

PS ARKISTO
Reijonen: Hallitukselta ei löydy tahtoa omaishoidon tuen verottomuuteen
Kansanedustaja ja sosiaali- ja terveysvaliokunnan jäsen Minna Reijonen kysyi eduskunnan kyselytunnilla valtiovarainministeri Matti Vanhaselta, olisiko hallitus vihdoinkin valmis muuttamaan omaishoidon tuen kokonaan verottomaksi.
– Tämä ei ole hallitusohjelmassa. Kuten sanoin itse kysymykseen, omaishoidon verotuksen muutosta ei ole hallitusohjelmassa, Matti Vanhanen vastasi.
Raskas työ
Omaishoitajien työ on raskasta. Omaishoito on veronalaista tuloa ja sitä verotetaan ansiotulona. Omaishoidon tuen saajista Sotkanetin tilastotietokannan mukaan 58 % on 65 vuotta täyttäneitä.
– Moni hoitaa omaistaan ympärivuorokautisesti, osa käy hoitotyön lisäksi myös palkkatyössä. Omaishoitajille pitää turvata riittävät tukipalvelut ja riittävästi vapaata, jotta he eivät uuvu kohtuuttoman työtaakan alle, Reijonen vaatii.
Omaishoito säästää
Omaishoidon tuki säästää kunnille vähintään 1,3 miljardia euroa vuoden 2013 hintatasossa vuodessa verrattuna muihin hoitomuotoihin.
– Jokainen omaishoitaja säästi keskimäärin 31 250 euroa verrattuna siihen, jos omaishoidettava olisi ollut kunnallisessa laitoshoidossa, palveluasumisessa tai tehostetussa palveluasumisessa.
– Omaishoidon tuen verovapauden kustannus olisi noin 65 miljoonaa euroa. Tämä summa ei ole iso, jos sitä vertaa vaikka niihin 3 miljoonaan euroon, jonka Suomi maksaa joka ikinen päivä kehitysapua, Reijonen ihmettelee.
Reijonen jätti 16.6.2020 lakialoitteen omaishoitajille maksettavan omaishoidon tuen muuttamisesta verottomaksi tuloksi. Lakialoite on tulossa käsittelyyn todennäköisesti syksyn aikana.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Reijonen: Omaishoidon tuki saatava vihdoinkin verottomaksi

Savio: Omaishoitajien asemaa on vahvistettava

Perussuomalaisten Rantanen: Omaishoitaja tekee hoitotyötä alle eurolla per tunti

Reijonen vaatii hallitukselta vahvaa panostusta omaishoitajien hyväksi: ”Korkea aika saada omaishoidon tuki verottomaksi”

Ronkainen tutustui omaishoitajan arkeen: Työtä vaatimattomilla resursseilla – ”Vierailu avasi ainakin minun silmäni”

Juvonen: Moni haluaisi jäädä määräajaksi kotiin hoitamaan omaistaan

Reijonen vaatii Suomeen omaishoidonvaltuutetun virkaa: ”Omaishoitajat voivat huonosti ja tarvitsevat tukeamme”
Viikon suosituimmat

He päättivät Ylen johdon ökypalkkioista
Yleisradion johdon palkkiot jäädytettiin vuosina 2024 ja 2025 osana Ylen säästöpakettia. Ylen hallituksen päätöksellä palkitsemispolitiikkaan palaaminen kuohuttaa kansaa sekä myös Ylen henkilökuntaa, koska Ylessä toteutetaan edelleen eduskunnan linjaamia säästöjä. Säästöjen seurauksena muutosneuvotteluissa moni yleläinen on myös joutunut jättämään työnsä.

Ylen selvitys: Turvapaikanhakijaperheen ateriakustannukset jopa 36 000 euroa vuodessa – Lehtinen: Miten joku voi pitää tätä reiluna?
Yle julkaisi 12.11. uutisen, jonka mukaan Helsingin Punavuoren vastaanottokeskuksessa nelihenkisen perheen ateriat voivat olla jopa 36 000 euroa vuodessa. Perussuomalaisten kansanedustaja Rami Lehtinen kritisoi verovarojen tarpeetonta tuhlaamista.

Vigeliukselta rajua kritiikkiä Tampereen säästöistä pormestari Nurmiselle: ’’Tämäkö on sitä SDP:n reilummin leikkaamista?’’
Tampereen kaupunginvaltuusto päättää tänään kaupungin ensi vuoden talousarviosta. Tärkeimpänä kokonaisuutena valtuusto on päättämässä pormestari Ilmari Nurmisen (sd.) johdolla 37 miljoonan säästöistä.

JSN:lta langettava päätös Kalevalle jutussa, jossa lehti väitti PS-kansanedustajien olevan läheisessä suhteessa
Julkisen sanan neuvoston tuoreen päätöksen mukaan Kaleva ei avannut riittävästi nimettömien lähteiden käyttöä jutussa, joka käsitteli kahden kansanedustajan väitettyä suhdetta.

Vasemmistonuorten johtajalta synkkiä vihjauksia väkivallasta – vaatii israelilaisia pois Lapista
Vasemmistonuorten puheenjohtaja Pinja Vuorinen vaatii Rovaniemen kaupunkia perumaan lomakylän rakennusluvan projektin Israel-kytkösten takia. Suomesta ei hänen mukaansa pidä tehdä ”turvasatamaa sotarikollisille”. Aktiivinen Israelin puolestapuhuja Maria Sofia Roimaa Paul kertoo tehneensä rikosilmoituksen Vuorisen viestistä.

PS:n Simo Grönroos luettelee vielä kerran ne syyt, miksi Tilastokeskuksen ex-pomon tekemä maahanmuuttotutkimus johtaa harhaan
Diakonia-ammattikorkeakoulun tuore tutkimus esittää kaunisteltua kuvaa maahanmuuton kuluista. Nyt tutkimuksen tekijä, Tilastokeskuksen entinen kehittämispäällikkö kuitenkin väittää mediassa, että ”joka ainoa euro” tutkimuksessa on huomioitu. Perussuomalaisten 3. varapuheenjohtaja Simo Grönroos iskee nyt pöytään – vielä kerran – karut tosiasiat ja kertoo, mikä tutkimuksessa on mennyt pieleen.

Yle vieraili Al Jazeeran mediainstituutissa – matka toteutettiin Ylen hakemalla apurahalla
Ylen arabian- ja somalinkielisten uutisten toimitus vieraili huhtikuussa Qatarissa Al Jazeeran mediainstituutissa koulutusrahasto Kouran apurahan turvin. Vierailun käytännön järjestelyistä vastasi Al Jazeera.

PS-Nuoriso: Muut matkustavat Lappiin lomailemaan, Vasemmistonuoret vastustamaan juutalaisia
Perussuomalainen Nuoriso vaatii Vasemmistonuoria irtisanoutumaan puheenjohtaja Pinja Vuorisen Israel-lausunnoista. Nuorisojärjestön mukaan vasemmistossa näkyy yhä vahvemmin antisemitismi, jonka se katsoo vaarantavan juutalaisten turvallisuuden Suomessa.

Kohu oudosta tuomiosta levisi maailmalle: 16-vuotiaan raiskaajaa ei karkotettu Ruotsista, koska rikos oli ”lyhytkestoinen”
Pakolaisstatuksen omaava mies raiskasi 16-vuotiaan ruotsalaistytön ja vasta hovioikeus tuomitsi miehen vankilaan. Rikollista ei kuitenkaan karkotettu ja tuomion perusteet herättävät nyt tyrmistystä kautta maailman. Eurooppa on “hyvesignaloimassa itsensä sukupuuttoon”.

Suomi säästää yli sata miljoonaa euroa Afrikkaan suuntautuvasta kehitysavusta – Tavio: Yhteensä kehitysapu pienenee tällä vaalikaudella 1 305 miljoonaa euroa
Suomen hallitus hyväksyi esityksen, joka pienentää Afrikan kehitysrahaston lahjaosuuden 45 miljoonaan euroon ja lopettaa lainarahoituksen kokonaan. Perussuomalainen ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Ville Tavio painottaa, että ratkaisu tuo Suomelle 112 miljoonan euron säästön ja linjaa kehitysavun uudelleen hallituksen strategisten painopisteiden mukaisesti. Afrikan kehitysrahaston rahoittamisen pienentäminen on osa laajaa kokonaisuutta, jossa Suomi säästää kehitysavusta tällä vaalikaudella yhteensä 1 305 miljoonaa euroa.
Uusimmat

Kommentti: Työpaikoille tarvitaan luottamusta, ei pelottelua

Garedew: Sähköverotuen poistaminen ei vähennä Suomen elinvoimaa
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 3/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2025

Lue lisää










