Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

Saksa kielsi arabiankieliset julisteet ja iskulauseet mielenosoituksissa

11.02.2025 |10:59

Häiriökäyttäytyminen ja jopa suoranaiset rikokset ovat olleet Saksassa kasvava ongelma Palestiinan puolesta järjestetyissä mielenosoituksissa. Iskulauseissa on vaadittu arabiaksi muun muassa Israelin ja juutalaisten tuhoamista. Nyt viranomaiset ovat puuttuneet asiaan.

Poliisi on julkaissut tiukat ukaasit mahdollisia tulevia mielenilmaisuja varten: ajatuksensa saa tuoda julki ainoastaan saksaksi tai englanniksi, muutoin poliisi hajottaa tilaisuuden.

Poliisi on saman tien saanut arvostelua siitä, että uudet määräykset rajoittavat ilmaisunvapautta.

Tuumasta toimeen

Sunnuntaina Berliinin poliisi tarttui tuumasta toimeen ja keskeytti mielenosoituksen, jossa Palestiinan asiaa ajettiin arabiankielisten iskulauseiden ja musiikin säestyksellä.

Poliisin toiminta huomattiin Saksan rajojen ulkopuolellakin ja siihen tarttui muun muassa Turkin valtiollinen uutistoimisto Anadolu. Tämä raportoi paikalle olleen 250 poliisia, jotka pidättivät kymmeniä kieltoa vastustaneita mielenosoittajia.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Suomen uutiset logo

Punavihreä Palestiina-aktivismi paisuu Helsingin valtuustossa – pormestariehdokas Wille Rydman: ”Ulkopolitiikka ei kuulu valtuustosaliin”

07.01.2025 |16:06
Suomen uutiset logo

Al Jazeeran disinformaation paljastanut Sydsvenskanin toimittaja: Palestiinalaismieliset mielenosoitukset ovat muuttaneet kanavan Ruotsi-raportointia arabinäkökulmasta katsottuna positiivisemmaksi

28.10.2024 |11:30
Suomen uutiset logo

Palestiinalaisaktivistit pillastuivat vasemmistopuolueen johdolle – uhkaavat äänestysboikotilla, jos terroristeja myötäillyt paikallispomo erotetaan

24.10.2024 |13:03

Viikon suosituimmat

4.
Suomen uutiset logo

Ceutan kriisi sai jo koko Espanjan kaduille – Sánchezia vaadittiin eroamaan, poliisi vastasi kyynelkaasulla

03.09.2026 |12:21
6.
Suomen uutiset logo

Kommunisti kääntyi nuivaksi ja sai potkut vasemmistopuolueesta – haluaa lopettaa turvapaikkarallin ja keskittyä palautuksiin

03.09.2026 |14:17
7.
Suomen uutiset logo

Maahanmuuttoteollisuus on ollut hyvää bisnestä: Vastaanottokeskusfirma jakoi miljoonaosinkoja omistajilleen

07.09.2026 |16:40
9.
Suomen uutiset logo

Tuore tutkimus: Vasemmisto on liikkunut 11-kertaisesti enemmän vasemmalle kuin oikeisto oikealle

05.09.2026 |12:00

Uusimmat

PS-Naiset 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 3/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Lähetä uutisvinkki:

toimitus@perussuomalaiset.fi