

PS-Naiset: Haittamaahanmuuttoon kohdennetut rahat suomalaisten hyvinvointiin
Perussuomalaiset Naiset ovat ylpeitä perussuomalaisten vaali- ja maahanmuutto-ohjelmasta. Naiset kehuvat erityisesti turvallisuus-, työ- ja ympäristölinjauksia sekä heikompien aseman huomioimista.
– Turvallisuuteen vaikuttaa erityisesti maahanmuuttopolitiikka. Vain perussuomalaisilla on tähän aito vaihtoehto, joka muuttaa asioita. Me emme selittele. Olemme esittäneet ja tulemme esittämään tiukkoja ja konkreettisia toimia jatkossakin – ainoana puolueena, Perussuomalaisten Naisten puheenjohtaja, kansanedustaja Ritva ”Kike” Elomaa toteaa.
Perussuomalaisten tavoitteena on lopettaa kokonaan kaikki sellainen maahanmuutto, joka on haitallista Suomelle ja suomalaisille.
Suomalaiset voivat huonosti
Elomaa korostaa, että perussuomalaiset kohdentaisivat muun muassa haittamaahanmuuttoon kohdennetut rahat parempaan suomalaisten hyvinvointiin. Perussuomalaisten teettämän tutkimuksen mukaan valtaosa kansasta haluaa kohdentaa rahat juuri näin.
– Lisäksi sillä tuella, joka annetaan Suomessa, saadaan paljon suurempi vaikutus suuremmalle ihmisryhmälle pakolaisleireillä, Elomaa huomauttaa.
– Me kaikki tiedämme, mihin kuntoon esimerkiksi vanhustenhoito on mennyt. Perusterveydenhuolto tökkii ja nuorten syrjäytymisluvut ovat järkyttäviä. Näihin me haluamme kohdentaa varoja ja ohjelmamme ovat vastaus niille, jotka ajattelevat kanssamme samalla tavalla, Elomaa täsmentää.
Kotimainen työ etusijalle
Myös ympäristö on huomioitu perussuomalaisten ohjelmissa. Elomaa ihmettelee, miksi perussuomalaisia usein pidetään puolueena, joka ei ajattele ympäristöasioita.
– Päinvastoin. Me haluamme pitää työn täällä, jossa ympäristöstä välitetään. Me emme halua, että ylikansalliset jätit varastavat luonnonvarojamme, saati sitä, että typerällä ja kalliilla politiikalla työt karkaavat Suomesta sinne, jossa ympäristöstä ei välitetä. Suomalainen työ ja yrittäjyys ovat ekotekoja.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- haittamaahanmuutto palvelut PS-Naiset Ilmasto Ritva ”Kike” Elomaa Vaaliohjelma Terveydenhuolto perussuomalaiset työllisyys
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Perussuomalaiset haluaa lopettaa kokonaan sellaisen maahanmuuton, joka on haitallista ja käy kalliiksi – Suomi ei tällä hetkellä houkuttele huippuosaajia vaan halpatyövoimaa ja turvapaikkaturisteja

Kysely: Enemmistö samaa mieltä perussuomalaisten kanssa ulkomaalaisille tarjottavista palveluista – ei oikeutta samoihin sosiaalietuuksiin

Halla-aho herättelee äänestäjiä: ”Politiikassa eletään nyt takinkääntöviikkoja – vain perussuomalaisten linja on selkeä ja pysyvä”
Viikon suosituimmat

Epäilty vasemmistopuolueen vaalivilppi voi vielä muuttaa Ruotsin vaalituloksen: “Joku tolkku sentään pitäisi olla”
Ruotsin valtiopäivävaaleissa on paljastunut vasemmistopuolueen mahdollinen vaalivilppi. Taalainmaalla voidaan siten joutua uusiin vaaleihin. Vaalipiirissä on 224 000 äänioikeutettua, joten valtakunnallinen tiukka vaalituloskin voi mennä uusiksi.

