

MIKA RINNE
Puoluesihteeri Luukkanen: Suomalaisilla huoli toimeentulosta ja hallituksen hullutuksista
Ruoka, sähkö, bensa ja eläminen ovat kallistuneet. – Vihreän siirtymän nimissä hallitus haluaa tehdä kansalaisten elämän sietämättömäksi, sanoo perussuomalaisten puoluesihteeri Arto Luukkanen.
Perussuomalaisten puoluesihteeri Arto Luukkanen on kiertänyt ahkeraan vaalitilaisuuksissa eri puolilla Suomea.
Luukkanen vieraili perussuomalaisten Keski-Suomen piirin järjestämässä yleisötilaisuudessa Jyväskylässä lauantaina. Hän kertoi hotelli Verson aulan täyttäneille kuulijoille, mikä suomalaisia huolestuttaa.
– Voi ja leipä eli mitä jää lompakkoon tai pankkitilille verojen maksamisen ja kaupassa käymisen jälkeen, Luukkanen sanoi.
Hänen mukaansa kansa on myös huolissaan Suomen turvallisuudesta, velkaantumisesta, maahanmuutosta ja vihervasemmisto hallituksen hullutuksista.
– Samalla rahalla saa ostettua kaupasta entistä vähemmän aiempaan verrattuna. Muutos alkoi, kun hallitus alkoi nostamaan bensan hintaa. Ruoka, sähkö, bensa ja eläminen ovat kallistuneet. Vihreän siirtymän nimissä hallitus haluaa tehdä kansalaisten elämän sietämättömäksi, Luukkanen arvosteli.
Hallitus on supertuhlari
Luukkasta kuulemaan tullut Leena Vatka kertoi olevansa huolestunut maahanmuutosta.
– Ei me pystytä kaikkia elättämään, ellei tänne tulijoilla ole työpaikkaa. Muuten he tulevat meidän maksettavaksi, kun ei voi ketään pulaan jättää, Vatka totesi.
Luukkasen mielestä Sanna Marinin (sd) hallitus on harjoittanut huonoa talous- ja maahanmuuttopolitiikkaa.
– Hallitus on ollut supertuhlari. Savanneille on työnnetty miljardeja euroa kehitysavun nimissä, josta eliitti saa hyödyn. Suomessa on byrokratiaa niin paljon, että voitaisiin hallita Ranskan kokoista valtiota. Velkarahaa on otettu ja ollaan lainanantajien armoilla. Maahanmuuton nimissä Suomeen halutaan halpatyövoimaa. Maahanmuutto lisää sosiaalisia ongelmia. Perussuomalasille suomalainen tulee ensin, ja että hänet työllistetään, Luukkanen painotti.
Vaalivoittoa kohti
Luukkanen katsoo, että perussuomalaisilla on Keski-Suomessa ja muualla maassa erittäin hyvät lähtökohdat eduskuntavaaleihin.
– Meillä on hyviä ehdokkaita. Olemme todellinen vaihtoehto vanhoille puolueille. Gallupit kertovat, että olemme Keski-Suomessa ja Lapissa ykkösiä. Tampereella näyttää hyvältä ja Oulussa on tapahtunut repeämistä meidän hyväksi.
Luukkasen mukaan joka puolella Suomea on tulossa hyviä uutisia, jos ihmiset lähtevät äänestämään.
– Me haluamme tehdä muutosta ja se on tulossa eduskuntavaalien myötä. Suurin vihollinen on kotisohva, jos siihen jäädään makaamaan vaalipäivänä. Me haluamme pelastaa Suomen äänestämällä ja tehdä siitä sellaisen, jossa on hyvä elää. Perussuomalaisten vaalivoitto on leukapielet jyrisyttävä, Luukkanen ennustaa.
Eduskuntavaalien ennakkoäänestys alkaa kotimaassa 22. maaliskuuta. Varsinainen vaalipäivä on sunnuntai 2. huhtikuuta.
MIKA RINNE
Artikkeliin liittyvät aiheet
- tuhlaaminen ilmastotoimet kurjistaminen hintojen nousu asuminen ja liikkuminen sähkö äänestäjät veronmaksajat hyvinvointi vihervasemmisto bensa Arto Luukkanen Ruoka Turvallisuus Jyväskylä Velkaantuminen perussuomalaiset hallitus kehitysapu maahanmuutto eduskuntavaalit
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Muistatko, mitä vihreät uskottelivat vielä viime talvena: ”Ilmastotoimet suojaavat energian hintojen nousulta”

Hei työmatka-autoilija: Jos kaipaat vielä nykyistäkin kalliimpia työmatkoja, niin äänestä vihreitä – vihreät haluaa liikenteen kilometripohjaista verotusta

Purra: Suomessa on ilmastohallitus, jolle veronmaksajan raha on halpaa

Perussuomalaisten sinivalkoinen siirtymä muistuttaa tosiasioista: Hokema oikeudenmukaisesta siirtymästä ja ilmastopolitiikasta on valheellista – ”Rahaa tällaiseen ei ole”

Perussuomalaiset vaati tolkkua ilmastopolitiikkaan kyselytunnilla: ”Jos Suomen ilmastopolitiikka toisi kilpailuetua, mikseivät kilpailijat ota mallia Suomesta?

Demaripoliitikko yritti maalittaa hotellin – maalittikin itsensä
Viikon suosituimmat

Hallitus helpottaa liikkumista Suomessa: Ammattidiesel käyttöön, ajoneuvovero laskee jälleen
Hallitus päätti kehysriihessä tänään useista autoilun ja liikkumisen hintaa laskevista toimenpiteistä. Hallitus helpottaa liikkumista toteuttamalla raskaan liikenteen ammattidieselin, alentamalla matkakuluvähennyksen omavastuuta ja alentamalla ajoneuvoveroa.

Irakilaiskaksoset saivat valtiolta 426 000 euron koppikorvaukset – hallitus esittää korvauksille kattoa
Irakilaiskaksosten tapaus on nostanut esiin Suomessa maksettujen koppikorvausten korkean tason ja toimii esimerkkinä tilanteista, joihin hallitus pyrkii nyt puuttumaan asettamalla korvauksille enimmäisrajan.

Perussuomalaiset ja vasemmistoliitto ottivat eduskunnassa rajusti yhteen maahanmuutosta: ”Tänne ei haluta ihmisiä!”
Eduskunta keskusteli keskiviikkona kiivaasti maahanmuuton tiukennuksista. Perussuomalainen sisäministeri Mari Rantanen esitteli eduskunnalle kaksi uutta hallituksen esitystä, joista ensimmäisellä pyritään tehostamaan ulkomaalaisten karkotuksia ja toisella panemaan täytäntöön EU:n kiristyvää turvapaikkapolitiikkaa.

Käräjäoikeus hylkäsi Elokapinan mielenosoittajien niskoittelusyytteet – Antikainen: Oikeus antoi vaarallisen viestin – kannustaa sivuuttamaan poliisin käskyt
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen kritisoi Helsingin käräjäoikeuden eilen antamaa päätöstä, jossa se hylkäsi niskoittelusyytteet kahta Elokapinan mielenosoittajaa vastaan ja katsoi, ettei poliisilla ollut toimivaltaa määrätä Mannerheimintien ajokaistan sulkenutta mielenilmausta päättymään.

Kolumni: Kaikki tietää
Viheliäisimpiä totuuksia ovat ne, jotka kaikki tietävät – mutta joista harva on valmis puhumaan omalla nimellään, kirjoittaa perussuomalaisten poliittinen suunnittelija Juhani Huopainen.

Sanna Marinin vasemmistohallitus ajoi Suomen talouden päin seinää – Vigelius: Nyt Lindtman ja Andersson ihmettelevät, miten hienosti menee niillä mailla, joille Suomi kippasi rahansa
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius pitää suhteellisen absurdina, että samat vasemmistopoliitikot, jotka aiheuttivat Suomen velkaantumiskierteen ja olivat hyväksymässä sitä, että kaikesta tästä huolimatta kipataan tuhansia miljoonia euroja suomalaisten rahoja kehitysapuna maailmalle joka vuosi ja elvyttämään Etelä-Euroopan talouksia, arvostelevat nyt Suomen valtiontalouden hoitoa, velkaantumiskehitystä ja säästötoimien välttämättömyyttä.

SDP:n Tuppurainen jäi kiinni valehtelusta – Vigelius: ”Epärehellistä sumutusta’’
SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppurainen jäi torstaina kiinni valehtelusta koskien sote-järjestöjen valtion tuista säästämistä.

Jäikö kommunismin ruumiinavaus kesken? Uutuuskirja kertoo, mistä woke on lähtöisin
Perinteinen kommunismi voi olla heikossa hapessa, mutta punaisen aatteen jälkeläiset porskuttavat kaikissa läntisissä yhteiskunnissa. Kommunismin yhteydet nykyiseen woke-ideologiaan, antirasistiseen teollisuuteen ja ympäristöliikehdintään nousevat näkyville toimittaja, tietokirjailija Pekka Virkin tuoreessa tietokirjassa.

Päivän pointti: Veronmaksajien miljoonilla rahoitettu järjestöväki pauhaa ämyreihin: ”Lisää rahaa nyt nyt nyt!” – todellisuudentaju täysin hukassa

Turpeen energiakäytön jatko varmistui
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2026

Lue lisää











