

LEHTIKUVA
Kiina rakentaa uusia hiilivoimaloita hurjaa vauhtia – EU:ssa kaivataan satoja miljardeja ilmastonsuojeluun
Talouslehti Financial Times uutisoi uudesta tutkimuksesta, jonka mukaan Kiina aikoo lisätä uusia hiilivoimaloita 148 gigawatin edestä. Määrä on melko tarkalleen sama kuin mitä koko EU:n hiilivoimakapasiteetti.
Osa uusista voimaloista on jo joko rakenteilla tai rakennustyöt ovat alkamassa. Hiilivoimaloiden rakentamisesta raportoi voittoa tavoittelematon Global Energy Monitor -järjestö. Järjestön mukaan uusilla voimaloilla tulee olemaan merkittävä vaikutus hiilipäästöihin jo muutenkin päästöjään kasvattavassa Kiinassa.
Hiilivoiman määrä kasvaa globaalisti
Kiinan aikeet lisäävät hiilivoiman käyttöä nettomääräisesti, sillä uudet rakennusprojektit tuottavat valmistuttuaan enemmän hiilivoimaa kuin minkä edestä muualla maailmassa hiilivoimaloita ehditään sulkea.
FT:n mukaan Kiina aikoo lisätä hiilivoimakapasiteettiaan torjuakseen talouskasvunsa hyytymistä. Kiinan talous kuitenkin kasvaa useita prosenttiyksiköitä enemmän kuin esimerkiksi EU:n.
Kiinassa ilmastokysymykset jäädyttivät hiilivoiman lisäämisen vuonna 2016. Useat keskeytetyt rakennusprojektit etenevät nyt täyttä häkää Kiinan yrittäessä elvyttää talouttaan.
Maan kasvihuonepäästöt tekivät uuden kyseenalaisen ennätyksen viime vuonna. Kiinan hiilivoimakapasiteetti kasvoi viime vuonna 25,5 gigawatilla muun maailman kutistettua vastaavaa kapasiteettia 2,8 gigawatilla.
EU:lle 300 miljardin euron lasku
Samaan aikaan EU pyrkii kaivamaan 300 miljardia euroa pyrkiessään omiin ilmastotavotteisiinsa. Rahaa kuluu tukiaisina ja Euroopan investointipankin luottoina.
Kohdemaat löytyvät pääosin Itä-Euroopasta. Esimerkiksi Puola on vaatinut EU:lta merkittäviä korvauksia ajaakseen alas hiilivoimaloitansa. EU:ssa lähes neljännes energiasta tuotetaan hiilellä. Suomessa hiilivoiman osuus on vain kahdeksan prosenttia.
EU pyrkii siis raapimaan satoja miljardeja euroja saavuttaakseen ilmastoneutraaliuden, samaan aikaan kun Kiina pystyttää kaksin käsin hiilivoimaloita tilalle.
Perussuomalaiset ovat esittäneet hiilitulleja halpamaiden tuotteille, jotta eritoten Kiinan tupruttelu saataisiin kuriin.
Henri Alakylä
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Kiina tuputtaa valheellista propagandaansa Hesarissa – lehti kuittaa tililleen suursumman rahaa

Immonen: Politikointi kouluissa ja päiväkodeissa lopettava – ”Opettajat pelottelevat lapsia ja nuoria järjestelmällisesti ilmastokatastrofilla”

Putkonen: Rinteen ilmastoneuvonantajat täysin yössä – Kiina saastuttaa entistä enemmän, mutta saa silti Sitralta ja Greenpeacelta kehuja

Saksan energiapolitiikan karut vaihtoehdot: Luovutaanko kunnianhimoisista tavoitteista vai otetaanko riski sähkön loppumisesta?

Vihreä verotus lisää asumisen ja liikkumisen kustannuksia ja heikentää yrittämisen kannattavuutta

Hiilivoimaa ahkerasti rakentavan Kiinan mielestä kehittyneet maat eivät tee tarpeeksi ilmastonsuojelun eteen

EU varoittaa: Kansalaisia ei olla valmennettu hiilettömän teknologian mullistukseen

Suomen talous supistui loppuvuonna – euroalueen talouskasvu lähes pysähtyi
Viikon suosituimmat

Perussuomalaiset varoitti jo 2013 – Carunan tuotot menevät nyt Espanjaan
Espanjalainen energiajätti Iberdrola ostaa Suomen suurimman sähkönjakeluyhtiön Carunan noin viidellä miljardilla eurolla. Perussuomalaiset varoittivat jo 13 vuotta sitten, mitä seuraa kun kotimainen sähkönjakeluyhtiö myydään ulkomaille.

Ministeri Rydman säästää veronmaksajien rahaa – Yle tekee siitä skandaalin
Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman hylkäsi yhdeksän tutkimushanketta ja joutui siitä mediamyllyyn. Kukaan ei kuitenkaan kysy, miksi ministeriö ylipäätään jakaa tutkimusrahaa Suomen Akatemian rinnalla.

Mäenpää: Kornia, että eduskunnan kesäteatteria vetää viime kaudella 6 000 miljoonaa hukannut Tytti Tuppurainen
Perussuomalaisten kansanedustaja Juha Mäenpää arvostelee oppositiota siitä, että se vaati eduskunnan ylimääräistä täysistuntoa Helsinki Garden -hankkeen valtiontuesta. Mäenpään mukaan keskustelussa on kyse pikemminkin poliittisesta esiintymisestä kuin uusien tietojen selvittämisestä.

Elon Musk piti normaalien ihmisten puolta talouslehden haastattelussa: ”Teitä toimittajia vihataan paljon enemmän kuin te tajuatte”
Arvostetun talouslehden päätoimittaja kävi haastattelemassa Elon Muskia. Keskustelun lomassa toimittaja ei malttanut olla kritisoimatta Muskin mielipiteitä maailman menosta, mutta joutui nolatuksi kerran jos toisenkin.

Helsingin poliisi tehosti ulkomaalaisvalvontaa – maasta poistettu tänä vuonna lähes 500 henkilöä
Maassaolon edellytysten tarkastuksia tehtiin ulkomaalaisvalvonnassa lähes 50 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin.

Maahantulija puukotti saksalaisen opiskelijan kuoliaaksi avoimella kadulla – Saksassa kasvaa entisestään pelko, että kuka tahansa voi joutua sattumalta veitsi-iskun uhriksi
Saksaa järkyttää jälleen uusi veitsihyökkäystapaus. Trierin yliopistossa historiaa opiskeleva 22-vuotias saksalainen Marius Dick oli palaamassa 15. heinäkuuta ostoksiltaan kun samanikäinen afganistanilainen Sajad M. hyökkäsi avoimella kadulla leipäveitsi kädessä hänen kimppuunsa. Vanhemmat vaativat saksalaisilta poliitikoilta täyskäännöstä suhteessa rikollisiin maahantulijoihin.

Purra: SDP kannattaa kehitysmaamaahanmuuttoa – ”Tavoitteena on varmistaa, että maahan tulee riittävästi pienituloisia ihmisiä, jotka tarvitsevat sosiaalivaltiota ja äänestävät vasemmistoa”
SDP on suosituin puolue vieraskielisten keskuudessa, ilmenee Helsingin Sanomien teettämästä kyselystä. Tulos viittaa demareiden harjoittamaan laskelmointiin, jolla puolue pyrkii kasvattamaan kannatustaan suosimalla löyhää maahanmuuttopolitiikkaa.

SDP:n valtuutettu vaatii selvitystä Vantaan areenan rahoituksesta – unohti kertoa, että puolue kannatti sopimuksen hyväksymistä kaupunginhallituksessa
Vantaan SDP vaatii perusteellista selvitystä Kivistön areenahankkeen rahoituksesta, kun Ylen MOT paljasti epäselvyyksiä rahoittajien taustoista. Vuosi sitten SDP:n kaupunginhallitusryhmä äänesti itse samojen sopimusten puolesta, kun perussuomalaiset vaativat tarkempaa selvitystä.

Laaja törkeä huumausainerikosvyyhti: 200 kiloa amfetamiinia, kymmeniä kiloja kokaiinia – tuomituista valtaosa ulkomaalaistaustaisia
Itä-Uudenmaan käräjäoikeus tuomitsi viime viikolla 18 henkilöä laajassa törkeiden huumausainerikosten kokonaisuudessa. Tuomioihin sisältyi myös yksi ampuma-aserikos. Oikeuden mukaan rikosvyyhdissä liikkui satoja kiloja huumausaineita, joita tuotiin Ruotsista Suomeen.

Laittomat maahanpyrkijät herättävät pelkoa ja huolta Kreikan lomaparatiisissa – ihmissalakuljettajien kumiveneet vyöryvät Libyasta Kreetalle
Kreetan saari on eräs tärkeimmistä maahantuloreiteistä läntisen hyvinvoinnin piiriin pyrkiville maailman ihmisille. Kreikkaan on tullut alkuvuonna laittomasti lähes 17 000 laitonta siirtolaista, joista yli puolet on rantautunut Kreetalle. Lähi-idästä, Intian niemimaalta ja Afrikasta lähtöisin olevat ihmiset lähtevät vaaralliselle merimatkalleen Libyan Tobrukista. He maksavat ihmissalakuljetusverkostoille tuhansia euroja päästäkseen EU:n alueelle.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää










