

LEHTIKUVA
Raatikainen: Opetusministeriön tehtävä ei ole levittää verovaroin poliittista propagandaa koululaisille
Perussuomalaisten kansanedustaja Mika Raatikainen on tehnyt tänään opetusministerille kirjallisen kysymyksen koskien opetus- ja kulttuuriministeriön päätöstä ostaa feministikirjailija Chimamnda Ngozi Adichien kirja Meidän kaikkien pitäisi olla feministejä (Otava) sekä päätöstä lahjoittaa se ensi keväänä jokaiselle suomalaiselle peruskoulun yhdeksäsluokkalaiselle.
Opetushallitus on ilmoittanut, että kirjalahjan tavoite on synnyttää monipuolista keskustelua tasa-arvosta sekä ihmisen oikeudesta olla ja toimia omana itsenään. Feminismin voidaan kuitenkin katsoa olevan poliittinen aatesuunta, jonka tavoitteena on parantaa erityisesti naisten yhteiskunnallista asemaa ja muuttaa sukupuolirooleja, ei edistää puhtaasti tasa-arvoa.
Tasa-arvo ei ole feminismiä
Raatikainen huomauttaa, että Suomeen on tänä vuonna perustettu feministien puolue, joten halutaanko kirjan myötä edistää juuri tämän puolueen asiaa? Opetus- ja kulttuuriministeriö on joka tapauksessa tehnyt päätöksen, jossa kiistanalaista ideologiaa tyrkytetään kaikille yhdeksäsluokkalaisille.
– Tasa-arvoa tulee opettaa lapsille ja nuorille, mutta ilman, että kaikkia kehotetaan olemaan feministejä. Tasa-arvon kannattaminen ei ole sama kuin olla feministi. Lapsia ja nuoria tulee ohjata itsenäiseen ajatteluun ja opettaa tosiasioita, ei ohjata heitä poliittisesti, muistuttaa Raatikainen.
– Kansalaisten verorahoja ei myöskään pidä käyttää poliittisen propagandan levittämiseen.
Poliittista manipulointia
Raatikainen kysyykin kirjallisessa kysymyksessään, aikooko asianomainen ministeriö sallia kiistanalaisen ideologian levittämisen kaikille suomalaisille yhdeksäsluokkalaisille. Ja jos ministeriö sallii kirjan levittämisen, kuinka se perustelee suomalaisten yhdeksäsluokkalaisten poliittisen manipuloinnin ja vielä niin, että se tapahtuu verovaroin.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Suomen Perusta: Miesten tasa-arvo-ongelmat jäävät usein feminismin jalkoihin – miehillä alhaisempi elinikä ja suurempi syrjäytymisvaara

Kannustiko tamperelaiskoulu oppilaitaan vihan lietsontaan? – perusopetuksen on oltava poliittisesti sitoutumatonta

Oppikirja: ”Mieskin voi synnyttää” – Peltokangas: ”Laittakaa kuvia!”

Koululaisille jaettava feminismikirja: Aivopesua vai tasa-arvon edistämistä?
Viikon suosituimmat

Ovatko suomalaiset masokisteja vai tyhmiä? – Vahtera: ”Suomalaiset ovat tyhmiä potenssiin ääretön”
Blogikirjoittaja Eeva Helena Oehlandt ja taloushallinnon asiantuntija, KHT Pauli Vahtera nostavat esiin Suomen absurdit energiakierteet: Suomi vie rekkatolkulla kotimaista turvetta Ruotsiin tuotettavaksi sähköksi, jonka se sitten ostaa takaisin Ruotsista. Samaan aikaan Suomi rahtaa Italiasta haisevaa jätettä poltettavaksi suomalaisissa voimalaitoksissa. Kumpikaan kirjoittaja ei löydä koko touhusta mitään järkeä eikä logiikkaa.

Virallinen ilmiantolinja avautuu Tampereella: Pian voit kannella naapurisi rasistisesta tuijotuksesta – perussuomalaisedustajat tyrmäävät idean
Tampereesta tulee tiettävästi ensimmäinen suomalaiskaupunki, joka avaa kesäkuussa nimettömän ilmoituskanavan rasismista. Apulaispormestari Jaakko Mustakallio (vihr.) myöntää, että nimettömyys voi houkutella perättömiä ilmiantoja kiusaamistarkoituksessa, mutta pitää riskiä pienenä, koska jokainen tapaus arvioidaan erikseen ennen toimenpiteitä. Perussuomalaiset kansanedustajat Pekka Aittakumpu ja Onni Rostila tyrmäävät ajatuksen ilmiantokanavasta.

Vigelius ihmettelee hyvinvointialueiden tukia: 500 euroa romanihameisiin – muut tuensaajat eivät saa vastaavaa vaatetustukea
Perussuomalaisten kansanedustaja ja 2. varapuheenjohtaja Joakim Vigelius on ihmeissään hyvinvointialueiden käytännöstä maksaa erillistä tukea romanihameisiin. - Hyvinvointialueilla säästetään, mutta romanihameen ostoa tuetaan yhä 500 eurolla kahden vuoden välein. Vastaavaa vaatetustukea ei ole muille toimeentulotuen saajille, Vigelius kertoo.

Somalitaustaisella lääkäriasemalla toiminut valelääkäri jäi kiinni, teki ympärileikkauksia potilaille – poliisi tutkii useita rikoksia
Lääkärinä esiintynyt mies on hoitanut potilaita monikulttuurisen Medipulssi Oy:n lääkäriasemalla ilman pätevyyttä. Mies käytti lääkäriveljensä tunnuksia. Valelääkäri teki muun muassa ympärileikkauksia poikalapsille. Poliisi tutkii tapausta useilla rikosnimikkeillä.

Shokkihavainto Ison-Britannian täytevaaleista: Vihervasemmisto liittoutui härskisti muslimien kanssa muuta kansaa vastaan
Britanniassa Manchesterin alueella äskettäin järjestettyjen Gortonin ja Dentonin täytevaalien piti olla helppo voitto Labour-puolueelle. Monien yllätykseksi vihreät nousivatkin voittajiksi ja varsin ”kyynisellä” pelillä. Maltillisemmasta vasemmistosta poiketen vihreät räätälöivät kampanjoitaan entistä härskimmin eri kansanryhmille. Monikulttuurisia, monesti islamilaisia kansanryhmiä puhuteltiin Gaza-teemalla ja levittämällä urdunkielisiä antisionistisia videoita. Brittiväestöä puolestaan puhuteltiin kansantaloudellisilla teemoilla.

SDP:n entinen puoluesihteeri jakaa tunnustusta Purralle: ”Kovat ajat tuottavat joskus hyviä valtiovarainministereitä”
Huhtikuun kehysriihi ja valtiontalouden ajan myötä vaatimat oikaisutoimet puhuttavat päättäjiä ja kansaa. Valtionvarainministeri Riikka Purran tinkimätön ja maan kokonaisetua painottava linja kerää nyt tunnustusta yli puoluerajojen.

Simula tyrmää vasemmistopoliitikon hyökkäyksen poliisi-instituutiota vastaan: Suomalainen poliisi on maailman luotettavin
Perussuomalaisten kansanedustaja Jenna Simula arvostelee jyrkästi helsinkiläisvaltuutettu Jenny Kasongon Facebook-päivitystä, jossa tämä syyttää poliisia vallan väärinkäytöstä, väkivallasta, äärioikeistolaisuudesta ja etnisestä profiloinnista ja päättää tekstinsä alamaailman käyttämään lyhenteeseen "acab", mikä tarkoittaa "kaikki kytät ovat sikoja". Simulan mielestä vasemmistopoliitikkojen kannattaisi jättää tunteisiin ja ideologiaan perustuva poliisia vastaan hyökkääminen vähemmälle, sillä Suomen poliisi on syystäkin arvioitu maailman luotettavimmaksi.

Ruotsin maaperä sitoo kolme kertaa enemmän hiiltä kuin Suomen – tutkijat ihmettelevät eroa
Haaparannan ja Tornion rajalla metsä näyttää samanlaiselta molemmin puolin valtioiden rajaa. Sama maasto, samat puut, sama ilmasto. Silti Suomen ja Ruotsin YK:lle toimittamat ilmastoraportit kertovat täysin erilaisia lukuja siitä, kuinka paljon hiiltä maaperä sitoo. Suomessa on painetta muuttaa laskentamallia, arvelee Aftonbladet.

Ministeri Wille Rydmanilla valmiutta kohdistaa leikkauksia järjestöavustuksiin – ”Maan tavassa on siistimisen paikka”
Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman kertoo MTV:n Uutisextran haastattelussa olevansa valmis hakemaan säästöjä sote-menoihin leikkaamalla järjestöjen valtionavustuksia. Ministeri kritisoi myös poliitikkojen ja heidän avustajiensa sijoittumista järjestöihin sekä kolmannen sektorin tottumista veronmaksajan tukeen.

Helsingin Sanomat julkaisi hämmentävän fanikirjeen Espanjan vasemmistohallitukselle
Helsingin Sanomat julkaisi eilen intoa heruttelevan kirjoituksen, jonka mukaan Suomen tulisi kuulla Espanjan viesti ja ”tunnustaa tosiasia” eli ottaa lisää maahanmuuttajia. Toisin kuin otsikko antaa ymmärtää, itse juttu sisältää tärkeän viestin suomalaisille: sama kieli ja uskonto helpottavat siirtolaisten kotoutumista. Siksi Espanjan linja on Suomessa mahdoton.














