

MATTI MATIKAINEN
Ronkainen: Median on turha syöttää pajunköyttä – ”Ihmiset eivät pidä siitä, että heille kerrotaan ketä pitää äänestää”
Perussuomalaisten kansanedustaja Jari Ronkainen ottaa kantaa median ja asiantuntijoiden raivoisan hypetykseen Hillary Clintonin puolesta Yhdysvaltain presidentinvaaleissa.
– Tiedotusvälineet niin kotimaassa kuin Amerikassakin ennustivat Clintonin voittoa aina vaalipäivän ääntenlaskuun saakka. Trump voitti kuitenkin selvällä valitsijamiesten enemmistöllä. Pieleen meni ja rajusti! Taitaa valtamedioiden kristallipallot olla rikki ja asiantuntijoilla pallot hukassa! Ronkainen toteaa.
Kuka uskoo enää gallupeihin?
Ronkainen kysyy blogissaan, kuka uskoo enää gallupeihin, kun niiden paikkansapitävyys on ollut vaaleista toiseen yhtä tyhjän kanssa.
– Onko gallupeilla tarkoituskaan enää mitata mielipiteitä vai ohjaako media kansaa kannattamaan tiettyjä ehdokkaita? Mikäli tämä on ollut tarkoitus, se on epäonnistunut surkeasti. MTV:n uutispäällikkö Jussi Kärki kommentoi oivallisesti, että median tehtävä on kertoa mitä se tietää eikä sitä, mitä se toivoo kansan ajattelevan.
Äänestäjät näkevät median läpi
Ronkainen muistuttaa, että media aliarvioi perussuomalaisten kannatusta eduskuntavaaleissa 2011 ja 2015. Samoin kävi Brexitin.
– Sen kannattajia suomittiin ennen vaaleja ja ennusteita seurauksista kuunnellessa mieleen tuli lähinnä heinäsirkkaparvimaisten vitsausten sarja. Siitä huolimatta briteillä pyyhkii hyvin. Samoin EU-erosta seuraisi Suomelle suunnilleen mereen vajoaminen, mikäli median valokeilaan marssittamia asiantuntijoita on uskominen.
– Toisaalta voi olla, että median toimet ohjaavat äänestäjiä päinvastaiseen suuntaan. Ihmiset eivät pidä siitä, että heille kerrotaan keitä tai mitä heidän pitäisi äänestää.
Vähättelyä ”väärästä” mielipiteestä
Ronkaisen mielestä ihmiset eivät välttämättä halua kertoa kantaansa mielipidemittauksissa, koska media pyrkii helposti leimaamaan ja vähättelemään ”väärän” mielipiteen omaavia.
– Ihmiset eivät kuitenkaan ole tyhmiä ja median on turha syöttää pajunköyttä vaalien edellä. Kansa ei voi äänestää väärin – ja se osoittaa mieltään vaaliuurnilla. Kansa tietää gallupeja paremmin, ja jos gallupit jatkavat näin virheellisellä linjalla, voi kannatusarviot jatkossa jättää sammakkoprofessoreille ja ennustajaeukoille.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Soini Trumpin valinnasta: Kansa tuntee, ettei eliitti kuuntele heitä

Perussuomalaisten kansanedustaja Ville Tavio on tyytyväinen Trumpin voittoon

Kansanedustaja Elo: Hiljainen enemmistö valitsi Trumpin presidentiksi

Meri: ”Äänestikö kansa taas väärin?”

Oikaisu Yle-uutiseen

Dosentti Ruotsila: Sydänmaiden kapina nosti Trumpin voittoon
Viikon suosituimmat

Vouti vie pian huumeparonin arvokellot ja loistoauton – Oikeusministerin viesti nuorille: ”Rikos ei kannata”
Hallitusohjelman mukaisesti oikeusministeriö on valmistellut rikoslain muutoksia, joiden tarkoituksena on iskeä vakavan järjestäytyneen rikollisuuden ytimeen. Kotietsintään sekä vangitsemisperusteisiin on tulossa muutoksia ja vääryydellä hankitun mammonan voi menettää valtiolle entistäkin helpommin. Rikos ei siten Suomessa kannata ja tulevaisuudessa vieläkin heikommin.

Nuorten julma joukkopahoinpitely ja puukotus tallentuivat videolle, yksi tekijöistä alle 15-vuotias – Rasinkangas varoittaa väkivallan raaistumisesta
MTV:n Rikospaikka-ohjelmassa esitettiin video Espoon Kauklahdessa tapahtuneesta nuorten tekemästä joukkopahoinpitelystä ja puukotuksesta. Tekijät jahtasivat heille entuudestaan tuntematonta uhria lähijunassa ja seurasivat häntä asemalta alikulkutunneliin, jossa he pahoinpitelivät uhrin.

Kolumni: EU:n ”huippudiili” – Maksa 7 000 miljoonaa euroa, saa 2 000 miljoonaa euroa
Espanjassa on paljastunut, että sosialistihallitus on käyttänyt vuosina 2024–2025 yli kymmenen miljardia euroa EU-elvytysrahoja eläkkeisiin ja valtion sosiaalimenoihin. Siis käytännössä jokapäiväisen kulutuksen paikkaamiseen, kirjoittaa Perussuomalaisen Nuorison varapuheenjohtaja Jyri Tallgren.

Tynkkynen: Vasta Brysselissä tajusin, millainen hirviö EU on – ”Vallan väärinkäyttöä, joka ohittaa demokratian
Perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen puhui viikonloppuna Helsingissä puoluetapahtuma Kiihdytysajoissa, ja kertoi, että vasta kahden vuoden työskentely Brysselissä on avannut hänelle silmät sille, kuinka syvälle EU on jo mennyt itsenäisten maiden vallan viemisessä.

Islam musliminuorten mielestä kansallisia lakeja vahvempi – huoli heräsi Itävallassa: ”Täällä pätevät kansalliset lait eikä sharia”
Tie kalifaattiin käy lasten ja nuorten kautta. Muslimit ovat pian suurin uskonnollinen ryhmä Itävallan suurten kaupunkien kouluissa ja nousevan polven asenteet kertovat uskonnon keskeisestä merkityksestä nuorten elämässä. Islam on monen mielestä jo nyt paikallisten lakien yläpuolella.

Päivän pointti: Ilta-Sanomat kutsui vihreiden eduskuntavaaliehdokkaan arvioimaan perussuomalaisten uutta logoa

Elinkeinoelämän keskusliitto vaatii lisää maahanmuuttajia, mutta ei tiedä, mihin tulijat työllistyisivät
Elinkeinoelämän keskusliitto (EK) haluaa lisätä maahanmuuttoa, mutta EK:n johtaja Ilkka Oksala ei kysyttäessä pysty nimeämään yhtään teollisuudenalaa, jossa työvoimapula on tällä hetkellä akuutti. Samaan aikaan Suomessa on arviolta satatuhatta työtöntä maahanmuuttajaa.

Työttömyyden kasvu johtuu edellisten hallitusten maahanmuuttopolitiikasta – Mäkelä: Sosialistien opit tuottavat vain kurjuutta ja leipäjonoja
Perussuomalaiset korostaa, että julkisen talouden sopeutustoimet tulee jatkossakin kohdentaa hyvinvointiyhteiskunnan kannalta toissijaisiin kohteisiin. Erilaisten mielipidetiedustelujen mukaan myös suurin osa Suomen kansasta kannattaa menosäästöjen kohdentamisia epäolennaisiin kohteisiin, kuten Yleisradioon ja kehitysapuun.

Kolumni: Ibiza-Antin Espanjan tauti
Tarina siitä, miten Ibiza-Antin vaalipelko sai hänet hurraamaan kriisistä kriisiin seikkailevaa, ylivelkaista ja tulonsiirroista riippuvaista vasemmiston johtamaa Espanjaa.

EU-parlamentaarikko ei päässyt Lontoon mielenosoitukseen — pääministeri tukahduttaa sananvapautta
Iso-Britannia on estänyt ainakin 11 ulkomaalaista puhujaa osallistumasta tänään Lontoossa järjestettävään Unite the Kingdom -mielenosoitukseen. Kielletyillä ei ole rikostuomioita. Poliittisin perustein tehty päätös herättää kysymyksen Ison-Britannian sananvapauden tilasta.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2026

Lue lisää













