

LEHTIKUVA
PS: Malmin kenttä säilytettävä ilmailukäytössä
Perussuomalaiset on ainoana puolueena johdonmukaisesti ja yhtenä rintamana puolustanut Malmin kentän säilyttämistä.
– Keskustan viimeviikkoinen kannanotto kentän säilyttämiseksi ilahdutti. Toivomme, että keskustan Helsingin valtuustoryhmä tulee samalle kannalle kuin puolueen eduskuntaryhmäkin, kannustaa perussuomalaisten kansanedustaja ja Helsingin kaupunginhallituksen jäsen Mika Raatikainen.
”Vihreät ovat suojelevinaan luontoa”
Helsinkiin tulee lähivuosien aikana tuhansia uusia asuntoja. Parhaillaan rakennetaan esimerkiksi Jätkäsaarta, Kalasatamaa ja Pasilaa. Kulkuyhteydet paranevat Länsimetron avautumisen myötä. Kauempaakin pääsee Helsinkiin aina vain helpommin.
– Kummastuttaa, että vihreät ovat aina suojelevinaan luontoa ja määräämässä hakkuukieltoja ties minne, paitsi jos on kysymys asunnoista Helsinkiin. Cityvihreyttä parhaimmillaan, Raatikainen kummastelee.
– Asiantuntijoiden mukaan Malmin kentän alueen rakentaminen tuhoaisi ainutlaatuisen lintualueen.
Valtiovallan syytä puuttua
Perussuomalaisten eduskuntaryhmä iloitsee Malmin kentän säilyttämisen puolesta tehdyn kansalaisaloitteen etenemisestä eduskunnan käsittelyyn. Suuri allekirjoittajien määrä kertoo kentän säilyttämisen tärkeydestä.
– Tämä ei ole mikään pienen ilmailuharrastajaporukan vetoomus oman harrastuksen säilyttämiseksi. Malmin kentän säilyttäminen saa tukea laajalta kansanjoukolta ja Helsingin rajojen ulkopuoleltakin. Jos Helsingin päättäjät eivät tajua kentän säilyttämisen tärkeyttä, valtiovallan on syytä puuttua asiaan.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Packalén: Lentäminen ja asuminen voidaan yhdistää Helsingin Malmilla

Kansainväliset asiantuntijat: Malmin lentokenttä säilytettävä kulttuuriperinnön helmenä

Perussuomalaiset barrikadeilla Malmin lentokentän pelastamiseksi

Packalén: Helsinki-Malmin lentokentän tuhoaminen on poliittinen katastrofi
Viikon suosituimmat

Helsinki Pride järjestää penistyöpajan 13-vuotiaille – Aittakumpu: Kantaako Helsingin kaupunki vastuun nuorten mielenterveydestä?
Helsingin kaupungin nuorisopalvelut ja Helsinki Pride järjestävät yhdessä 13–17-vuotiaille tytöille työpajan, jossa on mahdollisuus ommella itselleen packer eli penistä esittävä lötkäle haaroväliin laitettavaksi.

Juutalaisseurakuntien johtaja teki rikosilmoituksen Helsinki Pridestä: ”Muodostaa Suomen lain näkökulmasta vakavan syrjintäriskin”
Suomen juutalaisten seurakuntien keskusneuvoston puheenjohtaja Yaron Nadbonik epäilee Helsinki Prideen liittyvän tapahtuman osallistumislinjauksen olevan syrjivä ja lainvastainen. Hän on tehnyt asiasta rikosilmoituksen.

Pride-hype hiipuu – öykkäröivä politisoituminen ja woke-konkurssi karkottavat kannattajia
Männävuosien kiihkeä pridetys on hiipumaan päin. Yhä useammat organisaatiot ovat laittaneet sordiinon päälle skandaaleissa rypevän ja politisoituneen Priden suhteen.

Ulkomaalaisten rikollisten poistamista tehostetaan Helsingissä – poliisi lisää käännytyksiä ja maasta poistamisia satamissa
Helsingin poliisi on tehostanut rikoksiin syyllistyneiden ulkomaalaisten maasta poistamisia ja lisännyt käännytyksiä satamissa. Toimet kohdistuvat erityisesti henkilöihin, joiden epäillään liittyvän rikolliseen toimintaan tai vaarantavan yleistä järjestystä ja turvallisuutta.

Rostila: Stubb sortui taas pride-politikointiin
Kansanedustaja Onni Rostilan mielestä presidentti teki virheen vaihtaessaan Suomen lipun pride-lippuun.

Kepun takki kääntyi: Suorassa lähetyksessä Antti Kaikkonen perui puolueensa tavoitteen 40 000 uudesta maahanmuuttajasta
SuomiAreenan puheenjohtajatentissä eilen käytiin tiukkaa debattia maahanmuutosta. Perussuomalaisten Joakim Vigelius puolusti hallituksen tiukkaa linjaa ja muistutti oppositiota siitä, kenen käsialaa ongelmat ovat. Keskustan Antti Kaikkonen joutui ensimmäistä kertaa tv-tentissä vastaamaan kysymykseen oman puolueensa tavoitteesta koskien 40 000 ihmisen nettomaahanmuuttoa vuosittain.

Islamilainen rukouskutsu hiljenee Tanskassa – vasemmistokin sai jo tarpeekseen minareettijoikusta
Tanskan maahanmuuttoministeri Morten Bødskov on ilmoittanut suunnitelmista kieltää islamilainen rukouskutsu. Ministerin mukaan osa Tanskasta on alkanut muistuttaa Islamabadin esikaupunkia.

Pride-marssilla maalitettiin lääkäreitä ja tutkijoita – ”Tavoitteena on pelotella”
Helsinki Pride markkinoi toimintaansa yhdenvertaisuuden ja turvallisuuden edistämisellä, mutta todellisuus on toisenlaista. Viikonloppuna Helsingissä Pride-marssilla nähtiin useita plakaatteja, joissa yksittäisiä lääkäreitä ja tutkijoita maalitettiin aggressiivisesti. Nuorisopsykiatrian professori Riittakerttu Kaltiala on yksi maalituksen kohteeksi joutuneista. Hän paheksuu Pride Helsinkiä ja SETA ry:tä siitä, että ne sallivat henkilöön kohdistuvan hyökkäyksen ja painostuksen tapahtumassaan.

Purra varoittaa SDP:n strategiasta: Islamisteja Suomeen vaalimenestyksen takia
Valtiovarainministeri Riikka Purra varoittaa islamismin kasvavasta uhasta suomalaiselle yhteiskunnalle. Ruotsin hallituksen jo aloittaman selvityksen kanssa samanaikaisesti Purra moittiikin eräitä pohjoismaisia puolueita, jotka tietoisesti suosivat islamistisia ryhmiä äänestäjäkannan kasvattamiseksi. Suomessa SDP:n vaalimainosten kieli on nykyään yhä useammin arabia, Purra muistuttaa.

Vigelius haastoi vasemmisto-oppositiota SuomiAreenan puheenjohtajatentissä: ”Mikä Rydmanin kriteereistä ei teille käy?”
SuomiAreenan puheenjohtajatentissä oppositio hyökkäsi järjestöavustuskriteerien uudistamista vastaan. Oppositiojohtajista kukaan ei pystynyt vastaamaan perussuomalaisten Joakim Vigeliuksen kysymykseen siitä, mikä tarkalleen kriteereissä on vialla.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää











