

LEHTIKUVA
Ronkainen: SPR ja demarit ovat rahastaneet törkeästi turvapaikkabisneksellä – ”Migrin sopimukset käsittämättömiä, valtion piikki on ollut auki”
Hallitus tiedotti maanantaina, että vuoden kolmannessa lisätalousarviossa esitetään maahanmuuton menoihin nettomääräisesti 38 miljoonan euron lisäystä.
– Tätä taustaa vasten julkisuuteen vuotaneen Maahanmuuttoviraston eli Migrin turvapaikanhakijoiden vastaanottotoiminnassa käyttämä sopimuspohja (14.12.2015) on käsittämätöntä luettavaa, perussuomalaisten kansanedustaja Jari Ronkainen painottaa.
– Käytännössä se on tarkoittanut sitä, että valtion piikki on ollut auki ja sen päälle ainakin Suomen Punaiselle Ristille on maksettu 8 % hallintokulukorvausta.
Toteutuneet kustannukset viisinkertaisia
Ronkainen kirjoittaa blogissaan, että yltiöpäisiä kustannuksia on aiemmin perusteltu turvapaikanhakijoiden vyörystä aiheutuneella kiireellä.
– Selitys kuitenkin ontuu, sillä Migri oli käynyt vajaa viikkoa aikaisemmin (8.12.2015) tulostavoiteneuvottelun sisäministeriön kanssa vuotta 2016 ajatellen, jossa sovittiin, että perustettavien vastaanottokeskusten kustannukset eivät saa ylittää keskimääräistä vastaanoton 37 €/vrk/hlö kustannusta.
– Toteutunut kustannus SPR:n vastaanottokeskuksissa on ollut jopa 199 €/vrk/hlö eli yli viisinkertainen määrä tavoitekustannukseen nähden! Onko tulostavoiteasiakirjalla ollut edes wc-paperin virkaa? Ronkainen kysyy.
Vastaanottokeskuksia suljettava kalleimmasta päästä
Vastaanottokeskuksia ajetaan alas, koska turvapaikanhakijoiden määrä on vähentynyt. Ronkaisen mielestä karsinta tulisi aloittaa kalleimmista yksiköistä.
– Nämä avoimen piikin sopimukset tulisi kaikki irtisanoa 6 kk irtisanomisajan puitteissa ja tarvittava määrä sopimuksia neuvoteltava uudelleen määräaikaisina sekä siten, että niissä määritellään selkeät rajat toiminnasta maksettaville korvauksille.
”SPR:n maine romuttunut täysin”
Ronkaisen mielestä vastuuvirkamiesten on tulevaisuudessa huolehdittava siitä, että kustannukset pysyvät raamin sisällä.
– Sanomattakin on selvää, että SPR:n maine hyväntekeväisyysjärjestönä on romuttunut täysin. Solmitut sopimukset ovat räikeästi tavoitelleet voittoa ja kanavoineet valtion rahaa SPR:n kanssa yhteistyössä oleville yrityksille. Lisäksi SPR houkuttelee hätään vedoten vapaaehtoistyöntekijöitä riveihinsä ja samalla maksaa johtajilleen jättimäistä palkkaa, Ronkainen kirjoittaa.
”Demarien toiminta härskiä suhmurointia”
Ronkainen kiinnittää huomiota myös SPR:n käyttämien kiinteistöjen omistajiin. Sturenkadulla sijaitsevan, SPR:n kalleimman vastaanottokeskuksen, kiinteistön omistaa Kiinteistö Oy Sturenkatu 27.
– Sen hallituksen puheenjohtajana on SDP:n jäsen Kirsti Salminen. Muita hallituksen jäseniä ovat Jorma Bergholm, joka toimi pitkään Helsingin Työväenyhdistys ry:n toimitusjohtajana, SAK:n talousjohtaja Arto Kuusiola sekä demarien nuorisojärjestön, Nuorten kotkien keskusliiton talouspäällikkö Teppo Suontakanen. On selvää, että turvapaikkabisnes on intressi demareille toteuttaa avointen rajojen politiikkaa, Ronkainen luettelee.
– Demarien toiminta on härskiä suhmurointia, jollaista viimeksi todistettiin esimerkiksi VVO:n ja asumistukien tapauksessa. Toki täytyy muistaa, että demarit ovat kautta historian kunnostautuneet omien etujensa tavoittelijoina.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Ronkainen: ”Kunnille tiedossa pommi, kun laittomasti Suomeen jäävät lampsivat toimeentuloluukulle”

Ronkainen: Maahanmuuttoviraston työntekijöiltä käsittämätön ulostulo – ”Jos ei työnantajan ohjeistus miellytä, niin tervemenoa kilometritehtaalle”

Ronkainen syyttää Maahanmuuttovirastoa järkyttävästä rahanhaaskauksesta: ”Päitä on saatava vadille”

PS: Humanitäärinen maahanmuutto tuonut Suomeen uudenlaisia uhkakuvia – ”Kaikki eivät ole täällä hakemassa turvaa”

Ronkainen: Kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneet palautuskeskuksiin – ”Palveluiden poisto lisää lähtöhaluja”

Hakkarainen turvapaikanhakijoiden hyysäämisestä: Yhteiskunnan maksamaa seksiturismia – ”Onko tarkoitus vaihtaa miespuolinen väestö suvakkien toimesta?”

Kansalaisjärjestöjen kehitysyhteistyöhön 206,8 miljoonaa euroa – SPR yksi suurimmista tuensaajista
Viikon suosituimmat

Maahanmuuttajataustaisessa perheessä kasvanut nainen kokee olonsa vieraaksi Helsingin Kontulassa: ”Tästä on tullut Lähi-itä”
Suomen Uutisten haastattelemat Kontulan alueella liikkuvat ihmiset kertovat huumeiden käytön näkyvän aiempaa enemmän katukuvassa. Monen mielestä myös alue on muuttunut merkittävästi viime vuosina.

Cambridge rekrytoi tosielämän woke-Turhapuron – yliopistomaailma ihastui plagioinnista epäiltyyn rotuaktivistiin, unohti tyystin lähdekritiikin ja syyti hänelle kunniatohtoruuksia kuin saippuaa
Jason Arday on tällä hetkellä maailman kohutuin hahmo. Hän nousi 2020-luvun alussa kansainväliseksi akateemiseksi tähdeksi ja Cambridgen professoriksi elämäntarinansa, rotuaktivisminsa ja DEI-symboliarvonsa siivittämänä. Useat yliopistot jakoivat hänelle kilpaa kunniatohtorin titteleitä. Hiljattain hänen väitöskirjastaan ja tutkimusartikkeleistaan löytyi satoja selittämättömiä yhtäläisyyksiä muiden tutkijoiden aikaisempiin töihin. Lisäksi hänen kertomuksensa erilaisista urheilu- ja hyväntekeväisyysansioista paljastuivat liioitelluiksi tai jopa täysin katteettomiksi. Ensin Cambridgen yliopisto yritti pestä käsiään ja syyttää kriitikoita ajojahdista. Keskiviikkona yliopisto ilmoitti alkavansa sittenkin selvittämään tapausta, ja pian sen jälkeen Arday ilmoitti eroavansa virasta. Skandaalia on pidetty osoituksena laajemmasta instituutiomaailman mädännäisyydestä. Yliopisto halusi uskoa moraalisesti lumoavaan kertomukseen ja ryhtyi ensin puolustamaan sankariaan ennen kuin tarkisti tosiasiat.

SDP:n esikuvamaassa Espanjassa hallitusta johtavat sosialistit – vaalivoittaja joutui jäämään oppositioon
Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin tuore ehdotus SDP:n syrjäyttämisestä hallitusneuvotteluissa herättää happamia reaktioita demareissa. Samalla kuitenkin unohtuu, että äskettäin demarien esikuvamaassa Espanjassa eniten ääniä ja paikkoja saanut puolue jäi oppositioon. Historiallisesti Suomessakin on aiemmin muodostettu hallituksia, joissa suurin puolue ei ole johtanut hallitusta.

Oikeusministeri Meri vie eläimet rääkkääjiltä – eläintenpitokiellon rikkomisesta jatkossa jopa vankeutta
Oikeusministeriö vaatii tiukempaa eläintenpitokiellon käyttöä eläinsuojelurikoksissa ja ehdottaa kiellolle pidempää vähimmäiskestoa. Ministeriö linjaa myös, että kiellon rikkomisesta voi jatkossa seurata jopa vuoden vankeusrangaistus.

Talous kasvaa, alijäämä pienenee – opposition kritiikki menetti uskottavuutensa
Suomen talouskehitys on ollut EU:n kärkeä koko alkuvuoden: ensimmäisellä neljänneksellä Suomen kasvu oli EU-maiden nopeinta, ja toisella neljänneksellä Suomi oli edelleen yksi neljästä nopeimmin kasvaneesta EU-maasta.

Euroopan ”tiukat tädit” yhdistivät voimansa maahanmuuton torjuntaan – Suomen SDP kulkee eri suuntaan
EU:n kaksi naispääministeriä, Italian kansalliskonservatiivi Giorgia Meloni ja Tanskan sosiaalidemokraatti Mette Frederiksen, julkaisivat maanantaina yhteisen kannanoton hallitsematonta maahanmuuttoa vastaan. Kannanotto ylittää perinteisen oikeisto–vasemmisto-jaon. Suomessa SDP:n varapuheenjohtaja ilmoitti olevansa postaukseen pettynyt.

SDP:n Lindtmanin esikuvamaa sai kyytiä puoluejohtajien paneelissa – Purra: Espanjan maahanmuuttopolitiikka toimii ”kutsuhuutona” laittomalle maahantulolle
Viides Kotkaniemi-foorumi järjestettiin keskiviikkona Luumäellä presidentti P. E. Svinhufvudin kotimuseon puutarhassa. Foorumin pääpaneelissa Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikasta keskustelivat pääministeri Petteri Orpo (kok.), perussuomalainen valtiovarainministeri Riikka Purra, SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman sekä keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkonen.

Cambridgen yliopisto tiesi Jason Ardayn ongelmallisuudesta jo vuosia sitten – nyt omat professorit vaativat yliopistolta vastauksia
Jason Ardayn skandaali laajenee. Huomio on siirtymässä entisestä professorista koko Cambridgen yliopiston hallintoon ja myös muihin yliopistoihin. Cambridge tiesi jo vuonna 2023 Ardayn tutkimukseen kohdistuneista vakavista epäilyistä, mutta antoi hänelle silti täyden tukensa. Nyt Cambridgen omat professorit vaativat selvitystä siitä, miten Arday palkattiin, miksi hänestä rakennettiin kansainvälinen DEI-symboli, ja miten yliopisto käsitteli varoituksia hänen tutkimuksensa laadusta ja rehellisyydestä.

Ajatuspaja Suomen Perusta järjestötukien jakoperusteista: ”Minkä takia maahanmuuttaja ei voi osallistua samaan potkupallokerhoon kuin kantasuomalainenkin?”
Ajatuspaja Suomen Perustan toiminnanjohtaja Simo Grönroos ja tutkija Samuli Salminen käsittelivät Kesäkatsaus 2026 -ohjelmassa perussuomalaisen sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin esittämiä muutoksia STEA-avustusten jakoperusteisiin.

Poliittinen korrektius tappaa – professorin menestyskirja vaatii länsimaita ryhdistäytymään
Kanadalaisen professori Gad Saadin uusi kirja kuvaa harkitsemattoman empatian tappavia vaikutuksia. Saadin mukaan koko länsimainen sivilisaatio uhkaa tuhoutua, ellei velvollisuudeksi muuttunutta myötätuntoa karaista järjenkäytöllä.
Uusimmat

Garedewilta uusi lomake vanhemmille: Woke-kielto lapsille

Reijonen: Eurooppa tarvitsee maahanmuuton hätäjarrun

Strandman: Sähkölasku Etelä-Savon haja-asutusalueilla on rosvousta
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää








