

LEHTIKUVA
Puoluesihteeri Slunga-Poutsalo: Maakuntavaalit siirrettävä kuntavaalien yhteyteen
Vaalijärjestelmästä neuvotellaan yleensä aina puoluesihteereiden kanssa. Näiden neuvottelujen jäljiltä puoluesihteerit päätyivät esittämään, että maakuntavaalit pidetään jatkossa aina kuntavaalien kanssa samaan aikaan – ja että ensimmäiset vaalit pidetään presidentinvaalien yhteydessä, sanoo perussuomalaisten puoluesihteeri Riikka Slunga-Poutsalo.
Muutama puolue saneli
Slunga-Poutsalon mukaan tiedossa oli jo silloin, että nämä vaalit uhkaavat jäädä äänestysprosentiltaan hyvin mataliksi.
– Kun vaalipäivä siirtyi viime kesänä, puoluesihteereiltä ei edes vaivauduttu kysymään etukäteen, vaan vaalipäivä saneltiin muutaman puolueen toimesta.
– Nyt hallitus on möhlinyt ja näin tuhonnut loputkin uskottavuuden rippeet koko uudistukselta. Vaalipäivää on siirretty jo kahdesti. Miten kuvitellaan, että demokratia toteutuu vai onko se juuri tarkoituskin, että kansa ei äänestä? Slunga-Poutsalo kysyy.
Paluu alkuperäissuunnitelmaan ja aikalisä
Slunga-Poutsalo muistuttaa, että hallitusohjelmaan neuvoteltiin ihan syystä porrastettu maakuntauudistus, jossa rahoituksesta päättäminen tuli ennen valinnanvapauden avaamista.
– Nyt on syytä palata alkuperäiseen suunnitelmaan, ottaa aikalisää ja rakentaa julkinen sosiaali- ja terveyshuolto kuntoon maakuntauudistuksen yhteydessä.
Maakunnille jää vain likainen työ
Sote-uudistus tulee perustuslakiongelmien johdosta siirtymään ainakin vuodella. Maakuntauudistuksen aikalisä antaa mahdollisuuden myös tutkia perusteellisesti, pystyykö maakunta sittenkään hoitamaan sosiaali- ja terveyspalvelut kuntaa paremmin.
– Hallituksen sote-mallissahan valtiovarainministeriöllä on todellinen valta. Sote-uudistuksen taloudelliset tavoitteet toteutetaan pakkosäästöillä ja valtiovarainministeriön rahoilla. Ilman verotusoikeutta olevilla maakuntavaltuustoille jää vain likainen työ eli lopettaa terveyskeskuksia ja nostaa asiakasmaksuja, Slunga-Poutsalo varoittaa.
– Hallitus on tuhoamassa koko maakuntahallintojärjestelmän ja liittämällä sen keinotekoisesti sote-uudistukseen. Hyvä sote-uudistus kestää kyllä hallituspohjan muutoksetkin. Nyt on otettava kunnollinen aikalisä ja siirrettävä ensimmäiset maakuntavaalit seuraavien kuntavaalien 2021 yhteyteen.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Perussuomalaisten eduskuntaryhmä: Vaaleja yhdistettävä

Arja Juvonen: Maakuntavaalien siirtyminen merkki siitä, että valinnanvapaus kariutuu – ”Hallitus on pantannut tätä tietoa liiankin pitkään ja hartaasti”

PS-Naiset: Sote- ja maakuntauudistus jäähylle – uudet vaalit olisivat koko Suomen kansan etu
Viikon suosituimmat

Perussuomalaiset vaativat Turun jättimoskeijan tonttivarauksen eväämistä – Junnila varoittaa ulkomaisesta rahoituksesta ja poliittisesta islamista
Perussuomalainen kaupunginvaltuutettu Vilhelm Junnila vaatii Turkua perumaan suunnitellun islamilaisen kulttuurikeskuksen tonttivarauksen ja eväämään hankkeelta kaiken taloudellisen tuen. Junnila varoittaa jättimoskeijan luovan riskejä rinnakkaisyhteiskunnan syntymiselle ja poliittisen islamin vaikutusvallalle. Perussuomalaisten valtuustoryhmä muistuttaa Helsingin suurmoskeijahankkeen kariutumisesta ja vaatii hankkeen ulkomaisen rahoituksen sekä luokkahuoneiden opetussisältöjen perusteellista selvittämistä.

Taksiraiskaukset kasvussa: Helsingin Sanomat pyrkii peittelemään sitä, että tekijät ovat pääosin maahanmuuttajataustaisia
Helsingin Sanomat uutisoi taksikuskien seksuaalirikosten räjähdysmäisestä kasvusta Helsingissä. Otsikko ja juttu pyrkivät vierittämään vastuuta vuoden 2018 taksiuudistukselle, vaikka lehden läpi käymässä aineistossa jokainen tuomittu tekijä oli maahanmuuttajataustainen.

Ilhan Omar: ”En tietääkseni nainut veljeäni” – kansanedustajan epäillään esiintyneen väärällä nimellä koko uransa ajan
Somalitaustaiseen kansanedustajaan kohdistuu useita rikostutkintoja ja kohuväitteitä. Rikosepäilyjen todistaminen todeksi voi olla vaikeaa, koska Ilhan Omarin virallista syntymäaikaa ei tiedetä ja koska tutkintaan liittyvien henkilöiden mahdollisten sukulaisuussuhteiden todistaminen vaatisi DNA-testejä. Omasta mielestään Ilhan Oman on viaton eikä "tietääkseen" ole mennyt naimisiin oman veljensä kanssa.

Huumoria Yleisradion tapaan: luontotoimittaja ehdottaa persujen siirtoa Afrikkaan nauttimaan mieleisestään maisemasta
Ylen toimittaja leukailee verkostoitumispalvelu Linkedinissä, että jospa kaikki perussuomalaiset siirrettäisiin pysyvästi Afrikan köyhille alueille. Ehdotus saa somessa arvoisensa vastaanoton.

Työeläkkeet ovat lakisääteistä vakuutuspohjaista sosiaaliturvaa ja kuuluvat julkiseen talouteen – siksi ne kuuluvat myös perussuomalaiseen säästöpakettiin
Eläkkeet muodostavat noin neljänneksen julkisen talouden noin 160 miljardin euron kokonaismenoista eli noin 40 miljardia euroa. Valtion työntekijöiden eläkkeet maksetaan valtion talousarviosta. Julkisen talouden alijäämän vuoksi julkisia menoja on pakko karsia, siksi eläkejärjestelmänkin tulee osallistua talkoisiin, kirjoittaa tekniikan tohtori, kansantaloustieteilijä ja valtiovarainministerin talouspoliittinen erityisavustaja Jussi Lindgren.

Tilastokeskus: Poliisin tietoon tuli 836 lapsenraiskausta – kasvua 61,7 prosenttia, pahoinpitelyrikoksissa odotettavissa uusi ennätys
Tilastokeskuksen ennakkotiedot osoittavat tammi–syyskuun seksuaalirikosten määräksi yhteensä 8 000 tapausta. Poliisin tietoon tuli 36 500 pahoinpitelyrikosta, mikä on 10,7 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin. Niiden määrä on kasvamassa uuteen kaikkien aikojen ennätykseen.

Junnila lataa suorat sanat ay-ekonomistille: ”Eivät kai ulkomaiset osaajat sosiaaliturvan vuoksi Suomeen tule?”
Perussuomalaisten kansanedustaja Vilhelm Junnila tyrmää Facebook-kirjoituksessaan STTK:n pääekonomistin Patrizio Lainan väitteet sosiaaliturvaleikkausten vaikutuksista ulkomaisiin osaajiin. Junnila muistuttaa, että Suomen oleskeluluvan tuloraja alittaa Ruotsin tason lähes puolella, ja vaatii rajan tuntuvaa nostamista. Junnilan mukaan talouskeskustelulla halutaan vain peittää SDP:n omien säästöesitysten täydellinen puuttuminen.

Helsingin Sanomat punoi tarinan taksikuskeja häiritsevistä suomalaisista naisista
Helsingin Sanomat pysyy linjalleen uskollisena ja löytää jälleen suomalaiset mahdollisiksi syyllisiksi maahanmuuton lieveilmiöihin. Hesarin tarinankerronnassa häirinnän kohteina takseissa ovatkin itse asiassa maahanmuuttajataustaiset taksikuskit. Näkökulmaa vaihtamalla todellisuus todellakin näyttää toiselta.

SDP:n eduskuntavaaliehdokas heittää lokaa ministerin päälle syyllistävällä kuvamanipulaatiolla – vaatii samaan aikaan stoppia eriarvoistumiselle
SDP:n eduskuntavaaliehdokas ja somelääkäri Atte Virolainen on julkaissut Instagramissa kyseenalaisen kuvamanipulaation, jossa sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman esitetään samassa kuvassa kahden muun julkisuudessa kohua aiheuttaneen henkilön kanssa. Perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen arvostelee Virolaisen toimintaa viestipalvelu X:ssä.

Vantaan väestö vaihtuu eurooppalaisittain harvinaisen kovaa vauhtia – talous velkaantuu
Vantaan ulkomaalaistaustaisten osuus on noussut noin 30 prosenttiin muutamassa vuosikymmenessä. Kaupungin vuoden 2025 tulos oli 79,7 miljoonaa euroa alijäämäinen, ja velka kaksinkertaistuu kolmessa vuodessa. Kantasuomalaiset ovat jo äänestäneet jaloillaan.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää











