Artikkeli kuva

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

PS-Naiset: Sote- ja maakuntauudistus jäähylle – uudet vaalit olisivat koko Suomen kansan etu

28.05.2018 |08:01

Perussuomalaiset Naiset kannattaa maakuntavaalien siirtoa vähintään huhtikuussa 2019 pidettävien eduskuntavaalien yhteyteen. -Koemme, että kokonaisuudessa on otettava aikalisä, jotta äänestäjien ja myös päättäjien oikeusturva toteutuu, PS-Naiset toteavat tiedotteessaan.

– Sipilän hallitus ajaa sote- ja maakuntauudistusta kuin käärmettä pyssyyn eikä vähää välitä asiantuntijoiden mielipiteistä, joista monet tyrmäävät uudistukset. Vaadimme kunnon valmistelua ja sitä, että asiantuntijoita myös kuunnellaan.

Uudistus olisi inhimillinen tragedia

PS-Naiset huomauttavat, että kokoomus ja keskusta ovat tehneet lehmänkauppaa suomalaisten terveyden kustannuksella, kun toinen saa maakuntauudistuksen ja toinen valinnanvapauden.

– Toisin sanoen toinen saa suuryritysten omistajille veronmaksajien rahaa ja toinen ansaitsematonta poliittista valtaa.

– Esimerkiksi vanhustenhoito on jo epäinhimillisellä tasolla, kuten saamme jatkuvasti julkisuudessa olevista ikävistä uutisista todeta. Samoja tragedioita on vammaishuollossa, kotihoidossa, perusterveydenhuollossa ja niin edelleen. Lista on loputon. Päälle halutaan vielä malli, jossa ylikansalliset suuryritykset voivat luoda jopa alueellisia monopoleja alalle. Uudistus olisi inhimillinen tragedia, PS-Naiset varoittavat.

Hallituksen kaatuminen olisi voitto

Naisjärjestö ei halua siirtyä kokoomuksen himoitsemaan markkinamalliin, vaan kehittää perusterveydenhuoltoa ensisijaisesti julkisilla harteilla hyvässä yhteistyössä kotimaisten pk-yritysten kanssa. Asiakas tarvitsee hoitoa – ei poliittista kähmintää.

– Jopa nyt toimivat ratkaisut ollaan romuttamassa sote-uudistuksessa rahankiilto silmissä. On vain pakko uskoa, että kansanedustajien moraali voittaisi ahneuden ja markkinamalli kaatuisi. Perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon rajapintoja on sujuvoitettava ja ennen kaikkea hoitoon pääsyä helpotettava. Nyt asioita ollaan vain hankaloittamassa.

– Sote-uudistusäänestykset tulevat olemaan parista äänestä kiinni. Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo on todennut, että hallitus todennäköisesti kaatuu, mikäli sote-uudistus ei toteudu. Perussuomalaiset Naiset iloitsee, jos näin tapahtuu. Se olisi Suomen kansan suuri voitto poliitikkojen itsekkyydestä, järjestö toteaa.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Perussuomalaiset vaativat Turun jättimoskeijan tonttivarauksen eväämistä – Junnila varoittaa ulkomaisesta rahoituksesta ja poliittisesta islamista

27.10.2026 |12:49
2.
Suomen uutiset logo

Kolumni: Maahanmuuttajien sosiaaliturvaa on rajattava 

30.10.2026 |16:30
4.
Suomen uutiset logo

Ilhan Omar: ”En tietääkseni nainut veljeäni” – kansanedustajan epäillään esiintyneen väärällä nimellä koko uransa ajan

26.10.2026 |10:07
8.
Suomen uutiset logo

Poliisi keskeytti Ruotsissa epäillyn pikkutytön sukuelinten silpomisen – pääministeri vaatii tekijöille vankeutta ja karkotuksia

27.10.2026 |11:00
9.
Suomen uutiset logo

SDP:n eduskuntavaaliehdokas heittää lokaa ministerin päälle syyllistävällä kuvamanipulaatiolla – vaatii samaan aikaan stoppia eriarvoistumiselle

27.10.2026 |14:11

Uusimmat

Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Lähetä uutisvinkki:

toimitus@perussuomalaiset.fi