

LEHTIKUVA
Rikollisjengit salakuljettavat huumeita Ruotsista Suomeen jättivoittojen toivossa – hinta jopa viisinkertainen lahden tällä puolen
Huumeiden suuri hintaero houkuttelee ruotsalaisia rikollisjengejä Suomen markkinoille jättivoittojen toivossa. Etelän rajanylityspaikat ovat tarkkaan vartioituja, joten huumeita virtaa Suomeen nyt pohjoisen kautta. Rikollishyötyä voi tavoitella myös ilmojen halki.
Pohjois-Suomessa riittää kairaa kuin pilvensyrjää, ja rajanylityspaikat ovat huomattavasti kevyemmin valvottuja kuin vaikkapa etelän lauttasatamat tai Helsinki-Vantaan lentokenttä.
Pohjois-Suomen vilkkain rajanylityspaikka on Tornion ja Haaparannan välillä. Vuosittain rajan ylittää suuntaan tai toiseen 11,6 miljoonaa ajoneuvoa. Huomattava osa liikenteestä on paikallista kanssakäyntiä, työssäkäyntiä tai ostosmatkailua.
Rajan voi tosin ylittää lähes mistä vain, se on tavallaan veteen piirretty viiva.
Omaisuus läppärilaukussa
Huumeet ovat Suomessa selvästi kalliimpia kuin Ruotsissa ja se tietää sitä, että huumeliikenne kulkee lännestä itään. Subutex-tabletti maksaa Ruotsissa 20–30 euroa, mutta Suomessa hinta on viranomaisten mukaan jo 80–120 euroa.
– Mahdollinen rikoshyöty on valtava ja olemmekin ottaneet kiinni useampia kuriireja, joilla on matkassaan 1 000–2 000 tablettia, kertoo Haaparannan tullin tp. ryhmävastava Erik Furmark Dagens Nyheterissä.
– Eräälläkin henkilöllä oli läppärilaukussaan 2 000 tablettia. Lastin arvo Suomen markkinoilla on 100 000 euroa.
Ilmojen halki
Rikollisilla eivät keinot lopu, kun huumekaupan miljoonatileistä on kyse. Poliisi kertoi maanantaina tiedotteessaan, että kansainvälisen järjestäytyneen huumausaineorganisaation jäsenet ovat salakuljettaneet huumausaineita Suomeen muun muassa Unkarin kautta.
Huumeita tuotiin Suomeen pienlentokoneella. Poliisi takavarikoi järjestäytyneen rikollisryhmän hallusta 76,6 kg amfetamiinia, 7 kg marihuanaa ja 15 kg kokaiinia sekä 190 150 euroa käteistä rahaa.
Rinkebyjengi mukana
Osa epäillyistä on kuulunut poliisin tietojen mukaan Outlaws MC -järjestöön. Rikoksesta epäillyt henkilöt ovat Suomen, Ison-Britannian, Ruotsin, Viron, Yhdysvaltojen ja Unkarin kansalaisia.
Poliisin nyt tiedottama vyyhti kytkeytyy HS:n mukaan aiempaan ruotsalaiseen Dödspatrullen-tutkintakokonaisuuteen Suomessa, josta tuomiot annetaan myöhemmin keväällä.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- marihuana Subutex läppärilaukku Erik Furmark pienkone lauttasatamat Outlaws MC Haaparanta amfetamiini jengirikolliset kokaiini Helsinki-Vantaa Dödspatrullen lentokenttä Huumeiden salakuljetus rikollisjengit Tornio
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Euroopan poliisiviranomaiset: Rikollisjengit hyödyntävät lapsia operaatioissaan kautta mantereen – kokonaiset perheet saattavat elää lapsen rikoksista hankkimilla tuloilla

Järjestäytynyt rikollisuus pyrkii uimaan sisälle hyvinvointiyhteiskuntaan – avainasemassa ovat avustajat organisaatioiden sisällä

New Yorkin valtalehdessä vakava varoitus: Amerikka, katso Ruotsiin ja varo hallitsemattoman maahanmuuton aiheuttamaa kaaosta

Mira Nieminen ei kannata huumausaineiden käyttötilakokeilua – ”Olen nähnyt tarpeeksi sitä, mihin päihteet ja huumeet sekä niiden ympärille liittyvä elämäntapa vievät”

Halla-aho: Suomalaisten turvallisuuteen ja hyvinvointiin vaikuttavat ja jatkuvasti pahenevat ongelmat ovat aiheita, joita presidentin pitäisi nostaa esiin

Kaksi Dödspatrullen-jengin jäsentä tuomittiin Uppsalassa seitsemän vuotta sitten tapahtuneesta murhasta

Historiallisen moni nuori kuolee rikoksen uhrina Ruotsissa – syynä jengien väkivalta

TV-dokumentti herätti Tanskan – jengirikolliset uineet laillisen yhteiskunnan ytimeen

EU ajaa ylikansallista omaisuusrekisteriä – kansalaiset pelkäävät sen avaavan suoran tien heidän lompakkoonsa
Viikon suosituimmat

Helsinki Pride järjestää penistyöpajan 13-vuotiaille – Aittakumpu: Kantaako Helsingin kaupunki vastuun nuorten mielenterveydestä?
Helsingin kaupungin nuorisopalvelut ja Helsinki Pride järjestävät yhdessä 13–17-vuotiaille tytöille työpajan, jossa on mahdollisuus ommella itselleen packer eli penistä esittävä lötkäle haaroväliin laitettavaksi.

Juutalaisseurakuntien johtaja teki rikosilmoituksen Helsinki Pridestä: ”Muodostaa Suomen lain näkökulmasta vakavan syrjintäriskin”
Suomen juutalaisten seurakuntien keskusneuvoston puheenjohtaja Yaron Nadbonik epäilee Helsinki Prideen liittyvän tapahtuman osallistumislinjauksen olevan syrjivä ja lainvastainen. Hän on tehnyt asiasta rikosilmoituksen.

Pride-hype hiipuu – öykkäröivä politisoituminen ja woke-konkurssi karkottavat kannattajia
Männävuosien kiihkeä pridetys on hiipumaan päin. Yhä useammat organisaatiot ovat laittaneet sordiinon päälle skandaaleissa rypevän ja politisoituneen Priden suhteen.

Ulkomaalaisten rikollisten poistamista tehostetaan Helsingissä – poliisi lisää käännytyksiä ja maasta poistamisia satamissa
Helsingin poliisi on tehostanut rikoksiin syyllistyneiden ulkomaalaisten maasta poistamisia ja lisännyt käännytyksiä satamissa. Toimet kohdistuvat erityisesti henkilöihin, joiden epäillään liittyvän rikolliseen toimintaan tai vaarantavan yleistä järjestystä ja turvallisuutta.

Rostila: Stubb sortui taas pride-politikointiin
Kansanedustaja Onni Rostilan mielestä presidentti teki virheen vaihtaessaan Suomen lipun pride-lippuun.

Kepun takki kääntyi: Suorassa lähetyksessä Antti Kaikkonen perui puolueensa tavoitteen 40 000 uudesta maahanmuuttajasta
SuomiAreenan puheenjohtajatentissä eilen käytiin tiukkaa debattia maahanmuutosta. Perussuomalaisten Joakim Vigelius puolusti hallituksen tiukkaa linjaa ja muistutti oppositiota siitä, kenen käsialaa ongelmat ovat. Keskustan Antti Kaikkonen joutui ensimmäistä kertaa tv-tentissä vastaamaan kysymykseen oman puolueensa tavoitteesta koskien 40 000 ihmisen nettomaahanmuuttoa vuosittain.

Islamilainen rukouskutsu hiljenee Tanskassa – vasemmistokin sai jo tarpeekseen minareettijoikusta
Tanskan maahanmuuttoministeri Morten Bødskov on ilmoittanut suunnitelmista kieltää islamilainen rukouskutsu. Ministerin mukaan osa Tanskasta on alkanut muistuttaa Islamabadin esikaupunkia.

Purra varoittaa SDP:n strategiasta: Islamisteja Suomeen vaalimenestyksen takia
Valtiovarainministeri Riikka Purra varoittaa islamismin kasvavasta uhasta suomalaiselle yhteiskunnalle. Ruotsin hallituksen jo aloittaman selvityksen kanssa samanaikaisesti Purra moittiikin eräitä pohjoismaisia puolueita, jotka tietoisesti suosivat islamistisia ryhmiä äänestäjäkannan kasvattamiseksi. Suomessa SDP:n vaalimainosten kieli on nykyään yhä useammin arabia, Purra muistuttaa.

Vigelius haastoi vasemmisto-oppositiota SuomiAreenan puheenjohtajatentissä: ”Mikä Rydmanin kriteereistä ei teille käy?”
SuomiAreenan puheenjohtajatentissä oppositio hyökkäsi järjestöavustuskriteerien uudistamista vastaan. Oppositiojohtajista kukaan ei pystynyt vastaamaan perussuomalaisten Joakim Vigeliuksen kysymykseen siitä, mikä tarkalleen kriteereissä on vialla.

Vasemmiston pelikirja: kouluta aktivistit, rakenna konflikti, lietso eripuraa, soluttaudu, painosta instituutioita, ”sulata” yhteiskunta
Chicagolainen kansalaisaktivisti Saul Alinsky kirjoitti 1970-luvun kynnyksellä modernin vasemmistoaktivismin käsikirjan Rules for Radicals, jonka perintö elää yhä modernien aktivistien asenteissa ja menetelmissä. Alinsky ei haaveillut paremmasta maailmasta, vaan hän keskittyi nokkeliin keinoihin tavoitella valtaa. Moraalilla, totuudella tai periaatteilla ei ole tuolloin itseisarvoa – ne ovat korkeintaan pelkkiä välineitä. Kirja opettaa mm. sen, miten vastustajaa horjutetaan, miten instituutioiden heikkoudet käännetään omaksi eduksi, ja miten oma valta rakennetaan myös järjestelmän sisältä käsin. Konfliktien lietsominen, julkiset painostuskampanja, herjaaminen ja soluttautuminen ovat osa tätä kuuluisaa työkalupakkia. Jokaisen, joka haluaa ymmärtää yhteiskunnallisen vaikuttamisen taktiikoita, tulisi tutustua tähän poliittisten pelikirjojen klassikkoon.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää











