

LEHTIKUVA
Ruotsin vaaleissa muhii jättiyllätys: Ruotsidemokraattien nousu jatkuu – oikeistoblokki jo vihervasemmistoa suurempi
Ruotsidemokraattien nousu gallupeissa jatkuu – vain runsas viikko ennen valtiopäivävaaleja. Puolueen kasvava kannatus on nostanut koko oikeistoblokin ohi pitkään hallitusvaltaa pitäneen vihervasemmiston. Ruotsidemokraatit saattaa nyt viimeinkin murtautua poliittisestä eristyksestä kansankodin mahtipuolueeksi.
Jo viime viikolla DN/Ipsos-tutkimuslaitos noteerasi selvän hyppäyksen ylöspäin ruotsidemokraattien kannatuksessa. Uusimmassa tutkimuksessa puolueen kannatus onkin noussut 1,4 prosenttiyksikköä ja ruotsidemokraatteja äänestäisi nyt 22,2 prosenttia valitsijoista.
Puolueen kannatus on viimeksi ollut näin korkealla helmikuussa vuonna 2020. Vuoden 2018 valtiopäivävaaleissa puolue sai 17,5 prosentin kannatuksen. Runsas viikko ennen vaaleja puoluetta kannatti tuolloin 16 prosenttia äänioikeutetuista.
Kokoomuksen vaalikone yskii
Erityisen mielenkiintoinen galluptulos on kokoomuksen kannalta. Oikeiston perinteinen keulapuolue on lähes hävinnyt horisonttiin ruotsidemokraattien taakse. Puolueelle mitattiin nyt 16,8 prosentin kannatus. Ruotsidemokraattien kaula on siis jo 5,4 prosenttiyksikköä.
Tosin kokoomuskin paransi selkeästi tulostaan varsinaisena vaalipäivänä vuonna 2018.
Sosiaalidemokraateille DN/Ipsos mittasi 28,3 prosentin kannatuksen, jolla puolue on toki edelleen mittauksen ykkönen. Tulos on kuitenkin huonoin koko pääministeri Magdalena Anderssonin viime vuoden syyskuulla alkaneella kaudella.
Puolue on menettänyt kannattajia ruotsidemokraateille ja joitakin äänestäjiä on siirtynyt kokoomuksesta sekä kristillisistä demareihin. Venäjän hyökkäyssodan aiheuttama kannatuspiikki on sekin sulanut pois.
Verrattuna viime valtiopäivävaaleja edeltäneisiin viikkoihin demarien kannatuksen suunta on nyt päinvastainen eli alaspäin.
Ruotsi menossa väärään suuntaan
Jos mittaustuloksia katsoo vaalien jälkeisen hallitusratkaisun kannalta, tilanne on olennaisesti muuttunut. Oikeistopuolueet eli ruotsidemokraatit, kokoomus, kristillisdemokraatit ja liberaalit saavat mittauksessa nyt enemmistön eli 49,8 prosentin kannatuksen. Sosialidemokraattisen blokin kannatus jää 48,9 prosenttiin.
DN/Ipsos selittää tutkimuksen tuloksia sillä, että äänestäjät kokevat Ruotsin olevan menossa väärään suuntaan. Jopa 57 prosenttia äänestäjistä näkee maan tilanteen nyt pessimistisenä, kun vielä maaliskuussa synkeissä mietteissä oli 39 prosenttia kyselyyn vastanneista.
– Meidän täytyy tehdä lisää mittauksia, jotta voisimme olla varma asiasta mutta nyt näyttää kuitenkin siltä, että pessimismi on yhteydessä jatkuviin ammuskeluihin. Näinhän tapahtui viimeksi Eskilstunassa, jossa lapsi ja nainen haavoittuivat tulituksessa, sanoo Ipsoksen tutkija Nicklas Källebring Dagens Nyheterissä.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Nicklas Källebring puolueiden kannatus oikeistoblokki vasemmistoblokki DN/Ipsos valtiopäivävaalit 2018 mielipidetutkimus Ipsos Magdalena Andersson ammuskelut hallituksen muodostaminen valtiopäivävaalit 2022 sosialidemokraatit ampumiset gallupit rikollisjengit vihervasemmisto Jengirikollisuus Ruotsidemokraatit Kokoomus
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Purra ja Tavio: Hallitukselta veronmaksajien selkänahasta revittävä vaalibudjetti – itse sähkön hintaan ei vaikutusta eikä edes haitallisista valtion menoista tingitä

Hallituksen vaivihkaa valmistelema humanitaarinen viisumi olisi täyskatastrofi: Suomeen pääsisi ilman passia – tulijalla ei velvollisuutta palata lähtömaahan

Jimmie Åkesson: Pakolaisuuteen liittyvä maahanmuutto on painettava niin lähelle nollaa kuin mahdollista

Maahanmuuton kulut ovat biljoonaluokkaa kansankodin veronmaksajille – ruotsidemokraattien mukaan tuki- ja etuviidakkoa on pakko raivata

Tavio: On tullut aika lopettaa väestönsiirrot muslimimaista ja pistää Afrikan kankkulankaivojen rahoitus jäihin

Ruotsidemokraattien vaatimus vaalien loppusuoralla: 20 miljardia kruunua vuodessa kansalaisten turvallisuuteen

Ruotsissa asuu moderaattien mukaan 700 000 ulkomailla syntynyttä työikäistä, jotka eivät pysty elättämään itseään – huomattava osa heistä äänestää vasemmistoa

Köyhä Järnbrott on ruotsidemokraattien teräslinnake monikulttuurisessa Göteborgissa: ”Töitä tehdään ja muita autetaan, räyhääjät voivat painua takaisin kotimaahansa”

Ovi demareista ruotsidemokraatteihin on Ruotsin ammattiliitoissa apposen auki: ”On aivan päätöntä, että Metalli tunkee jäsenten rahat demareiden kampanjoihin”
Viikon suosituimmat

Perussuomalaiset vaativat Turun jättimoskeijan tonttivarauksen eväämistä – Junnila varoittaa ulkomaisesta rahoituksesta ja poliittisesta islamista
Perussuomalainen kaupunginvaltuutettu Vilhelm Junnila vaatii Turkua perumaan suunnitellun islamilaisen kulttuurikeskuksen tonttivarauksen ja eväämään hankkeelta kaiken taloudellisen tuen. Junnila varoittaa jättimoskeijan luovan riskejä rinnakkaisyhteiskunnan syntymiselle ja poliittisen islamin vaikutusvallalle. Perussuomalaisten valtuustoryhmä muistuttaa Helsingin suurmoskeijahankkeen kariutumisesta ja vaatii hankkeen ulkomaisen rahoituksen sekä luokkahuoneiden opetussisältöjen perusteellista selvittämistä.

Kolumni: Maahanmuuttajien sosiaaliturvaa on rajattava
Tulevan vaalikauden 8–10 miljardin euron sopeutustoimet ovat niin mittavia, että kaikkia julkisia kustannuksia on pakko tarkastella kriittisesti. Koska kansantalous nojaa vahvasti verotuloihin, maahanmuuton taloudellisella nettopositiivisuudella – eli maksettujen verojen ja aiheutettujen julkisten menojen erotuksella – on kriittinen merkitys taloudellisissa vaikeuksissa kamppailevalle Suomelle, kirjoittaa valtiovarainministeri Riikka Purran erityisavustaja Asmo Maanselkä.

Psykologi selittää woken sekä maahanmuuttosokeuden – narsismi mädätti kulttuurin ja some nuorten aivot
Uutuuskirjassaan Liisa Keltikangas-Järvinen pohtii, miksi voimme huonommin kuin koskaan, vaikka elämme monella mittarilla parasta aikaa. Legendaarisen psykologin näkemykset valaisevat myös woke-hysteriaa sekä narsistisen eliitin maahanmuuttosokeutta.

Helsingin Sanomat punoi tarinan taksikuskeja häiritsevistä suomalaisista naisista
Helsingin Sanomat pysyy linjalleen uskollisena ja löytää jälleen suomalaiset mahdollisiksi syyllisiksi maahanmuuton lieveilmiöihin. Hesarin tarinankerronnassa häirinnän kohteina takseissa ovatkin itse asiassa maahanmuuttajataustaiset taksikuskit. Näkökulmaa vaihtamalla todellisuus todellakin näyttää toiselta.

Ex-meppi lopetti Helsingin Sanomien tilauksen mielipidesensuurin vuoksi: ”En halua sentilläkään tukea punavihreää propagandaa”
Entinen europarlamentaarikko Pirkko Ruohonen-Lerner on saanut tarpeekseen Helsingin Sanomien mediasisällöistä. Tilaus on mennyt katkolle jo aikapäiviä sitten, koska lehden mielipidekäytävä on hämmästyttävän kapea. Hesaria Ruohonen-Lerner kutsuu suoraan punavihreäksi propagandaksi.

Poliisi keskeytti Ruotsissa epäillyn pikkutytön sukuelinten silpomisen – pääministeri vaatii tekijöille vankeutta ja karkotuksia
Aftonbladetin mukaan poliisi keskeytti viikonloppuna epäillyn sukuelinten silpomisen uppsalalaisessa kauneushoitolassa. Epäillyn teon kohteena oli alle viisivuotias tyttö. Yhdellä kiinniotetuista oli päällään lääkärin työasu ja käsissään kirurgisia instrumentteja. Kahdeksan kiinniotetun joukossa oli saman perheen jäseniä, ja viranomaiset ottivat paikalta lapsia huostaan.

Pitkän linjan keskustavaikuttaja perussuomalaisiin – aloittaa Purran erityisavustajana
Valtiovarainministeri Riikka Purra on kutsunut erityisavustajakseen valtiotieteiden maisteri Janne Laineen. Hän aloittaa tehtävässään tänään. Laine on tehnyt pitkän uran kuntajohtajana ja keskustan luottamustehtävissä.

SDP:n eduskuntavaaliehdokas heittää lokaa ministerin päälle syyllistävällä kuvamanipulaatiolla – vaatii samaan aikaan stoppia eriarvoistumiselle
SDP:n eduskuntavaaliehdokas ja somelääkäri Atte Virolainen on julkaissut Instagramissa kyseenalaisen kuvamanipulaation, jossa sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman esitetään samassa kuvassa kahden muun julkisuudessa kohua aiheuttaneen henkilön kanssa. Perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen arvostelee Virolaisen toimintaa viestipalvelu X:ssä.

Ay-liikkeen Israel-boikotti jakaa jäsenistöä – kritiikki kohdistuu politikointiin
SAK, STTK, Tehy ja Erto julistivat tiistaina kuluttajaboikotin Israelin tuotteille. Päätös on herättänyt vastalauseita jäsenistössä, jonka mukaan edunvalvontajärjestön tehtävä ei ole ajaa ulkopolitiikkaa.

Poliisi otti useita huumerikoksista epäiltyjä kiinni Helsingin Puhoksen ostoskeskuksessa – Tynkkynen: ”Puhos on oikeasti menetetty”
Helsingin poliisi otti perjantai-iltana useita henkilöitä kiinni huumausainerikoksista epäiltyinä Puhoksen ostoskeskuksen alueella. Poliisi epäilee, että rikolliset pyörittävät alueella järjestäytynyttä huumausainekauppaa.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää













