueen ohella oikeistoradikaalit, poliisi, teollisuus sekä tieto- ja muu liikenne. Kotimaantiedustelun raportti avaa karun näkymän saksalaiseen terrorismiin.

Ulkomaalaispojille syyte raiskauksesta – mellakat puhkesivat Pohjois-Irlannin pikkukaupungissa
Pitkään jatkunut epäluulo jatkuvasti kasvavaa maahanmuuttajaväestöä kohtaan leimahti liekkeihin Pohjois-Irlannissa, kun kaksi 14-vuotiasta, oikeudessa romanian kieltä puhunuttu poikaa sai syytteen paikallisen teinitytön raiskauksesta.