

Tältä näyttää valtatie E12 Iittalan kohdalla. / LEHTIKUVA
Puolustusvaliokunnan perussuomalaiset: Valtatie 12 vihdoin kuntoon
Liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne kertoi torstaina puolustusvaliokunnan perussuomalaisten pitkään odottaman uutisen: valtatie 12 Lahden ja Kouvolan välillä saadaan vihdoin nykyliikenteen vaatimaan kuntoon.
Perusuomalaisten puolustusvaliokuntavastaava Jari Ronkainen ottaa uutisen ilolla vastaan.
– Kyseessä on iso asia Päijät-Hämeen talousalueelle. Erityisesti Kausalan taajaman pullonkaula on ollut harmina. Nyt sinne saataisiin nykyaikainen keskikaiteellinen ohituskaistatie.
Valtatie 12 on tärkeä myös huoltovarmuuden ja maanpuolustuksen kannalta, kertoo Ronkainen.
– Länsi-itä-suunta on sekä joukkojen kuljetuksen että huollon kannalta erittäin tärkeä. Ja täytyy sekin muistaa, että mahdollinen siviilien evakuoiminen tarvitsee toimivat liikenneyhteydet.
E16 uudeksi länsireitiksi
Valtioneuvosto esitti keskiviikkona linjauksen, jonka mukaan Suomi tavoittelee E16-tien jatkamista Suomen puolelle. Nykyisellään Eurooppa 16 -tie eli E16 kulkee Pohjois-Irlannista Skotlannin ja Norjan kautta Ruotsin Gävleen. Suomen on tarkoitus siis esittää, että tietä jatkettaisiin Suomen puolelle.
Suomessa E16-tien muodostaisivat valtatie 12 välillä Rauma-Kouvola ja valtatie 15 välillä Kouvola-Kotkan Mussalo. Tampereen kohdalla E16-tien muodostaisi kehätie. Suomen osuus E16-tiestä olisi noin 400 kilometriä. Muutosten myötä tiet merkittäisiin oman kansallisen numeroinnin ohella uudella E16-numeroinnilla.
– Liikenne- ja viestintäministeriössä tarkastellaan isoa kuvaa ja koko maan etua. Suomen liikenneverkko on yhdistettävä vahvemmin osaksi länsimaista liikennejärjestelmää turvallisuus, talous ja huoltovarmuus huomioiden, kertoi keskiviikkona ministeri Ranne.
Tärkeä huoltovarmuustekijä
Ronkainen kannattaa ajatusta.
– Tässäkin on kyse isosta puolustuksellisesta ja huoltovarmuustekijästä. Tavara ei liiku ilman kumipyöriä satamasta toiseen. Ja kun Suomi on tavallaan saari, emme saa tarpeen tullessa apua liittolaisiltamme käytännössä, ellei logistiikka toimi. Lisäksi E16:n varrelle osuu monta varuskuntaa: Porin prikaati, Pirkkalan lennosto, Panssariprikaati Parolassa, Karjalan prikaati Kouvolan Vekaranjärvellä, Utin jääkäriprikaati, Maavoimien esikunta Mikkelissä sekä Maasotakoulu Lappeenrannassa ja Haminassa – nämä ovat kaikki osa Suomen ja samalla myös Naton puolustusta.
Eurooppatiet ovat Euroopan valtioita yhdistäviä ja maiden rajat ylittäviä kansainväliseen E-tieverkkoon kuuluvia teitä. Eurooppatiet määritellään kansainvälisistä pääliikenneväylistä tehdyssä eurooppalaisessa sopimuksessa.
Sopimukseen ehdotetut muutokset käsitellään Euroopan talouskomission tieliikenteen työryhmässä. Euroopan talouskomission tieliikenteen työryhmän on tarkoitus kokoontua syksyllä 2024, jolloin päätös Suomen E16-reitistä lopullisesti päätetään.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Päijät-Häme Valtatie 12 E16 liikenneverkko Puolustus Puolustusvaliokunta Lulu Ranne Jari Ronkainen tiestö Huoltovarmuus talous
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Hallituksen toisessa lisätalousarviossa panostuksia liikenteeseen, poliisille ja rajalle – Purra: ”Valtion ydintehtäviin kuuluu sisäisen ja ulkoisen turvallisuuden varmistaminen”

Ministeri Ranne nopeusrajoitusten alentamisesta: Mediassa levinnyt käsitys asiasta on täysin väärä

Perussuomalaiset: Hallitus vähentää liikenteen päästöjä lisäämättä kustannuksia kansalaisten arkeen

Ministeri Ranne kiittelee kaikkien aikojen kumipyörämyönteisintä hallitusohjelmaa – kolmen miljardin investointipotista ei tingitty edes kevään riihessä

Länsirata etenee osahanke kerrallaan, tarkasti kustannuksia seuraten – ministeri Ranne: ”Piikki ei ole auki”
Viikon suosituimmat

Hallitus teki lopun miljonääri‑Vesterbackan bisneksestä ulkomaalaisilla nuorilla – yhtiö ajautuu konkurssiin
Pelibisneksillä aiemmin menestyneen Peter Vesterbackan Finest Future ‑yhtiö on konkurssimenettelyssä muun muassa maksamattomien työeläkevakuutusmaksujen vuoksi. Yhtiön keskeinen liikeidea on ollut ulkomaalaisten opiskelijoiden rekrytointi maksua vastaan suomalaisiin lukioihin.

Virallinen ilmiantolinja avautuu Tampereella: Pian voit kannella naapurisi rasistisesta tuijotuksesta – perussuomalaisedustajat tyrmäävät idean
Tampereesta tulee tiettävästi ensimmäinen suomalaiskaupunki, joka avaa kesäkuussa nimettömän ilmoituskanavan rasismista. Apulaispormestari Jaakko Mustakallio (vihr.) myöntää, että nimettömyys voi houkutella perättömiä ilmiantoja kiusaamistarkoituksessa, mutta pitää riskiä pienenä, koska jokainen tapaus arvioidaan erikseen ennen toimenpiteitä. Perussuomalaiset kansanedustajat Pekka Aittakumpu ja Onni Rostila tyrmäävät ajatuksen ilmiantokanavasta.

Sofia Virran somessa TPS-hyökkääjään kohdistama painostus ei tuottanut tulosta – Virta saikin itse lähteä TPS:n hallituksesta, TPS korostaa, että organisaation ei tulisi kääntyä pelaajiaan vastaan
Vihreiden puheenjohtajalle Sofia Virralle tuli tänään lähtö TPS:n hallituksesta. Taustalla on Virran eilinen yritys hiillostaa epäsuorasti TPS:n hyökkääjää Veli-Matti Savinaista, joka kieltäytyi käyttämästä Pride-paitaa kiekkokaukalossa. Sofia Virran painostusyritys johti kuitenkin siihen, että TPS ensin julkaisi eilen illalla julkisen anteeksipyynnön Savinaiselle. Tänään aamupäivällä TPS tiedotti, että Sofia Virta ei enää jatka TPS:n hallituksessa.

Somalitaustaisella lääkäriasemalla toiminut valelääkäri jäi kiinni, teki ympärileikkauksia potilaille – poliisi tutkii useita rikoksia
Lääkärinä esiintynyt mies on hoitanut potilaita monikulttuurisen Medipulssi Oy:n lääkäriasemalla ilman pätevyyttä. Mies käytti lääkäriveljensä tunnuksia. Valelääkäri teki muun muassa ympärileikkauksia poikalapsille. Poliisi tutkii tapausta useilla rikosnimikkeillä.

Shokkihavainto Ison-Britannian täytevaaleista: Vihervasemmisto liittoutui härskisti muslimien kanssa muuta kansaa vastaan
Britanniassa Manchesterin alueella äskettäin järjestettyjen Gortonin ja Dentonin täytevaalien piti olla helppo voitto Labour-puolueelle. Monien yllätykseksi vihreät nousivatkin voittajiksi ja varsin ”kyynisellä” pelillä. Maltillisemmasta vasemmistosta poiketen vihreät räätälöivät kampanjoitaan entistä härskimmin eri kansanryhmille. Monikulttuurisia, monesti islamilaisia kansanryhmiä puhuteltiin Gaza-teemalla ja levittämällä urdunkielisiä antisionistisia videoita. Brittiväestöä puolestaan puhuteltiin kansantaloudellisilla teemoilla.

Ex-valtiovarainministeri Suvi-Anne Siimes: Maahanmuuttajilla liian helppo tie Kelan eläkkeille
Työeläkevakuuttajien etujärjestön Telan väistyvä toimitusjohtaja, valtiovarainministerinäkin toiminut Suvi-Anne Siimes moittii Helsingin Sanomien haastattelussa että maahanmuuttajat pääsevät liian helposti Kelan eläkejärjestelmän piiriin. Hän näkee tämän ongelmana, joka rasittaa Suomen sosiaaliturvajärjestelmää ja uhkaa sen kestävyyttä pitkällä aikavälillä.

Koposelta aloite eduskunnassa: Kansaneläke ja takuueläke poistettava maahanmuuttajilta
Perussuomalaisten kansanedustaja Ari Koponen on jättänyt eduskunnalle toimenpidealoitteen, jossa esitetään kansaneläkkeen ja takuueläkkeen poistamista maahanmuuttajilta.

Simula tyrmää vasemmistopoliitikon hyökkäyksen poliisi-instituutiota vastaan: Suomalainen poliisi on maailman luotettavin
Perussuomalaisten kansanedustaja Jenna Simula arvostelee jyrkästi helsinkiläisvaltuutettu Jenny Kasongon Facebook-päivitystä, jossa tämä syyttää poliisia vallan väärinkäytöstä, väkivallasta, äärioikeistolaisuudesta ja etnisestä profiloinnista ja päättää tekstinsä alamaailman käyttämään lyhenteeseen "acab", mikä tarkoittaa "kaikki kytät ovat sikoja". Simulan mielestä vasemmistopoliitikkojen kannattaisi jättää tunteisiin ja ideologiaan perustuva poliisia vastaan hyökkääminen vähemmälle, sillä Suomen poliisi on syystäkin arvioitu maailman luotettavimmaksi.

Ministeri Wille Rydmanilla valmiutta kohdistaa leikkauksia järjestöavustuksiin – ”Maan tavassa on siistimisen paikka”
Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman kertoo MTV:n Uutisextran haastattelussa olevansa valmis hakemaan säästöjä sote-menoihin leikkaamalla järjestöjen valtionavustuksia. Ministeri kritisoi myös poliitikkojen ja heidän avustajiensa sijoittumista järjestöihin sekä kolmannen sektorin tottumista veronmaksajan tukeen.

Helsingin Sanomat julkaisi hämmentävän fanikirjeen Espanjan vasemmistohallitukselle
Helsingin Sanomat julkaisi eilen intoa heruttelevan kirjoituksen, jonka mukaan Suomen tulisi kuulla Espanjan viesti ja ”tunnustaa tosiasia” eli ottaa lisää maahanmuuttajia. Toisin kuin otsikko antaa ymmärtää, itse juttu sisältää tärkeän viestin suomalaisille: sama kieli ja uskonto helpottavat siirtolaisten kotoutumista. Siksi Espanjan linja on Suomessa mahdoton.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 4/2025

Lue lisää