Bernerin epäonnistunut taksiuudistus kuopataan viimein – taksialalle kunnianpalautus, turvallisuus etusijalle
Liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne lupaa taksialalle kauan kaivattua kunnianpalautusta. Pahamaineinen Bernerin taksiuudistus romutti arvostetun toimialan, mutta nyt sen tilalle tulee tiukempi koulutus, valvonta ja vihreät rekisterikilvet.

Lähes kaksi miljardia euroa ulkomaalaisten sosiaaliturvaan – Antikainen vaatii tekoja
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii sosiaaliturvaministeri Karoliina Partasta (kok.) jatkamaan ulkomaalaisten sosiaaliturvan ehtojen kiristämistä. Antikainen on jättänyt asiasta kirjallisen kysymyksen sosiaaliturvaministerin vastattavaksi.

Ceutan kunnossapitotyöntekijät syyttävät laittomasti maahan tunkeutuneita: ”He tappavat eläimiä huvikseen”
Ceutaan laittomasti tunkeutuneet ja sinne jääneet nuoret miehet ovat syyllistyneet pahoinpitelyihin, ryöstöihin ja raiskauksiin, mutta mitkään laittomuudet eivät näköjään tulijoille riitä. Nyt rikosten kohteena ovat viattomat eläimet.

AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä – kristillisdemokraattien kannatus romahti, demarit alamäessä
AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä. Molemmat saivat ennakkotuloksen perusteella huomattavasti enemmän ääniä kuin edellisvaaleissa. Liittokansleripuolueelle CDU:lle tuli kummassakin vaalissa historiallinen tappio.

Kaleva kepuloi euron bensa-tarinalla – Purra: Pitäytykää tosiasioissa
Valtiovarainministeri Riikka Purra moittii Oulun seudun lehteä Kalevaa valheellisista väitteistä perussuomalaisten vaalilupauksista. Purra sanoo, että lehti toistaa keskustan levittämää tarinaa euron bensasta, jota perussuomalaiset eivät ole koskaan luvanneet.

Demarisäätiön pomo kuppasi vanhuksen rahat – Reijonen: Hälytyskellojen pitäisi soida
Sosiaalisessa mediassa nousi myrsky, kun demareihin kytköksissä olevan Kansan Sivistysrahaston toimitusjohtaja nouti 92-vuotiaan Kaino Nurmisen sairaalan geriatriselta osastolta pankkiin lahjoittamaan säätiölle 100 000 euroa. Perussuomalaisten kansanedustaja Minna Reijonen paheksuu sitä, että kuka tahansa pystyy noutamaan ikäihmisen sairaalasta pankkiin tekemään mittavia lahjoituksia edustamalleen säätiölle.

EU-elvytyspaketista rahaa ajoneuvoverojen poistoon Italiassa – Tavio: Perussuomalaiset varoitti yhteisvelasta
Italia aikoo poistaa vuoden 2027 ajalta ajoneuvoveron yli 14 miljoonalta autolta ja moottoripyörältä, ja käyttää tähän EU:n elpymisvälineestä peräisin olevia rahoja. Perussuomalaiset varoittivat jo vuonna 2021 EU:n elpymisvälineestä ja vastustivat sen hyväksymistä eduskunnassa.

Vaalikatastrofi järisyttää jo koko Ruotsia: Jengirikollisten lähipiiri vaalitoimitsijoina Tukholmassa – ääniä ostettu Luulajassa ja Piitimessä
Ruotsin valtiopäivävaaleihin liittyvät epäselvyydet uhkaavat haudata alleen koko valtakunnallisen vaalituloksen. Epäiltyjä väärinkäytöksiä tulee kaiken aikaa lisää ja usko pohjoismaiseen demokratiaankin horjuu. Pian on johtopäätösten aika.

Vigelius latasi täyslaidallisen hallituksen saavutuksista masentuneelle oppositiolle
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius avasi eduskunnan budjettikeskustelun rajulla hyökkäyksellä oppositiota ja Sanna Marinin hallituksen perintöä vastaan. Vigelius puolusti hallituksen verokevennyksiä ja tiukkaa kulukuria sekä tyrmäsi opposition vaihtoehdot pelkkänä rahareikänä ja talouskasvun jarruna.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää













