

LEHTIKUVA
PS-Nuoret: Rehellisten veronmaksajien rahat eivät kuulu terroristeille – ”Tervemenoa helvettiin”
Perussuomalaiset Nuoret vaatii, että terroristijärjestöihin yhteyksiä omaavien henkilöiden sosiaalietuudet lakkautetaan. Nykyisin sosiaalietuuksia voidaan maksaa jopa ulkomaille, jolloin esimerkiksi Daeshin tai muun ääri-islamilaisen terrorijärjestön riveissä toimiva terroristi voi nauttia suomalaisesta sosiaaliturvasta, vaikka samaan aikaan tappaa viattomia ihmisiä.
Suomeen ei enää mitään asiaa
Perussuomalaiset Nuoret esittää, että lainsäädäntöä muutetaan mahdollisimman pian siten, että turvallisuudesta vastaavat viranomaiset voivat ilmoittaa sekä vaihtaa tietojaan esimerkiksi Kelan kanssa.
– Näin ollen tieto terroristeista päätyy myös sosiaalietuuksista päättäville viranomaisille. Mikäli terrorismiin yhteyksiä omaava henkilö nauttii suomalaisista sosiaalietuuksista, tuet tulee lakkauttaa välittömästi, sanoo Perussuomalaisten Nuorten puheenjohtaja Samuli Voutila.
– Rehellisten veronmaksajien rahat eivät kuulu terroristeille. Terroristeille tulee tarjota ainoastaan postilla ilmoitus, että hänen kansalaisuutensa on peruutettu, Suomeen ei ole enää mitään asiaa ja tervemenoa helvettiin
Nykyisen lainsäädännön mukaan terrorismin rahoittaminen on kriminalisoitu, ja tällä hallituskaudella on kriminalisoitu myös matkustaminen ulkomaille terrorismirikoksen tekemistä varten.
Sosiaalietuudet ja oleskelupa pois
Perussuomalaiset Nuoret ei hyväksy, että valtio rahoittaa terrorismia sosiaalietuuksien muodossa.
– Mikäli sosiaalietuuksien piirin kuuluva henkilö matkustaa ja jopa lomailee kriisialueilla jatkuvasti, tulee henkilön sosiaalietuuksien poistamisen lisäksi myös oleskelulupa peruuttaa välittömästi, PS-Nuoret vaativat.
– Suomalainen sosiaaliturva on tarkoitettu vähäosaisten kansalaisten turvaverkoksi. Sen käyttäminen ihmisoikeuksia polkevien hirmuaatteiden tukemiseen on moraalisesti täysin kestämätöntä. Terroritekoihin syyllistyneellä ei pitäisi olla mitään asiaa nauttia Suomen kansalaisuudesta tai oleskelusta maassamme – saati rahallisesta tuesta! puuskahtaa Perussuomalaisten Nuorten varapuheenjohtaja Tiina Ahva.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Elo ja Meri: Paperittomien ei pidä saada täyttä toimeentulotukea – ”Ruoka, majoitus ja menolippu kotimaahan riittävät”

Tavio: Käännytettävät ulkomaalaiset eivät saakaan toimeentulotukea

Turvapaikkavalitukset käsitellään entistä rivakammin

Simon Elo: Kiristynyt turvapaikkapolitiikka näkyy tilastoissa – kielteinen päätös 85 prosentille irakilaisista, 93 prosentille somalialaisista
Viikon suosituimmat

Rutto leviää Venäjällä – Antikainen: Ei viisumeita venäläisille
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii EU:ta lopettamaan turistiviisumien myöntämisen Venäjän kansalaisille terveysturvallisuuteen vedoten. Taustalla on Irkutskin rutontutkimuslaitoksen työntekijän kuolemaan liittyvä ruttoepäily, ja epäselvät tiedot tilanteesta korostavat Antikaisen mukaan varautumisen tarvetta.

Ranskan pelätty tuhotiistai päättyi yhteenottoihin – ”Islam haluaa valloittaa kerran niin suurenmoisen maan”
Ranskan tiistain ”kouluprotesteihin” osallistui sisäministeriön arvion mukaan 266 000 ihmistä, joista 56 000 pelkästään Pariisissa. Agitaattorit puolestaan arvioivat valtakunnalliseksi osallistujamääräksi 450 000. Koululaisten tukena marssivat opettajat, vanhemmat, korkeakouluopiskelijat, ammattiliittojen jäsenet, maahanmuuttajat, vasemmistolaistet ääriainekset sekä sabotöörit.

Yhdysvallat virallisesti huolissaan Euroopasta – maahanmuutto uhkaa puolustusyhteistyötä
Euroopan tärkein liittolainen Yhdysvallat on toistuvasti ilmaissut huolensa Euroopan holtittomasta maahanmuuttopolitiikasta. Tiedotusvälineet esittävät kannanotot yleensä pinnallisesti ja väheksyen. Markku Ruotsilan kirjoittama ja Suomen Perustan julkaisema raportti kuvaa asian toisen puolen.

Britannian vihreät ohjeistavat: Älä käytä sanoja äiti tai isä
Britannian vihreä puolue on etääntymässä yhä kauemmas perinteisistä ympäristökysymyksistä. Puolue julkaisee kiellettyjen sanojen listoja ja opastaa jäseniään olemaan käyttämättä sanoja äiti tai isä, jotta sukupuolivähemmistöt eivät loukkaantuisi. Samaan aikaan muslimien äänet ovat vihreille yhä tärkeämpiä. Puoluekokous hyväksyi äskettäin linjauksen, jonka mukaan sionismi on rasismia. Torstaina nähdään, voittaako vihreiden juutalainen puheenjohtaja työväenpuolueen somalinaisen täytevaaleissa.

Miljoonia vuosittain veronmaksajilta nyhtänyt Suomen Pakolaisapu käynnistää muutosneuvottelut
Suomen Pakolaisapu käynnistää muutosneuvottelut, jotka koskevat 21 henkilöä. Neuvotteluissa harkitaan enintään 15 henkilön irtisanomista. Suomen Pakolaisapu on saanut vuosien varrella valtavia summia veronmaksajien rahaa avustuksina. Jatkossa järjestöjen STEA-rahoitusta kohdennetaan tarkemmin ja vaikuttavammin.

Purra kehitysavusta: ”Suomi on mällännyt epäapuun 30 miljardia – jatkossakin riittää saksille töitä”
Perussuomalaisten puheenjohtaja, valtiovarainministeri Riikka Purra kyseenalaistaa kehitysavun määrän ja perusteet. Hänen mukaansa kuluvalla hallituskaudella tehtyjen leikkausten jälkeenkin kehitysavusta on karsittava jatkossa lisää.

The Economist varoittaa instituutioihin leviävästä islamismista – vaatii poliittiselta keskikentältä rohkeutta
Islam herättää Euroopassa kasvavaa epäluuloa maanosan tulevaisuudesta. Liberaali The Economist -lehti pyrkii käsittelemään aihetta avoimesti nostamalla esiin aiheellisia ongelmia ja myös toppuuttelemalla osaa uhkakuvista. Brittilehden mukaan Eurooppa ei ole näillä näkymin romahtamassa väestönvaihtoon eikä sharia-laista ole tulossa valtavirtaa. Sen sijaan vakavampi ongelma on väkivallattomasti ja salakavalasti leviävä islamismi, joka pyrkii soluttautumaan instituutioihin, kaventamaan sananvapautta ja radikalisoimaan maltillisia Euroopassa asuvia muslimeja. Yksipuolisesta äärioikeistojahdista poiketen liberaali lehti piikittelee valtavirran politiikkaa islamin edessä vaikenemisesta ja rasismileimojen pelosta. The Economist muistuttaa, että vasemmiston haluttomuus kohdata islamin ongelmia sekä poliittisen keskikentän pelokkuus ruokkivat vastareaktioita, joilla voi olla arvaamattomia seurauksia.

Antikainen: Osa suomalaismepeistä puolusti terroristeja – ”Ei tätä voi ymmärtää”
Kansanedustaja Sanna Antikainen arvostelee demareiden, vasemmiston ja kokoomuksen meppejä, jotka vastustivat Muslimiveljeskunnan nostamista EU:n terroristilistalle.

Trumpin Yhdysvalloissa maahanmuutto nettonegatiivista – väkivaltarikollisuus romahtanut, työllisyys nousee
Dosentti Markku Ruotsilan selvitys esittelee niitä toimenpiteitä, joilla Donald Trump on toisella kaudellaan suitsinut hallitsematonta maahanmuuttoa. Suomen Perustan julkaisema tuore raportti kuvaa ne konkreettiset keinot, joilla Trump on saavuttanut historiallisia tuloksia. Palettiin kuuluu kaikki karkotuksista paluumuuttoporkkanoihin.

Mäenpää selvittää siviilipalveluksen outoja opetussisältöjä ja ideologista tuputusta – työministeri puuttui Elokapina-koulutuksiin
Siviilipalveluskeskus herätti hämmennystä ja pettymystä siviilipalvelusta suorittaneiden keskuudessa koulutusjakson aiheilla ja niiden esittämistavalla. Kouluttaja näytti muun muassa laittomasti maatiloilta kuvattua materiaalia, arvosteli suomalaista ruuantuotantoa, toi jatkuvasti esiin omaa yritystoimintaansa sekä ideologiaansa ja kannusti osallistumaan eri järjestöjen, kuten Elokapinan, mielenosoituksiin. Perussuomalaisten kansanedustaja Juha Mäenpää päätti selvittää asiaa kirjallisella kysymyksellä.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää













