

LEHTIKUVA
Rantanen ihmeissään THL:n suosituksesta koronarokotevälin pidentämiseksi: ”Ylittää valmistajan ohjeet kaksinkertaisesti”
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) nimittämä kansallinen rokotusasiantuntijaryhmä KRAR on eilen antanut suosituksen, että kahdessa annoksessa annettavien koronarokotteiden annosväli tulisi pidentää 12 viikkoon. Perussuomalainen kansanedustaja Mari Rantanen on suosituksesta ihmeissään.
Mm. lääkeyritys BioNTech on varoittanut, että sen yhdessä amerikkalaisyhtiö Pfizerin kanssa kehittämän koronarokotteen teho ei ole taattu, jos toisen rokoteannoksen antamista viivästytetään yli kolmen viikon.
– Niin rokotevalmistajat, maailman terveysjärjestö WHO kuin Euroopan lääkevirasto EMA:kin ovat suositelleet, että toisen rokoteannoksen väli on 3-4 viikkoa, kuitenkin maksimissaan 42 päivää, mikäli epidemiatilanne on erityisen vakava. Suomessa epidemia ei ole erityisen paha moneen muuhun maahan verrattuna. Silti THL linjaa kaksinkertaisen rokoteannosvälin kuin mitä on suositeltu, summaa Mari Rantanen.
Vaarana rokotteen tehon kärsiminen
THL:n ylilääkäri Hanna Nohynek perustelee linjausta sillä, että rokotettu saa usein paremman suojan annosväliä pidentämällä, sillä silloin elimistön tuottama vastustuskyky kypsyy ja vahvistuu. Lisäksi Nohynekin mukaan pidempi annosväli auttaa vakavassa epidemiatilanteessa nostamaan rokotuskattavuutta, kun pienissä erissä saapuvat annoksen riittävät useammalle.
– Vielä kuukausi sitten sekä THL:n Nohynek että Tampereen yliopiston rokotekeskuksen professori Mika Rämet olivat päinvastaista mieltä rokotevälin pidentämisestä. Jos nyt asiat ovat toisin, tulisi sille löytyä vankka tutkimusnäyttö perustaksi. Olen huolissani siitä, että rokotuskattavuutta yritetään pönkittää keinotekoisesti. Vaarana on, että rokotteen teho kärsii ja suoja virukselle jää puutteelliseksi. Pahimmassa tapauksessa virus saa tilaisuuden muuntautua rokotetta kestäväksi, Rantanen perustelee.
Suojatehosta ei takeita, jos rokotetta käytetään vastoin suosituksia
THL ilmoittaa tarkastelevansa uudelleen suosituksia rokotteiden kohderyhmistä ja annosvälistä sitä mukaa, kun saatavilla on uutta tietoa sekä Suomeen toimitettavista rokotemääristä että eri rokotteiden suojatehosta.
– Miten rokoteohjeistus voi muuttua sillä perusteella, minkä verran Suomi saa rokotetta? Mitään takeita suojatehosta ei voi olla, mikäli rokotetta käytetään eri tavoin kuin on tutkittu ja suositeltu. Ihmettelen, ettei media napannut kiinni tähän eilisessä tiedotustilaisuudessa. Riittävä rokoteväli tulisi varmentaa valmistajalta ja Euroopan lääkevirastolta, Rantanen sanoo.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Mika Rämet Hanna Nohynek rokoteohjeistus Terveyden ja hyvinvoinnin laitos koronarokote suositukset koronaepidemia Mari Rantanen
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Reijonen: Milloin kaikki halukkaat suomalaiset on rokotettu?

”Koronanyrkki pöytään nyt” – kansanedustaja Rantanen kritisoi koronatoimia sekavuudesta

Ronkainen: Hallituksen rokotusstrategia pettää

Ruotsin Norrbottenin kautta rajan yli tuleva helposti tarttuva virusvariantti voi muuttaa Suomen epidemiatilannetta nopeasti – Juuso esittää nopeampaa rokotustahtia Länsi-Pohjan alueelle

Euroopan komission puheenjohtaja von der Leyen myöntää viimein: EU:n rokoteohjelmassa on tehty virheitä

Wihonen: Viranomaisten suunnattava energiansa keskinäisestä nokittelusta taudin tukahduttamiseen

Jo kuusi EU-maata hankkimassa rokotteita komission rokoteohjelman ulkopuolelta – Rantanen: Olisiko Suomenkin pitänyt lähteä mukaan?

Suomalaisrokotteiden kehittäminen etenee hitaasti – Koponen: “Kuka muu meitä auttaa, jos emme me itse?”

Ulkomailla syntyneet kaihtavat rokotteita Ruotsissa – nuorista alle puolet vailla suojaa pandemiaa vastaan
Viikon suosituimmat

Helsingin teologisessa tiedekunnassa opiskeleva nainen kirjoitti loppuesseeseensä sanan “islamisaatio”, ja bumerangihan siitä tuli – “Ei voida arvostella”
Opiskelija käytti tenttivastauksensa yhdessä osassa sanaa ”islamisaatio.” Tentaattori ilmoitti, ettei tenttivastausta voi arvioida, koska siinä esiintyi termi, joka ei yliopiston mielestä ollut "akateemisesti vakiintunut". Tapaus osuu tieteenteon ytimeen. Opiskelija oli ehdottanut islamisaatiota jatkotutkimuksen aiheeksi. Jos jotakin väitettyä tai oletettua ilmiötä ei saa ehdottaa edes tutkimuskohteeksi siksi, että ilmiö ei ole ”akateemisesti vakiintunut”, putoaa tutkimukselta pohja. Yliopistojen tehtävä kun on juurikin tutkia sitä, mikä ei ole vielä tiedossa.

Valkoisen teinin tappajasta tuli Amerikan mustien sankari
Texasissa nuorten miesten nujakka päättyi toisen nuoren kuolemaan, koska musta nuorukainen oli tuonut koulun urheilukisoihin repussaan veitsen ja päätti käyttää sitä. Nyt valkoisen teinipojan tappajasta on tullut Amerikan mustien sankari, jolle ihmiset ovat lahjoittaneet jo yli puoli miljoonaa dollaria.

Hallitus harkitsee vakavasti palkkojen veroalea – SAK, jonka pitäisi olla duunareiden puolella, aloitti heti neliraajajarrutuksen: Vastustaa työntekijöiden ostovoiman vahvistamista
SAK ja ay-liike laajemminkin on jyrkästi asettunut vastustamaan hallituksen kaavailemaa ansiotuloverotuksen keventämistä - siitäkin huolimatta, että matalampi verotus tarkoittaa enemmän käteen jäävää vastiketta työn tekemisestä. Kokonaisuudessa kannattaa huomata, että vaikka veronalennukset hyödyttävätkin työntekijää ja lisäävät ostovoimaa, liitot eivät veronalennuksista hyödy mitään.

Hallitus päätti tuhdista veronalennuksesta duunareille: Työn teosta jää jatkossa entistä enemmän rahaa käteen
Työn tekemisestä tulee Suomessa entistä kannattavampaa. Hallitus on päättänyt, että verotus kevenee pieni- ja keskituloisilla 525 miljoonaa euroa jo vuonna 2026 ja kevennys nousee 650 miljoonaan euroon seuraavana vuonna eli vuonna 2027.

Ilmastonmuutos oli päivänpolttava puheenaihe jo 1600-luvulla
Ilmastokeskustelu muistuttaa tänään monin tavoin 1600-luvulla käytyjä väittelyitä ja käsityksemme ilmastonmuutoksesta peilaavat yllättävällä tavalla ikivanhoja ajatuksellisia rintamalinjoja. Yhdet vaativat kulutuksen vähentämistä, toiset uskovat vihreään teknologiaan ja kolmannet kieltävät kokonaan ihmisen vaikutuksen ilmastoon.

Näin käy, kun jengit ottavat vallan yhteiskunnassa: Haiti totaalisen romahduksen partaalla
Rikollisjengit ovat käytännössä kaapanneet vallan maailman köyhimpiin kuuluvassa maassa. Haiti on maan YK-suurlähettilään mukaan lähellä tilannetta, ”josta ei ole paluuta”. Vain pikainen ulkovaltojen puuttuminen kaaokseen voisi nykäistä saarivaltion pois kuilun reunalta.

Ruuan arvonlisävero laskee – kuluttajan ostovoima vahvistuu
Arvonlisäverotusta kevennetään alentamalla 14 prosentin arvonlisäverokantaan kuuluvien hyödykkeiden verokanta 13,5 prosenttiin vuodesta 2026 alkaen, valtiovarainministeri Riikka Purra kertoi keskiviikkoiltana hallituksen puoliväliriihen tiedotustilaisuudessa.

Brittipoliisi varoitti miestä kadulla: “puhu englantia”-kehotus voi olla viharikos
Newsweek-lehti uutisoi maailmalla leviävästä videosta, jolla brittipoliisi varoittaa miestä: Kehotus vaatia toista ihmistä "puhumaan englantia" voi olla tulkittavissa vihapuheeksi. Tapauksesta syntyi kohu, sillä video antaa lohduttoman kuvan sananvapauden tilasta Isossa-Britanniassa. Videon taustoista tiedetään kuitenkin rajallisesti. Myös poliisi on ollut verrattain vaitonainen tapahtuneesta.

Valtiovarainministeri Riikka Purra: Joko saataisiin veroja oikeaan suuntaan ja kasvu liikkeelle Suomessakin?
Perussuomalaisten puheenjohtaja, valtiovarainministeri Riikka Purra postaa veroista Facebookissa ja viestipalvelu X:ssä. Purran mukaan Suomi häviää verojen ja talouskasvun Ruotsi-maaottelun.

Ministeri Ranne: Asfaltti tuoksuu taas tänä kesänä – ”Tiehankkeet työllistävät nimenomaan suomalaisia”
Liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne kertoo, että teitä korjataan taas ennätystahtiin perussuomalaisten vahtivuorolla.
Uusimmat

Valkoisen teinin tappajasta tuli Amerikan mustien sankari

Suomen Yrittäjät: Hallituksen kasvutoimet ovat merkittäviä

Aittakumpu: Kehysriihestä merkittävä tuki lapsiperheille
Toimitus suosittelee
PS Naiset 1/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2025

Lue lisää