Artikkeli kuva

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

PS-Nuoret: Suomen on irtaannuttava kehitysyhteistyöjärjestelmästä

05.05.2019 |17:35

Perussuomalaiset Nuoret vastustaa valtiojohtoista kehitysapua.

– Vaadimme, että Suomen valtio irtisanoutuu selväsanaisesti toimimattomasta järjestelmästä, joka on jo maksanut Suomelle valtavasti antamatta meille konkreettista vastinetta.

– Vuonna 2019 valtion talousarvion mukaiset kehitysyhteistyön määrärahat ovat kokonaisuudessaan 989 miljoonaa euroa. Suomalaisten verorahat tulisi käyttää suomalaisten hyväksi – kokonaisuudessaan ja aina, PS-Nuoret painottavat.

Irti kehitysrahoituslaitoksista

Sen lisäksi, että Perussuomalaiset Nuoret vaatii kaikkien valtion talousarvion kehitysyhteistyöhön budjetoitujen menojen leikkaamista pois
kokonaisuudessaan, vaatii se Suomen irtaantumista koko järjestelmästä.

– Suomen on erottava Yhdistyneiden kansakuntien kehitysohjelma UNDP:n ja Yhdistyneiden kansakuntien teollistamisjärjestö UNIDO:n jäsenyyksistä.

– Lisäksi Suomen on vetäydyttävä kehityspankeista eli kehitysrahoituslaitoksista, joita ovat mm. Afrikan kehityspankki AfDB, Aasian kehityspankki ADB, Euroopan jälleenrakennus- ja kehityspankki EBRD sekä Maailmanpankki, PS-Nuoret esittävät.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Financial Times torppaa Antti Lindtmanin haaveilut: Espanjan maahanmuuttomalli täysin yhteensopimaton Suomeen – kielimuuri, kulttuurierot ja osaamistaso esteenä, johdattaisi tulijat sossun luukulle

06.06.2026 |15:00
2.
Suomen uutiset logo

Vigelius vaatii Ylelle suursiivousta: ”Sata miljoonaa euroa pois hömppäviihteestä ja takaisin ydintehtäviin”

05.06.2026 |18:15
6.
Suomen uutiset logo

Antikainen kauhuissaan hoivakodin potilasturvallisuustapauksesta: Hoitajat kirjoittivat raportteja käännössovelluksella, toimitusjohtaja kaunisteli jäljet

08.06.2026 |15:42
9.
Suomen uutiset logo

Vihervasemmisto järkyttyi kansalaisuuslain kiristyksistä: Kansalaisuuskokeesta ”psykologista stressiä” maahanmuuttajille

10.06.2026 |12:10
10.
Suomen uutiset logo

Yle paljastaa: Vanhukset eivät tienneet, saivatko lääkkeensä – SDP viittaa kintaalla kielitaidottomien hoitajien aiheuttamille ongelmille

09.06.2026 |13:43

Uusimmat

PS-Naiset 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 3/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää