

LEHTIKUVA
Ruotsi tarvitsee triplasti lisää ydinvoimaa – porvarihallitus haluaa vähintään 10 uutta reaktoria vuoteen 2045 mennessä
Ruotsiin tarvitaan huomattavasti lisää fossiilivapaata energiantuotantoa ripeällä aikataululla. Ruotsidemokraattien tukema porvarihallitus aikoo raivata tieltä esteet, jotka aiemmin ovat olleet tulppana ydinvoiman lisärakentamiselle. Tarve on ainakin kymmenelle uudelle reaktorille.
Maan säteilyturvakeskus on saanut juuri valmiiksi raportin, jossa analysoidaan tarvittavia toimenpiteitä ydinvoiman sääntelyn kehittämiseksi ja muiksi toimenpiteiksi, jotta lisärakentaminen on mahdollista.
– Ilmastonmuutos edellyttää sähköntuotannon kaksinkertaistamista ja ydinvoiman tulee vastata siitä suurelta osin. Hallitus haluaa, että uutta ydinvoimaa rakennetaan vähintään 10 perinteisen reaktorin verran vuoteen 2045 mennessä, toteaa ilmasto- ja ympäristöministeri Romina Pourmokhtari hallituksen tiedotteessa.
Konkreettinen suunnitelma syksyllä
Säteilyturvakeskuksen raportin mukaan tarvetta on muun muassa ympäristö-, ydinteknologia- ja säteilysuojalakien muuttamiselle. Syynä on teknologinen kehitys, joka on tuonut tarjolle uudentyyppisiä ratkaisuja, muun muassa pieniä reaktoreita, joita on mahdollista valmistaa sarjatuotantona.
Kansainvälisellä yhteistyöllä voidaan osaltaan tehostaa resurssien käyttöä ja nopeuttaa lupamenettelyä. Tämä saattaa koskea myös ydinjätteen jälleenkäsittelyä ja käytetyn polttoaineen loppusijoitusta.
Syksyllä hallitus on esittelemässä tiekartan, joka kertoo konkreettiset keinot ydinvoiman lisärakentamiseksi. Ruotsin tavoite on olla hiilineutraali vuoteen 2045 mennessä. Tarkoitus on panostaa myös ilmastoneutraalien tavaroiden ja palvelusten vientiin, joka osaltaan alentaa päästöjä maailmanlaajuisesti ja auttaa teollisuutta kasvutavoitteiden saavuttamisessa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- ilmastoneutraali hiillineutraali säteilysuojalait ympäristölait Romina Pourmokhtari käytetty ydinpolttoaine ydinjätteen loppusijoitus Säteilyturvakeskus ydinvoiman lisärakentaminen Ruotsin porvarihallitus ydinreaktori pienydinvoimala sähköntuotanto Ilmastonmuutos Ydinvoima Ruotsidemokraatit Ruotsi
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Yle: Suomalaisten taskuista jopa 5 miljardia euroa ylimääräistä energiayhtiöille – perussuomalaiset vaatii laajoja toimia sähkön hinnan alentamiseksi

”Parempaa kuin seksi” – vihreät riemuitsevat Saksan ydinvoimaloiden sulkemisesta vaikka päästöt kasvavat

Ruotsidemokraatit piti vaalilupauksensa halvemmasta autoilusta: Jakeluvelvoite EU:n minimitasolle vuodenvaihteessa

Purra: Tämä hallitus ajaa järkevää energiapolitiikkaa: – ”Kestävää talouden kannalta, turvaa ostovoiman, ei lisää arjen kustannuksia eikä heikennä teollisuuden kilpailukykyä”
Viikon suosituimmat

14-vuotias tyttö joutui joukkoraiskauksen uhriksi Porvoossa – poliisikansanedustaja Nieminen: Kyse on jälleen raa’asta grooming‑tapauksesta
Groomingin uhriksi joutunut lapsi nousi autoon ulkomaalaistaustaisten miesten houkuttelemana. Miehet veivät tytön syrjäiselle alueelle metsään, jossa he raiskasivat hänet.

Maahanmuuttajien haaliminen työvoimapulaan johti 300 suomalaisen potkuihin – Lehtinen: ”Pakko kysyä, mikä järki tällaisessa toiminnassa on?”
Attendo irtisanoi 300 suomalaista hoitajaa haalittuaan työvoimaa ulkomailta. - Suomessa on koko ajan pyritty ratkaisemaan ongelmia lisäämällä maahanmuuttoa. Tulos näkyy nyt karulla tapaa niin suomalaisten työntekijöiden kuin hoidettavien arjessa, sanoo perussuomalaisten kansanedustaja Rami Lehtinen.

Purra tyrmää Espoon koulusuunnitelman: ”Suomalaiset pannaan maksamaan epäonnistuneesta maahanmuutosta”
Espoossa on ryhdytty valmistelemaan toimia maahanmuuttajakoulujen ongelmien vähentämiseksi tasaamalla vieras- ja suomenkielisten määrää eri koulujen välillä. Valtiovarainministeri Riikka Purra sivaltaa somekanavillaan niitä päättäjiä jotka nyt esittävät maahanmuuton ongelmien ratkaisuksi keinotekoista koulujen oppilaaksiottoalueiden muuttamista.

Ruotsalainen tutkimuslaitos: Nuoret vierastavat yhä enemmän homoseksuaaleja sekä transihmisiä – ulkomaalaistaustaiset kaikkein kielteisimpiä
Ruotsalainen tutkimuslaitos on havainnut selvän muutoksen koululaisten asenteissa HBT-väkeä kohtaan. Oppilaat sietävät vähemmistöryhmistä kaikkein vähiten juuri nyt homoja, biseksuaaleja sekä transihmisiä. Asenteiden jyrkkyys yllätti tutkijan.

Yhdysvaltain yliopistot purkavat DEI‑käytäntöjä: ”Edes Trumpin vastustajat eivät kaipaa DEItä takaisin”
DEI‑ideologia on parhaat päivänsä nähnyt. Julkisuudessa monet ovat arvelleet näin käyneen ainakin Yhdysvalloissa, jossa useat tunnetut yritykset ovat lopettaneet julkisuushakuiset yhdenvertaisuuskampanjansa ja niihin liittyvät työtehtävät.

Espanja laillistaa puoli miljoonaa laitonta maahanmuuttajaa, pyytää heti EU:lta apua taakanjakoon – Tynkkynen: ”Kuin suoraan sosialismin oppikirjasta”
Espanjan sosialistihallitus on juuri ilmoittanut laillistavansa massiivisen määrän laittomia maahanmuuttajia, ja heti perään Espanja pyytää EU:lta apua näiden maahanmuuttajien uudelleensijoittamiseen muihin EU-maihin. Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen lähettäisi tulijat veneillä takaisin Välimeren toiselle puolelle.

Oodi kielsi sananvapautta käsitelleen paneelin, vaikka sallii muut ideologiset tapahtumat – professori: ”Tämä avaa Pandoran lippaan syrjinnälle”
Hallinto-oikeus hyväksyi Helsingin kaupungin keskustakirjasto Oodin ja Helsingin yliopiston päätökset estää sananvapautta käsitellyt paneeli. Professori Jason Lepojärvi katsoo ratkaisun avaavan vaarallisen tulkintalinjan, jossa uskonnollinen neutraalius voi muuttua poissulkemisen välineeksi.

Sisäministeri Mari Rantanen: Suomen on uskallettava ottaa käyttöön Tanskan malli
Sisäministeri Mari Rantasen mukaan Suomen maahanmuutto- ja kotouttamispolitiikan suunnanmuutoksen on saatava jatkoa. Ulkomaalaisten heikko työllisyys, kasvava riippuvuus sosiaaliturvasta ja hallitsematon työperäinen maahanmuutto kuormittavat yhteiskuntaa. Ratkaisuksi Rantanen kannattaa perussuomalaisten puheenjohtajan Riikka Purran esittämää velvoittavampaa linjaa – Tanskan mallia.

Vasemmisto älähti Purran risusavottamallista, mutta fakta on, että antelias Kela-tuki passivoi maahanmuuttajia yhteiskunnan ulkopuolelle – Tanska ratkaisi ongelman, malli mahdollinen Suomessakin

Kolumni: Vihreä siirtymä meni pois muodista
Teollisuuden hätähuudot energian kalleudesta ovat saaneet Euroopan johtajat pakittelemaan aiemmasta ilmastoinnostaan, kirjoittaa perussuomalaisten poliittinen suunnittelija Juhani Huopainen.

















