

Matti Putkonen. Arkistokuvaa. / MATTI MATIKAINEN
Putkonen: Rinteen ilmastoneuvonantajat täysin yössä – Kiina saastuttaa entistä enemmän, mutta saa silti Sitralta ja Greenpeacelta kehuja
Perussuomalaisten puoluetyömies Matti Putkonen moittii suomalaisen ilmastokeskustelun nurinkurisuutta. Yhä vimmaisemmin saastuttava Kiina saa Rinteen hallituksen ilmastoneuvonantajilta kehuja, mutta päästöjään vähentävä Yhdysvallat haukutaan pystyyn. Kaiken kukkuraksi Kiinalle on annettu Pariisin ilmastosopimuksen nojalla oikeus lisätä päästöjään. Tämän hulluutuksen seurauksena ajetaan maailman puhtain teräs- ja metsäteollisuus Suomesta Kiinaan.
Purkonen kirjoittaa tiedotteessaan:
-Kiina tuottaa yksin yli neljänneksen maailman päästöistä. Maan merkitys ilmastonmuutoksen kannalta on valtava. Vuoden ensimmäisellä puoliskolla Kiinan päästöt kasvoivat neljä prosenttia. Tämä lisää maailman kokonaispäästöjä prosenttiyksiköllä. Kiinan päästöt kasvavat kuukaudessa Suomen vuosipäästöjen verran. Tämä merkitsee, että maailman päästöt vain lisääntyvät, vaikka Suomessa sammutettaisiin kaikki valot ja ajettaisiin energia- ja teollisuustuotanto alas. On aika tunnustaa tosiasiat ja lopettaa itsensä pettäminen.
– Pariisin ilmastosopimuksessa Kiinalle annettiin erivapauksia. Maa saa lisätä päästöjä vuoteen 2030 saakka, vasta sen jälkeen edellytetään päästövähennyksiä. Kiina on ilmastosopimuksen mandaatilla lisännyt kivihiilen tuotantoa. Maassa suunnitellaan useiden uusien kivihiilivoimaloiden rakentamista.
– Kiina kiristi sopimusneuvotteluissa ja sai erioikeuden, koska se ei olisi muuten allekirjoittanut Pariisin sopimusta. Muut maat, Suomi mukaan lukien, taipuivat kiristyksen alla. Tämä kiristys on johtanut taloudelliseen mielettömyyteen. Niissä maissa, joissa päästöjä vähentävät investoinnit olisivat suhteessa edullisimpia, pyritään minimaalisiin päästövähennyksiin. Niissä maissa, joissa investoinnit ovat suhteissa kaikkein kalleimpia, pyritään maksimaalisiin päästövähennyksiin.
– Maailman ilmatieteen järjestön WMO:n pääsihteeri Petteri Taalas kertoo, että Pariisin sopimuksen toteutuminen on sujunut todella nihkeästi. Vain kolmasosa tavoitteista on toteutunut. Vain Yhdysvallat on toteuttanut 50% Pariisissa asetetuista tavoitteista.
– Antti Rinteen hallituksen on syytä vaihtaa ilmastopoliittiset neuvonantajansa. Nykyiset hallituksen neuvonantajat Sitra ja Greenpeace nurinkurisesti kehuvat julkisuudessa Kiinan ilmastotekoja ja moittivat Yhdysvaltoja – viimeksi tänään Ylellä Sitran johtaja Mari Pantsar. Sitran ja Greenpeacen ilmastopoliittisilla neuvoilla ajetaan maailman puhtain teräs- ja metsäteollisuus Suomesta Kiinaan ja muihin eniten saastuttaviin maihin. Mutta mitä suomalaiset saavat vaihtokaupassa harhaisella ilmastopolitiikalla Suomesta ulosajetuille teollisuustyöpaikoille? Jäljelle jäisi ainoastaan katoava vauraus, häviävä kilpailukyky sekä näiden aiheuttama katkeruus ja hyvinvointipalvelujemme teurastus.
SUOMEN UUTISET
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Immonen: Ministeriltä ala-arvoinen vastaus kysymykseen lasten ja nuorten hyväksikäytöstä ilmastopolitikoinnissa

Suomi asettanut itselleen liian kunnianhimoiset ilmastotavoitteet – Reijonen: ”Miksei ensin selvitetty hintaa ja kustannuksia?”

Kiina rakentaa uusia hiilivoimaloita hurjaa vauhtia – EU:ssa kaivataan satoja miljardeja ilmastonsuojeluun

Hiilivoimaa ahkerasti rakentavan Kiinan mielestä kehittyneet maat eivät tee tarpeeksi ilmastonsuojelun eteen
Viikon suosituimmat

Maahanmuuttajien haaliminen työvoimapulaan johti 300 suomalaisen potkuihin – Lehtinen: ”Pakko kysyä, mikä järki tällaisessa toiminnassa on?”
Attendo irtisanoi 300 suomalaista hoitajaa haalittuaan työvoimaa ulkomailta. - Suomessa on koko ajan pyritty ratkaisemaan ongelmia lisäämällä maahanmuuttoa. Tulos näkyy nyt karulla tapaa niin suomalaisten työntekijöiden kuin hoidettavien arjessa, sanoo perussuomalaisten kansanedustaja Rami Lehtinen.

14-vuotias tyttö joutui joukkoraiskauksen uhriksi Porvoossa – poliisikansanedustaja Nieminen: Kyse on jälleen raa’asta grooming‑tapauksesta
Groomingin uhriksi joutunut lapsi nousi autoon ulkomaalaistaustaisten miesten houkuttelemana. Miehet veivät tytön syrjäiselle alueelle metsään, jossa he raiskasivat hänet.

Purra tyrmää Espoon koulusuunnitelman: ”Suomalaiset pannaan maksamaan epäonnistuneesta maahanmuutosta”
Espoossa on ryhdytty valmistelemaan toimia maahanmuuttajakoulujen ongelmien vähentämiseksi tasaamalla vieras- ja suomenkielisten määrää eri koulujen välillä. Valtiovarainministeri Riikka Purra sivaltaa somekanavillaan niitä päättäjiä jotka nyt esittävät maahanmuuton ongelmien ratkaisuksi keinotekoista koulujen oppilaaksiottoalueiden muuttamista.

Ruotsalainen tutkimuslaitos: Nuoret vierastavat yhä enemmän homoseksuaaleja sekä transihmisiä – ulkomaalaistaustaiset kaikkein kielteisimpiä
Ruotsalainen tutkimuslaitos on havainnut selvän muutoksen koululaisten asenteissa HBT-väkeä kohtaan. Oppilaat sietävät vähemmistöryhmistä kaikkein vähiten juuri nyt homoja, biseksuaaleja sekä transihmisiä. Asenteiden jyrkkyys yllätti tutkijan.

Yhdysvaltain yliopistot purkavat DEI‑käytäntöjä: ”Edes Trumpin vastustajat eivät kaipaa DEItä takaisin”
DEI‑ideologia on parhaat päivänsä nähnyt. Julkisuudessa monet ovat arvelleet näin käyneen ainakin Yhdysvalloissa, jossa useat tunnetut yritykset ovat lopettaneet julkisuushakuiset yhdenvertaisuuskampanjansa ja niihin liittyvät työtehtävät.

Oodi kielsi sananvapautta käsitelleen paneelin, vaikka sallii muut ideologiset tapahtumat – professori: ”Tämä avaa Pandoran lippaan syrjinnälle”
Hallinto-oikeus hyväksyi Helsingin kaupungin keskustakirjasto Oodin ja Helsingin yliopiston päätökset estää sananvapautta käsitellyt paneeli. Professori Jason Lepojärvi katsoo ratkaisun avaavan vaarallisen tulkintalinjan, jossa uskonnollinen neutraalius voi muuttua poissulkemisen välineeksi.

Vasemmisto älähti Purran risusavottamallista, mutta fakta on, että antelias Kela-tuki passivoi maahanmuuttajia yhteiskunnan ulkopuolelle – Tanska ratkaisi ongelman, malli mahdollinen Suomessakin

Antikainen: Naisille oma taksi – suora seuraus haittamaahanmuutosta
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikaisen mukaan pelkästään naisille suunnatun taksipalvelun perustaminen on vakava hälytysmerkki. Kun kuljettajien seksuaalirikokset ovat taannoisen taksiuudistuksen jälkeen moninkertaistuneet ja tekijöissä korostuvat ulkomaalaistaustaiset miehet, on uskallettava tunnustaa, mistä ilmiössä on kyse.

Espanja laillistaa puoli miljoonaa laitonta maahanmuuttajaa, pyytää heti EU:lta apua taakanjakoon – Tynkkynen: ”Kuin suoraan sosialismin oppikirjasta”
Espanjan sosialistihallitus on juuri ilmoittanut laillistavansa massiivisen määrän laittomia maahanmuuttajia, ja heti perään Espanja pyytää EU:lta apua näiden maahanmuuttajien uudelleensijoittamiseen muihin EU-maihin. Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen lähettäisi tulijat veneillä takaisin Välimeren toiselle puolelle.

Miljardöörin mukaan Britanniasta on tullut siirtomaa – maahanmuutto maksaa liikaa ja ajaa saarivaltakunnan talousahdinkoon
Miljardööri ja Manchester Unitedin omistaja sanoo maahanmuuton maksavan liikaa ja se ajaa saarivaltakunnan talousahdinkoon. - Britannia on korkean verotuksen, korkean maahanmuuton ja korkean rikollisuuden maa, Jim Ratcliffe lataa. Työväenpuoluetta edustavan pääministerin mukaan miljardöörin kommentit ovat loukkaavia ja vääriä.














