KOLUMNI Tarkoituksellisesti levitettyjen harhaanjohtavien tai valheellisten uutisten ja disinformaation ongelma on korostunut digiaikana. Komissio esitti huhtikuussa 2018 niitä vastaan lisätoimia, kuten disinformaatiota koskevia EU:n käytännesääntöjä, tukea riippumattomalle faktantarkastajaverkostolle ja toimia laadukkaan journalismin ja medialukutaidon edistämiseksi.

Komission nimittämän korkean tason asiantuntijaryhmän raportissa disinformaatio määritellään virheelliseksi, paikkansa pitämättömäksi tai harhaanjohtavaksi tiedoksi, joka on suunniteltu tai esitetty tai jota edistetään voiton tavoittelemiseksi tai yleisen vahingon tarkoitukselliseksi aiheuttamiseksi. Tällainen disinformaatio ei koske vain verkkoympäristöä, vaan voi olla läsnä myös sanomalehtien ja kirjakustantamoiden toiminnassa. Liikevaihdon kasvattamiseksi tietojen totuudellisuudesta ollaan joskus valmiita tinkimään, sillä kilpailu alalla on kova.

Väärien tietojen julkaisemisen taustalla voi olla myös poliittinen vahingoittamistarkoitus. Jopa tietokirjoissa on mahdollista kertoa totuutena keksittyjä ja valheellisia tarinoita ilman, että faktoina esitettyjä väitteitä tarkistetaan etukäteen millään tavalla. Usein valheelliset tiedot leviävät ”valetietokirjoista” esimerkiksi sanomalehtiin ja lukuisiin verkkojulkaisuihin, jolloin valheellisen tiedon oikaisu on käytännössä lähes mahdoton tehtävä.

Tein elokuun lopulla kirjallisen kysymyksen komissiolle, jossa kysyin, tunnistaako komissio valeuutisten ja disinformaation levittämisen mahdollisena ongelmana myös perinteisessä mediassa, kuten sanomalehdissä, kirjakustantamoissa ja televisiossa. Kysyin myös, aikooko komissio esittää faktantarkastusverkostoa disinformaation torjumiseksi myös niin sanotulle perinteiselle medialle. Mielenkiinnolla odotan vastauksia.

Pirkko Ruohonen-Lerner
Euroopan parlamentin jäsen, PS/ECR