

PS ARKISTO
Ronkainen: Korona estää adoption, mutta ei turvapaikanhakua
Ylellä kerrottiin eilen, kuinka Suomeen on tänä vuonna onnistuttu adoptoimaan vain 16 lasta ulkomailta. Ulkoministeriön tiedon mukaan lähtömaiden pandemiarajoitukset ovat hidastaneet adoptioprosesseja. Samaan aikaan kuitenkin al-Holin Isis-leiriltä Syyriasta on Suomeen saapunut kokonaisia perheitä.
– Kreikan Morian leirin tuhopolton jälkeenkin Suomi pystyi ottamaan 11 turvapaikanhakijaa välittömästi. Herää kysymys, tekeekö ulkoministeriö kaikkensa myös ulkomaisten adoptioiden puolesta? kysyy perussuomalaisten kansanedustaja Jari Ronkainen.
Nuoret miehet otetaan avosylin vastaan
Ronkaisen mielestä haliintuksen arvot tuntuvat olevan täysin nurinkurin.
– Adoptiopäätöksellä perheisiin tulevat, kaivatut ja odotetut lapset, jotka pienestä pitäen kasvavat uuteen kieleen ja kulttuurin tuntuvat olevan toissijaisia. Sen sijaan aikuisikää lähestyvät nuoret miehet uusine iPhoneineen, joilla on suuria haasteita sisäistää länsimaista arvomaailmaa, otetaan avosylin vastaan tai lennätetään jopa charter-lennoilla Suomeen.
Adoption lykkääntyminen raskasta
Ronkainen painottaa, että adoptioprosessi on adoptiovanhemmille erittäin raskas.
– Tällaisessa tilanteessa valtion ei pitäisi seistä prosessin tiellä, vaan tehdä kaikkensa auttaakseen niin, että koronasta olisi mahdollisimman vähän haittaa. Ei ole lapsen eikä kenenkään etu, jos adoption toteutuminen lykkääntyy, Ronkainen kirjoittaa blogissaan.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- adoptiot Morian leiri korona lapsen etu Isis-perheet Jari Ronkainen Turvapaikanhakijat perussuomalaiset hallitus
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Hakkarainen: Palkitaanko Morian leirin tuhopolttajat matkalipulla Eurooppaan?

Ronkainen: Hyväntekeväisyyttä velkarahalla – hallitus kasvattaa kiintiöpakolaisten määrää ja törsää kehitysapuun 1,2 miljardia euroa

Immonen Isis-perheiden hakemisesta: Suomi ei ole mitään velkaa näille henkilöille – he eivät ole tervetulleita Suomeen

Rantanen: Kuinka uskottavaa on, että al-Holin Isis-perheet pääsivät vankileiriltä Turkkiin ja sieltä Suomeen ilman ulkoministeriön ja erityisedustajan apua?

Pakolaisleirit roihuavat – jos sillä saa menolipun Suomeen

Tavio: ”Hallitus sählää ja tekee mutu-tuntumalla rajoituksia kansalaisten perusoikeuksiin”

Wihonen: Koronatartuntojen määrä jatkanut kasvuaan – miten kausityöntekijöiden parissa esiintyvät tartuntatapaukset estetään?
Viikon suosituimmat

Greta Thunberg hilluu jo Pariisissa – ilmasto ja Gaza unohtuivat
Ruotsalaisaktivisti Greta Thunberg huutaa naama punaisena milloin minkäkin asian puolesta. Nyt aktivisti on löytänyt tiensä Ranskan ”lukiolaisprotesteihin”.

Elina Hiltusen islamkritiikki vaiennettiin kokoomuksessa: ”Perussuomalaiset on ainoa puolue, joka aidosti välittää sananvapaudesta”
Kokoomuksen Turun valtuustoryhmästä erotettu ja sittemmin puolueen jättänyt Elina Hiltunen sanoo, ettei kokoomuksessa sallita julkista islamkritiikkiä muslimiäänestäjien menettämisen pelossa.

Lapsensa murhannut mies vaihtoi Ruotsissa sukupuolta – pääsi naisvankilaan ahdistelemaan ja herättämään pelkoa
Ruotsin uusi translaki mahdollisti kahden lapsensa murhasta elinkautiseen tuomitun vangin siirtämisen miesten vankilasta naisvankilaan. Nyt naisvangit ja vankilan työntekijät kertovat pelosta, seksuaalisesta häirinnästä ja viranomaisten haluttomuudesta puuttua ongelmiin, raportoi Expressen.

Purra oikoo kokoomuksen bensaväitteitä: Se ainoa vaikuttava bensan hintaa laskeva toimi ei ole kokoomukselle ja RKP:lle mitenkään käynyt
Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra ihmettelee kokoomuksen puheita ”bensan hinnan alentamista” koskevista neuvotteluista, kun pöydällä olevassa kokonaisuudessa ei ole ainuttakaan bensan tai dieselin hintaan vaikuttavaa toimea.

Antikainen: Osa suomalaismepeistä puolusti terroristeja – ”Ei tätä voi ymmärtää”
Kansanedustaja Sanna Antikainen arvostelee demareiden, vasemmiston ja kokoomuksen meppejä, jotka vastustivat Muslimiveljeskunnan nostamista EU:n terroristilistalle.

Yhdysvallat virallisesti huolissaan Euroopasta – maahanmuutto uhkaa puolustusyhteistyötä
Euroopan tärkein liittolainen Yhdysvallat on toistuvasti ilmaissut huolensa Euroopan holtittomasta maahanmuuttopolitiikasta. Tiedotusvälineet esittävät kannanotot yleensä pinnallisesti ja väheksyen. Markku Ruotsilan kirjoittama ja Suomen Perustan julkaisema raportti kuvaa asian toisen puolen.

The Economist varoittaa instituutioihin leviävästä islamismista – vaatii poliittiselta keskikentältä rohkeutta
Islam herättää Euroopassa kasvavaa epäluuloa maanosan tulevaisuudesta. Liberaali The Economist -lehti pyrkii käsittelemään aihetta avoimesti nostamalla esiin aiheellisia ongelmia ja myös toppuuttelemalla osaa uhkakuvista. Brittilehden mukaan Eurooppa ei ole näillä näkymin romahtamassa väestönvaihtoon eikä sharia-laista ole tulossa valtavirtaa. Sen sijaan vakavampi ongelma on väkivallattomasti ja salakavalasti leviävä islamismi, joka pyrkii soluttautumaan instituutioihin, kaventamaan sananvapautta ja radikalisoimaan maltillisia Euroopassa asuvia muslimeja. Yksipuolisesta äärioikeistojahdista poiketen liberaali lehti piikittelee valtavirran politiikkaa islamin edessä vaikenemisesta ja rasismileimojen pelosta. The Economist muistuttaa, että vasemmiston haluttomuus kohdata islamin ongelmia sekä poliittisen keskikentän pelokkuus ruokkivat vastareaktioita, joilla voi olla arvaamattomia seurauksia.

Perussuomalaiset ja Leena Meri laittoivat lopun rikollisten hyysäämiselle – katso 23 kohdan lista
Oikeusministeri Leena Meren johdolla perussuomalaiset on uudistanut Suomen kriminaalipolitiikkaa tiukempaan suuntaan. Puolue on koventanut rangaistuksia ja kiristänyt rikosvastuuta. Samalla perussuomalaiset on nostanut kansalaisten turvallisuuden ja rikosten uhrien oikeudet politiikan keskiöön. Tavoitteena on, että rikoksista seuraa oikeudenmukainen rangaistus ja uhrien asema vahvistuu.

Bergbom sanasodassa kokoomusedustajan kanssa – harhaanjohtava lainaus vaihtui ilmastonmuutosdenialismisyytöksiin
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja, kansanedustaja Miko Bergbom ja kokoomuksen kansanedustaja Pia Kauma ajautuivat sanasotaan sosiaalisessa mediassa polttoaineiden jakeluvelvoitteen alentamisesta. Bergbom arvostelee Kaumaa harhaanjohtavasta viestinnästä ja keskustelun siirtämisestä perusteettomiin syytöksiin ilmastonmuutoksen kiistämisestä.

Valkoisen punta on vain 88 penniä – yleisradioyhtiö BBC syrjii valkoisia työntekijöitään palkkauksessa
Yleisradioyhtiö BBC maksaa etnisiin vähemmistöihin kuuluville työntekijöilleen korkeampaa palkkaa kuin valkoisille. Myös vammaiset ja seksuaalivähemmistöihin kuuluvat työntekijät tienaavat enemmän kuin muut samoissa työtehtävissä. Vähemmistöjen näkyvyyttä on lisätty myös ohjelmissa. Nyt vähemmistöjen edustajia näkyy ruudulla niin usein, että se tuntuu monien katsojien mielestä pakkosyötöltä.
Uusimmat

Virkamiehet ehdottavat ruuhkamaksuja – perussuomalaiset sanovat ei

Elomaa: Korjaamme Marinin hallituksen aiheuttaman YEL-katastrofin

Purra varoittaa EU:n tukikilpailusta: ”Tämä vääristää markkinoita”
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää











