Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

Tavio ja Vähämäki: Pidetään kolmet vaalit kerralla – ”Säästöjä ja äänestysaktiivisuutta”

23.05.2018 |10:52

Lokakuulle suunniteltujen maakuntavaalien aikataulu on yhä enemmän vastatuulessa, kun oikeuskanslerinvirasto ilmoitti eilen tiistaina pitävänsä maakuntavaalien järjestämisaikataulua liian nopeana. Maakuntavaalien lainsäädäntöä ei ole vielä edes hyväksytty eduskunnassa.

Perussuomalaisten kansanedustajien Ville Tavion ja Ville Vähämäen mielestä nyt kannattaakin ottaa aikalisä ja miettiä vaaliaikataulua kokonaisvaltaisesti.

Harva jäisi kotiin

Villet kannattavat, että maakuntavaalit, eduskuntavaalit ja europarlamenttivaalit järjestettäisiin ensi vuonna kaikki samalla kertaa.

Näin saataisiin helposti säästettyä veronmaksajien rahaa ja samalla nostettua äänestysaktiivisuutta, jonka on pelätty jäävän alhaiseksi maakunta- ja europarlamenttivaaleissa.

– Näissä megavaaleissa vain harva jäisi kotiin, sillä äänestystuloksella olisi kaikkien aikojen suurin merkitys, Tavio sanoo.

– Monet seikat puhuvat sen puolesta, ettei vaaleja kannata järjestää peräkkäin muutaman viikon tai kuukauden välein. Se maksaa turhaan ja latistaa äänestysintoa, Vähämäki jatkaa.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

6.
Suomen uutiset logo

The Economist varoittaa instituutioihin leviävästä islamismista – vaatii poliittiselta keskikentältä rohkeutta

10.10.2026 |14:01
7.
Suomen uutiset logo

Perussuomalaiset ja Leena Meri laittoivat lopun rikollisten hyysäämiselle – katso 23 kohdan lista

13.10.2026 |12:01
8.
Suomen uutiset logo

Bergbom sanasodassa kokoomusedustajan kanssa – harhaanjohtava lainaus vaihtui ilmastonmuutosdenialismisyytöksiin

14.10.2026 |16:50

Uusimmat

Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Lähetä uutisvinkki:

toimitus@perussuomalaiset.fi