

Lontoon poliisi julkaisi Zakaria Boufassilin (vasemmalla) ja Mohammed Ali Ahmedin valokuvat tiistaina. Miehet lahjoittivat Brysselin ja Pariisin terrori-iskuista epäillylle Mohamed Abrinille tuhaisia puntia tietäen, että rahat käytettäisiin terroristisiin tarkoituksiin. / AFP / Lehtikuva
Britit raivoissaan – terroristit rahoittivat toimintaansa väärin perustein myönnetyllä sosiaalituella
Kerätkää kaikki mahdolliset ”jihadistituet”, kehottaa brittiläinen vihasaarnaaja Anjem Choudary. Hän tekee itse niinkuin opettaa – sanomalehti Telegraph kertoo saarnaajan lypsäneen sosiaalitukijärjestelmältä jopa puoli miljoonaa puntaa.
Britanniassa on huolestuttu sosiaalietuuksien väärinkäytöksillä saatujen varojen kanavoinnista terrorismin rahoitukseen. Satojen terrorismiverkostoihin kytkeytyneiden pelätään käyttävän hyväkseen sosiaaliturvajärjestelmää rahoittaakseen toimintaansa. Asia nousi julkisuuteen, kun kahden islam-fanaatikon havaittiin nostaneen asumistukea väärin perustein ja kanavoineen varat Pariisin ja Brysselin terrori-iskujen toteutukseen.
Asian julkistamisesta raivostuneet britit ovat vaatineet lisäselvityksiä. Brittiviranomaiset ovat joutuneet myöntämään, ettei heillä ole tarkkaa käsitystä ongelman mittaluokasta.
Toiminta vaikuttaa systemaattiselta. Esimerkiksi Birginhamin kaupunki on maksanut 5400 puntaa etuuksia belgialaiselle Anouar Haddouchi -nimiselle miehelle sillä aikaa, kun tämä oli asunut Syyriassa. Hänen epäillään osallistuneen terroristijärjestö ISIS:n toimintaan.
Haddouchin entinen vuokraisäntä oli yrittänyt viestittää viranomaisille, ettei mies enää asu ilmoittamassaan osoitteessa, mutta tällä ei ollut vaikutusta tukien maksatukseen. Vaikka Haddouchi oli jo poistunut maasta, kaupunki jatkoi rahan syytämistä hänen pankkitililleen yhdentoista kuukauden ajan.
Kertyneet varat kanavoitiin kahdelle Haddouchin tuttavalle, Mohamed Ali Ahmedille ja Zakaria Boufassille. He nostivat rahat pienissä erissä ja luovuttivat ne lopulta Mohamid Abrinille. Viimeksi mainittu tunnetaan Brysselin lentokenttäiskun ”hattumiehenä”.

Brysselin lentokenttä. Mohamed Abrini kuvassa oikealla. Kuva: wikipedia.
Scotland Yardin terrorismin vastaisen osaston esimies David Videcette summaa tilanteen kolkon kuvan.
– Etuusjärjestelmän hyväksikäyttö tiedetään yleiseksi tavaksi rahoittaa terroristien toimintaa jo vuosien ajalta.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


PS Helsinki: Suomeen palaavilta islamistitaistelijoilta peruutettava oleskelulupa – ”Vakava uhka Suomelle”
Viikon suosituimmat

Greta Thunberg hilluu jo Pariisissa – ilmasto ja Gaza unohtuivat
Ruotsalaisaktivisti Greta Thunberg huutaa naama punaisena milloin minkäkin asian puolesta. Nyt aktivisti on löytänyt tiensä Ranskan ”lukiolaisprotesteihin”.

Elina Hiltusen islamkritiikki vaiennettiin kokoomuksessa: ”Perussuomalaiset on ainoa puolue, joka aidosti välittää sananvapaudesta”
Kokoomuksen Turun valtuustoryhmästä erotettu ja sittemmin puolueen jättänyt Elina Hiltunen sanoo, ettei kokoomuksessa sallita julkista islamkritiikkiä muslimiäänestäjien menettämisen pelossa.

Lapsensa murhannut mies vaihtoi Ruotsissa sukupuolta – pääsi naisvankilaan ahdistelemaan ja herättämään pelkoa
Ruotsin uusi translaki mahdollisti kahden lapsensa murhasta elinkautiseen tuomitun vangin siirtämisen miesten vankilasta naisvankilaan. Nyt naisvangit ja vankilan työntekijät kertovat pelosta, seksuaalisesta häirinnästä ja viranomaisten haluttomuudesta puuttua ongelmiin, raportoi Expressen.

Purra oikoo kokoomuksen bensaväitteitä: Se ainoa vaikuttava bensan hintaa laskeva toimi ei ole kokoomukselle ja RKP:lle mitenkään käynyt
Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra ihmettelee kokoomuksen puheita ”bensan hinnan alentamista” koskevista neuvotteluista, kun pöydällä olevassa kokonaisuudessa ei ole ainuttakaan bensan tai dieselin hintaan vaikuttavaa toimea.

Antikainen: Osa suomalaismepeistä puolusti terroristeja – ”Ei tätä voi ymmärtää”
Kansanedustaja Sanna Antikainen arvostelee demareiden, vasemmiston ja kokoomuksen meppejä, jotka vastustivat Muslimiveljeskunnan nostamista EU:n terroristilistalle.

The Economist varoittaa instituutioihin leviävästä islamismista – vaatii poliittiselta keskikentältä rohkeutta
Islam herättää Euroopassa kasvavaa epäluuloa maanosan tulevaisuudesta. Liberaali The Economist -lehti pyrkii käsittelemään aihetta avoimesti nostamalla esiin aiheellisia ongelmia ja myös toppuuttelemalla osaa uhkakuvista. Brittilehden mukaan Eurooppa ei ole näillä näkymin romahtamassa väestönvaihtoon eikä sharia-laista ole tulossa valtavirtaa. Sen sijaan vakavampi ongelma on väkivallattomasti ja salakavalasti leviävä islamismi, joka pyrkii soluttautumaan instituutioihin, kaventamaan sananvapautta ja radikalisoimaan maltillisia Euroopassa asuvia muslimeja. Yksipuolisesta äärioikeistojahdista poiketen liberaali lehti piikittelee valtavirran politiikkaa islamin edessä vaikenemisesta ja rasismileimojen pelosta. The Economist muistuttaa, että vasemmiston haluttomuus kohdata islamin ongelmia sekä poliittisen keskikentän pelokkuus ruokkivat vastareaktioita, joilla voi olla arvaamattomia seurauksia.

Perussuomalaiset ja Leena Meri laittoivat lopun rikollisten hyysäämiselle – katso 23 kohdan lista
Oikeusministeri Leena Meren johdolla perussuomalaiset on uudistanut Suomen kriminaalipolitiikkaa tiukempaan suuntaan. Puolue on koventanut rangaistuksia ja kiristänyt rikosvastuuta. Samalla perussuomalaiset on nostanut kansalaisten turvallisuuden ja rikosten uhrien oikeudet politiikan keskiöön. Tavoitteena on, että rikoksista seuraa oikeudenmukainen rangaistus ja uhrien asema vahvistuu.

Bergbom sanasodassa kokoomusedustajan kanssa – harhaanjohtava lainaus vaihtui ilmastonmuutosdenialismisyytöksiin
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja, kansanedustaja Miko Bergbom ja kokoomuksen kansanedustaja Pia Kauma ajautuivat sanasotaan sosiaalisessa mediassa polttoaineiden jakeluvelvoitteen alentamisesta. Bergbom arvostelee Kaumaa harhaanjohtavasta viestinnästä ja keskustelun siirtämisestä perusteettomiin syytöksiin ilmastonmuutoksen kiistämisestä.

Ilmastokiihko ja maahanmuuttointoilu sivussa VM:n virkapuheenvuorossa – Purra kiittää realismista
Valtiovarainministeriön tuoreessa virkapuheenvuorossa kyseenalaistetaan Suomen pyrkimys olla ilmastopolitiikan edelläkävijä ja toppuutellaan liiallista kunnianhimoa. Maahanmuuton osalta vain korkeasti koulutetun työvoiman tarve mainitaan. Valtiovarainministeri Riikka Purra kiittää virkamiesten realistista otetta.

Ranskan kaaos levisi Belgiaan – autot tulessa ja poliisit kivisateessa Brysselin mellakoissa
Palava skuuttikasa, tuhoutuneet bussit ja kivisateessa kyyristelevät poliisit jäivät muistoksi Belgian protestiviikosta. Perjantaina poliisi otti kiinni 110 ihmistä epäiltynä mielenosoitusten yhteydessä tehdyistä väkivaltaisuuksista. Syytenimikkeistä löytyy muun muassa tuhopolttoja, vahingontekoja ja jopa aseellinen vastarinta.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää














