

MIKKO STIG LEHTIKUVA
PS vastustaa työttömyysturvan ja indeksien leikkauksia
Sosiaali- ja terveysvaliokunnan perussuomalaiset jäsenet vastustavat hallituksen aikeita leikata työttömyyspäivärahoja. Leikkaus aiotaan toteutettaa ansiopäivärahan ja korotetun ansio-osan tasoja alentamalla.
Valiokunnan perussuomalaisten valiokuntavastaava Hanna Mäntylä (ps.) katsoo, että hallituksen toimissa ei ole mitään ennustettavuutta.
– Hallitus on omilla päätöksillään aiheuttanut Suomeen massatyöttömyyden, ja nyt ollaan puuttumassa työttömyyskorvauksiin. Tämä esitys tulee lisäämään tarvetta muihin tulonsiirtoihin kuten toimeentulotukeen, jonka tulisi olla viimesijainen tukimuoto, Mäntylä sanoo.
Esityksen kattavista vaikutuksista muun muassa ostovoimaan tai muihin tukiin ei ole myöskään esitetty Mäntylän mielestä riittäviä arvioita.
– Ansiosidonnainen työttömyysturva on tarkoitettu tasoittamaan äkillisen työttömyyden aiheuttamia taloudellisia seurauksia. Korotetun ansiopäivärahan alentaminen kohdistuu kaikkiin ansiosidonnaista päivärahaa saaviin, joten se alentaa myös pienipalkkaisten korotettua ansio-osaa. Näin ollen hallituksen tavoite säästön kohdistamisesta korkeimpia työttömyyspäivärahoja saaviin ei toteudu.
Perussuomalaisten mukaan hallitus on toistuvasti ollut leikkaamassa heikompiosaisilta ja näin lisäävät toimillaan köyhyyttä kaikissa ikäryhmissä.
– Muitakin esimerkkejä on kuten lapsilisien leikkauspäätös ja viimeisimpänä työ- ja kansaneläkeindeksien leikkaaminen pysyvästi 1,1 prosentista 0,4 prosenttiin. Tämäkin lisää mm. toimeentulotuen tarvetta. Sen vaikutukset kohdistuvat suoraan lukuisiin muihin etuuksiin, jotka ovat indeksiin sidottuja. Samalla hallitus nostaa eri veroratkaisujen kautta kaikkia elämisen kustannuksia, Mäntylä sanoo.
Perussuomalaiset sosiaali- ja terveysvaliokunnan jäsenet Hanna Mäntylä, Johanna Jurva ja Laila Koskela tekivät myös indeksien leikkaamisesta hylkäysesityksen, samoin Vasemmistoliitto. Indeksistä äänestettiin perjantaina, ja hallituksen indeksileikkaus hyväksyttiin äänin 123 – 54. Hylkäysesityksen takana oli koko oppositio Keskustaa sekä kahta vihreiden edustajaa lukuun ottamatta.
PS VERKKOTOIMITUS
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


PS: Työnhakijoita palveltava kohtuullisessa ajassa

Kivelä: Hallitus jakaa juustohöylällä kurjuutta

Kauko Tuupainen: Köyhän kansan asema kurjistuu entisestään
Viikon suosituimmat

STEA:n tarkastus paljasti järjestön käteislainoja tytäryhtiölle – vaatii avustuksia takaisin
STEA vaatii kotkalaiselta Kakspy ry:ltä takaisin 346 139 euroa avustuksia sen jälkeen, kun vuoden 2022 toimintaa koskeva tarkastus paljasti käteislainoja yhdistyksen osittain omistamalle tytäryhtiölle Kakspy Palvelut Oy:lle.

Sydänliitolla on 20 miljoonan euron sijoitussalkku – silti 50 000 euron puute uhkaa lopettaa sydäniskureiden paikannuspalvelun
Sydänliiton ylläpitämä sydäniskureiden paikannuspalvelu defi.fi on vaarassa loppua 50 000 euron vuosittaisen rahoituspulan vuoksi. Samaan aikaan liiton oma vuosikertomus paljastaa yli 20 miljoonan euron taseen ja miljoonan euron sijoitustuoton.

Sääntöä rikotaan jatkuvasti Uimastadionilla – Helsingin kaupunki: Ilman uima-asua peseytyminen koskee myös burkinia käyttäviä
Helsingin Uimastadionilla on tänä kesänä havaittu tapauksia, joissa burkinia ei ole riisuttu ennen altaaseen menoa tapahtuvaa peseytymistä varten.

Eduskunta koolle istuntotauolta – Mäkelä: ”Naurettavaa kesäteatteria”
Perussuomalaisten Jani Mäkelä muistuttaa, että vaatimuksista huolimatta eduskuntaa ei kutsuttu koolle kesällä 2022, jolloin silloinen omistajaohjausministeri Tytti Tuppurainen joutui selittelemään Fortumin miljardien eurojen tukea tytäryhtiölleen Uniperille.

Mäenpää: Kornia, että eduskunnan kesäteatteria vetää viime kaudella 6 000 miljoonaa hukannut Tytti Tuppurainen
Perussuomalaisten kansanedustaja Juha Mäenpää arvostelee oppositiota siitä, että se vaati eduskunnan ylimääräistä täysistuntoa Helsinki Garden -hankkeen valtiontuesta. Mäenpään mukaan keskustelussa on kyse pikemminkin poliittisesta esiintymisestä kuin uusien tietojen selvittämisestä.

Perussuomalaiset varoitti jo 2013 – Carunan tuotot menevät nyt Espanjaan
Espanjalainen energiajätti Iberdrola ostaa Suomen suurimman sähkönjakeluyhtiön Carunan noin viidellä miljardilla eurolla. Perussuomalaiset varoittivat jo 13 vuotta sitten, mitä seuraa kun kotimainen sähkönjakeluyhtiö myydään ulkomaille.

Kansa otti lain omiin käsiin Etelä-Afrikassa – kaikki laittomasti maassa olevat halutaan ulos
Maahanmuuttokriittiset ryhmät kehottivat laittomasti maassa olevia siirtolaisia ottamaan jalat alleen ja poistumaan Etelä-Afrikasta heinäkuun alkuun mennessä. Köyhät käyvät nyt köyhien kimppuun ja mustat toisten mustien kimppuun. Tuhannet muista Afrikan maista lähtöisin olevat ihmiset ovatkin jo paenneet takaisin kotiseudulleen.

Migri: Toistakymmentä kiintiöpakolaisehdokasta hylätty turvallisuussyistä – tarkkoja lukuja ei kerrota
Vuosina 2024–2026 toistakymmentä UNHCR:n esittämää kiintiöpakolaisehdokasta on jäänyt valitsematta Suomeen, koska heidän on arvioitu vaarantavan yleistä järjestystä ja turvallisuutta. Tarkkoja lukuja tai kansallisuuksia maahanmuuttovirasto ei kerro.

Laaja törkeä huumausainerikosvyyhti: 200 kiloa amfetamiinia, kymmeniä kiloja kokaiinia – tuomituista valtaosa ulkomaalaistaustaisia
Itä-Uudenmaan käräjäoikeus tuomitsi viime viikolla 18 henkilöä laajassa törkeiden huumausainerikosten kokonaisuudessa. Tuomioihin sisältyi myös yksi ampuma-aserikos. Oikeuden mukaan rikosvyyhdissä liikkui satoja kiloja huumausaineita, joita tuotiin Ruotsista Suomeen.

Purra: SDP kannattaa kehitysmaamaahanmuuttoa – ”Tavoitteena on varmistaa, että maahan tulee riittävästi pienituloisia ihmisiä, jotka tarvitsevat sosiaalivaltiota ja äänestävät vasemmistoa”
SDP on suosituin puolue vieraskielisten keskuudessa, ilmenee Helsingin Sanomien teettämästä kyselystä. Tulos viittaa demareiden harjoittamaan laskelmointiin, jolla puolue pyrkii kasvattamaan kannatustaan suosimalla löyhää maahanmuuttopolitiikkaa.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää












