

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Ruotsin opetusministeri haluaa keskittyä perusasioihin: ”Koulu ei voi eikä sen pidä yrittää ratkaista kaikkia yhteiskunnallisia ongelmia”
Kynä, paperi, kuri ja järjestys, luettelee Ruotsin opetusministeri Lotta Edholm, kun häneltä kysytään, mitä kouluihin tarvitaan oppimistulosten kohentamiseksi.
Opetusministeri Lotta Edholm kertoo ajatuksistaan tuoreessa Ruotsin opettajajärjestön (Vi Lärare) haastattelussa, jossa pohditaan Ruotsin hallituksen suunnitelmia koulun uudistamiseksi – tai paremminkin joidenkin vanhojen, hyviksi koettujen käytäntöjen palauttamiseksi.
Ruotsin oikeistohallitus julisti jo yli vuosi sitten, että opetuksen digitalisaatiossa pistetään jarru päälle, ja jatkossa satsataan oppikirjoihin.
Hallituksen kanslian tietojen mukaan kirjatukeen on vuodelle 2024 varattu 658 miljoonaa kruunua.
– Koulun tulee palata perusasioihin. Koulu ei voi eikä sen pidä yrittää ratkaista kaikkia yhteiskunnallisia ongelmia. Yksinkertaisesti: koulun pitää saada olla vain koulu, sanoo Edholm.
Samat ongelmat kuin Suomessa
Vain pari viikkoa sitten Ruotsin hallitus tiedotti suunnitelmastaan, jonka mukaan lahjakkaille ja nopeasti oppiville lapsille tulee jatkossa tarjota mahdollisuus opiskella muita syvällisemmin nopeampaan tahtiin kuin muut – ja tämän tulee toteutua nimenomaan koululaitoksen sisällä, lapsen omassa koulussa.
Niin Ruotsissa kuin Suomessakin moni rehtori, opettaja ja vanhempi on toivonut juuri tällaisia linjauksia koulutuspoliitikoilta ja opetusviranomaisilta. Epäilijöitäkin toki löytyy, eikä vähiten akateemisista piireistä.
Linjauksista ja investointipäätöksistä on kuitenkin pitkä matka koulujen arkeen, ja vielä pitempi aika tarvitaan, ennenkuin nähdään, tehoaako koulutuspolitiikan muutos esimerkiksi surkeisiin Pisa-tuloksiin.
Ruotsissa kamppaillaan samanlaisten ongelmien kanssa kuin täälläkin: peruskoulujen päättötodistuksissa saattaa olla hyviä numeroita, mutta luku- ja laskutaito – matemaattisesta päättelystä puhumattakaan – jää isolla oppilasjoukolla niin heikoksi, että jatko-opinnot eivät suju ilman erityistukea.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- kuri Lotta Edholm Pisa-tulokset järjestys luku- ja kirjoitustaito Oppiminen Koulutuspolitiikka Peruskoulu Digitalisaatio Ruotsi Opetus
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Koulu perui matikantunnin, sen sijaan oli juhlasalissa tarjolla persuja ja kokoomusta sättivä Paavo Arhinmäki

PS-Nuoriso vaatii paluuta perusasioihin peruskoulujen seksuaaliopetuksessa: Sukupuolia on kaksi

Suomen Perustalta uudistettu painos peruskoulun ongelmia käsittelevästä Koulukirjasta – suomalaisen koulujärjestelmän kriisiin ollaan vasta heräämässä

Pisa-pomon tuliset terveiset: Kännykät kaappiin ja kuri sekä järjestys takaisin kouluihin

Peruskoulun arvosanainflaatio syö koko koululaitoksen uskottavuutta

Demarijohto haluaa tasapäistää oppilaat – Ari Koponen: ”Paras tapa ehkäistä koulujen eriytymistä, on ehkäistä haittamaahanmuuttoa”

Tutkimuksen mukaan some heikentää oppimistuloksia – Koponen: ”Some saastuttaa lastemme aivot”
Viikon suosituimmat

Psykologi selittää woken sekä maahanmuuttosokeuden – narsismi mädätti kulttuurin ja some nuorten aivot
Uutuuskirjassaan Liisa Keltikangas-Järvinen pohtii, miksi voimme huonommin kuin koskaan, vaikka elämme monella mittarilla parasta aikaa. Legendaarisen psykologin näkemykset valaisevat myös woke-hysteriaa sekä narsistisen eliitin maahanmuuttosokeutta.

Kreetalla kuohuu: Turistit lähtivät – laittomia maahantulijoita tilalle
Suomalaistenkin suosikkilomakohde Kreeta on helisemässä laittomien maahantulijoiden kanssa. Kun turistikausi päättyi, saarelle rantautui Afrikasta peräti 862 tulijaa yhden päivän aikana.

Tynkkynen jyrähtää kokoomuksen Sirpa Pietikäisen vihervasemmistolaisesta äänestyslinjasta EU:ssa
AssistEU-palvelun kautta meppien toimintaa seuraavalla perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkysellä on jo pitkään ollut tuntuma kokoomuksen Sirpa Pietikäisen toimien vihervasemmistolaisuudesta. Enää se ei ole vain tuntuma, todistaa AssistEU:n uusi ominaisuus, joka yhdistää kaikkien meppien toimintadatan ja antaa valmiit graafit siitä, mikä mepin todellinen suuntautuminen on.

Poliisi otti useita huumerikoksista epäiltyjä kiinni Helsingin Puhoksen ostoskeskuksessa – Tynkkynen: ”Puhos on oikeasti menetetty”
Helsingin poliisi otti perjantai-iltana useita henkilöitä kiinni huumausainerikoksista epäiltyinä Puhoksen ostoskeskuksen alueella. Poliisi epäilee, että rikolliset pyörittävät alueella järjestäytynyttä huumausainekauppaa.

Muslimit ja äärivasemmisto menestyivät USA:n vaaleissa – Alaskassa Mary Peltola voitti molemmat Dan Sullivanit
Yhdysvalloissa nähtiin siirtymä vasemmalle. Monet läpi päässeistä ehdokkaista edustavat demokraattipuolueen vasemmistolaisinta äärilaitaa. Äärivasemmiston ohella myös muslimiehdokkaat pärjäsivät hyvin. Alaskassa demokraattien Mary Peltola voitti molemmat Dan Sullivanit: sen, joka on istuva republikaanisenaattori ja sen toisen, jonka hänen kampanjatiiminsä väitetään asettaneen hämäysehdokkaaksi.

Useissa kaupungeissa tuhansien eurojen tukia vain ulkomaalaisten työllistämiseen – Vigelius: ”Laillistettua syrjintää”
Tampereen kaupunki on päättänyt ottaa käyttöön kansainvälisyyssetelin, joka on tarkoitettu tueksi vain ulkomaalaisten työllistämiseen. Setelillä kaupunki tarjoaa työnantajalle 3 000 euron tuen kansainvälisen opiskelijan palkkaamiseen harjoittelijaksi. Perussuomalaisten 2. varapuheenjohtaja ja kansanedustaja Joakim Vigelius pitää seteliä suomalaisia syrjivänä.

Sitran aika on ohi – miljardi kuuluu Suomen tulevaisuuteen, ei pysyvälle ajatusklubille
Perussuomalaiset lakkauttaisi Sitran ja käyttäisi vapautuvan noin miljardin euron omaisuuden kasvuun, perusopetukseen tai velan lyhentämiseen.

Oikeus tuomitsi kaksi ulkomaalaistaustaista nuorta – pahoinpitelivät ja puukottivat 15-vuotiasta Helsingin Kaivopuistossa
Helsingin Kaivopuistossa tapahtui vakava väkivallanteko elokuussa 2025 koulujen alkamiseen liittyvän nuorten juhlinnan yhteydessä. Joukkopahoinpitelyn kohteeksi päätynyttä 15-vuotiasta epäilty puukotti vatsaan vielä sen jälkeen, kun vartija oli puuttunut tilanteeseen. Käräjäoikeus tuomitsi puukottajan toukokuussa 2026 myös törkeästä huumausainerikoksesta osana laajaa rikoskokonaisuutta, jolla oli poliisin mukaan yhteyksiä kansainväliseen Foxtrot-rikollisverkostoon.

Kappalainen kritisoi kirkon toimintaa: ”Kirkon pitäisi olla poliittisesti neutraali”
Antti Kruus on tullut tunnetuksi värikkäistä mielipiteistään. Hän sanoo, että kirkon kannat muistuttavat liikaa vasemmistolaista ajattelua, vaikka suuri osa seurakuntalaisista edustaa oikeistoa.

Lääkäriliiton Pride-yhteistyö närästää erikoislääkäriä: ”Yhdenvertaisuus ei edellytä Pride-kumppanuutta”
Silmätautien erikoislääkäri Riku Koivusalo arvostelee Lääkäriliiton Pride-yhteistyötä Lääkärilehdessä julkaistussa mielipidekirjoituksessaan. Hänen mukaansa yhdenvertaisuuden edistäminen ei edellytä sitoutumista Pride-liikkeeseen, jonka tavoitteet ulottuvat hänen mielestään lääketieteen perustehtävän ulkopuolelle. Koivusalo ehdottaa yhteistyön lopettamista.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää














