

LEHTIKUVA
Saksalaisten vasemmistoradikaalien toiminta saa yhä rajumpia muotoja – iskujen kohteena AfD ja kaikki natseilta näyttävät
Saksalaiset vasemmistoradikaalit matkustavat mielenosoituksiin varustautuneena teleskooppipampuilla ja pippurikaasulla. AfD:lle kokoustiloja vuokraavia ravintoloita ja hotelleja uhataan kostolla. Valmistelut kesällä pidettävän puoluekokouksen häiritsemiseksi on aloitettu.
Poliisi ratsasi viikko sitten Saksassa moottoritien levähdyspaikalla kaksi bussilastillista vasemmistoradikaaleja, jotka olivat matkalla Rostockiin oikeistoa ja AfD-puoluetta vastaan järjestettyyn mielenosoitukseen.
Poliisit löysivät heiltä muun muassa veitsiä, teleskooppipamppuja, kvartsihiekkakäsineitä, kasvot peittäviä naamioita, pippurikaasusumuttimia ja hammassuojia.
Paikalle saapui mielenosoittajien hälyttämänä myös vasemmistoradikaalien oma asianajaja sekä tukijoukkoihin kuulunut Mecklenburg-Vorpommernin osavaltion parlamentissa vihreisiin kuuluva maapäiväedustaja.
Syyttäjä tutkii tappokehotuksia
Vasemmistoradikaalit osallistuvat aktiivisesti AfD-puolueen vastaisiin mielenosoituksiin.
Tammikuussa vasemmistoradikaalit kantoivat Aachenissa AfD:n kieltoa vaatineessa kymmenien tuhansien ihmisten suurmielenosoituksessa julistetta, jossa vaadittiin AfD:n jäsenten ja kannattajien tappamista.
Tällä kertaa uhkauksessa mentiin niin pitkälle, että syyttäjä on aloittanut tutkinnan.
Saksalaiset vasemmistoradikaalit eivät kaihda mitään keinoja, kun kohteena ovat oikeistoradikaalit tai sellaisiksi oletetut. Omissa julistuksissaan he luokittelevat AfD:n vaaralliseksi natsipuolueeksi ja aikovat iskeä sen kimppuun kaikkialla.
”Musta blokki” ei kaihda keinoja
Vasemmistoradikaalien väkivaltaisena katutaisteluosastona toimii pelkoa herättävä ”musta blokki”.
Nimensä ryhmä on saanut siitä, että sen jäsenet esiintyvät yhtenäisenä yksikkönä, usein mustissa aurinkolaseissa, kasvot peitettyinä ja mustiin asuihin pukeutuneina.
Vasemmistoradikaalien aggressiivisuudesta saatiin näyttö vuosi sitten myös Budapestissä, jossa 12 saksalaista äärivasemmistolaista osallistui vasaroilla ja teleskooppipampuilla yhdeksän natseiksi luokittelemansa ihmisen pahoinpitelyyn.
Osa uhreista loukkaantui hengenvaarallisesti.
Kaksi unkarilaisten poliisien pidättämää saksalaista vasemmistoradikaalia on parhaillaan oikeudessa Budapestissä.
Viiden vuoden vankeustuomio
Muistakin Unkarin etsintäkuuluttamista saksalaisista vasemmistoradikaaleista osa on asianajajiensa mukaan halukkaita lopettamaan piileskelynsä, jos he saavat takuut siitä, että eivät joudu unkarilaiseen vankilaan.
Kahden Budapestin iskuun osallistuneen saksalaisen vasemmistoradikaalin epäillään kuuluneen erittäin väkivaltaiseen dresdeniläiseen äärivasemmistolaiseen poliittiseen rikollisjärjestöön.
Sen johtajana toiminut opiskelija Lina E. tuomittiin viime kesänä Dresdenissä ruumiinvammantuottamisista, nöyryyttämisestä, varkauksista ja asiakirjojen väärentämisestä viiden vuoden ja kolmen kuukauden vankeusrangaistukseen.
Syyttäjä oli vaatinut hänelle kahdeksaa vuotta.
Henki oli mennä väärän pipon takia
Äärivasemmistolaisten ryhmä oli pahoinpidellyt oikeuden pöytäkirjojen mukaan brutaalisti muun muassa Leipzigissa erään katutöitä tehneen miehen, koska hänen pipossaan oli ryhmän mielestä äärioikeistolaisuudesta todistava Thor Steinar -logo.
Eisenachissa Lina E:n ryhmä pahoinpiteli kahteen otteeseen erään oikeistolaisten kantapaikkana pitämänsä ravintolan omistajia ja asiakkaita sekä tuhosi ravintolan sisustusta ja asiakkaiden autoja.
Pahoinpitelyyn ja paikkojen rikkomiseen käytetyt työkalut ryhmä varasti rakennustarvikealan kaupasta.
Muut puolueet eivät tuominneet
Vasemmistoradikaaleihin kuuluva Antifa julkaisi viime kesänä Hessenin maapäivävaalien edellä internetissä AfD:n ehdokkaiden kotiosoitteet ja heidän autojensa rekisterinumerot.
Laitonta tekoaan Antifa perusteli tavoitteellaan ”tehdä AfD-ehdokkaiden elämästä helvettiä” sekä halullaan iskeä heidän ja heidän puolueensa kimppuun ”militanteilla keinoilla”.
Hessenissä AfD:n toimihenkilöiden asuintaloja oli sotkettu väreillä ja talojen ikkunoita rikottu monesti jo aikaisemmin. Muut puolueet eivät ole tuominneet tekoja.
Antifa neuvoo miten kokouksia häiritään
Saksalaiset vasemmistoradikaalit ovat julkaisseet oppaita AfD:n kokousten häiritsemiseksi.
Niissä neuvotaan, miten rikotaan nopeimmin kohteeksi otettujen rakennusten ikkunat, poltetaan osanottajien autot ja pystytetään kaduille piikkimatot sellaisilla tavoilla, että tekijöistä jää mahdollisimman vähän DNA-jälkiä ja muita todisteita.
Essenissä valmistaudutaan estämään ja häiritsemään jo nyt kesäkuussa pidettävää AfD:n puoluekokousta. Kaupunkiin odotetaan kokouspäivien ajaksi kymmeniä tuhansia vastamielenosoittajia. Ylipormestari on ilmoittanut, että hän ei toivo kokousta tervetulleeksi.
Hotelleja ja ravintoloita pelotellaan
Tulevana viikonloppuna Antifa kutsuu vasemmistoradikaaleja ”monimuotoiseen protestiin” Rottweiliin, jossa AfD:n Baden-Württembergin osasto kokoontuu puoluepäivilleen.
Vasemmistoradikaalit pelottelevat hotelleja, ravintoloita ja muita tilojen vuokraajia kostolla, jos he ottavat vastaan AfD:n varauksia tai eivät suostu perumaan tehtyjä varauksia.
Jos näin ei tehdä, niin ikkunat lyödään säpäleiksi ja asiakkaiden autojen renkaita puhkotaan, kuten on usein käynyt.
Ministeri vertasi vasemmistoradikaaleja natseihin
Ruhrin alueella vasemmistoradikaalit osallistuivat ”Fridays for Future”- ilmastoliikkeen ja radikaalien elokapinallisten rinnalla ruskohiilikaivannoista käytyihin taisteluihin. Vuorokausia jatkuneissa rajuissa yhteenotoissa loukkaantui useita poliiseja.
Saksalaista keskustelua kohautti, kun Nordrhein-Westafalenin osavaltion sisäministeri Herbert Reul (CDU) rikkoi historian varjoihin liittyvän tabun ja vertasi vasemmistoradikaalien väkivaltaista mustaa blokkia natsien SA-osastoon.
Pertti Rönkkö, Berliini
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Herbert Reul Lina E. "Musta blokki" oikeistoradikalismi elokapinoijat äärivasemmistolaisuus vasemmistoradikaalit pahoinpitelyt mielenosoitukset Poliittinen väkivalta Natsit Antifa AfD Saksa
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Vauhdilla suosiotaan kasvattavasta uudesta vasemmistopuolueesta toivotaan Saksassa AfD:n kilpailijaa

Saksassa on masinoitu kansanjoukot kaduille vaatimaan oppositiopuoleen kieltämistä – salainen palvelu tarkkailee myös uuden konservatiivipuolueen perustajaa

Äärioikeistoa kitketään Saksasta juurineen – sisäministeriön rajujen toimenpiteiden taustalla vaikuttaa pelko AfD-puolueen voimistumisesta

”Vihreää kapitalismia” vastustavat vasemmistoradikaalit polttavat Saksassa sähköautoja ja puhkovat maastureiden renkaita

Saksassa eurovaaleihin aikoo osallistua ulkomaalais- ja muslimivihasta voimaansa ammentava liitto

Siirtolaispolitiikka on ajautumassa umpikujaan – turvapaikkakäsittelyn siirtämistä kolmanteen maahan aletaan selvittää myös Saksassa

Vaasan koulu-uhkaaja oli ahdistunut ilmastonmuutoksesta ja luontokadosta
Viikon suosituimmat

14-vuotias tyttö joutui joukkoraiskauksen uhriksi Porvoossa – poliisikansanedustaja Nieminen: Kyse on jälleen raa’asta grooming‑tapauksesta
Groomingin uhriksi joutunut lapsi nousi autoon ulkomaalaistaustaisten miesten houkuttelemana. Miehet veivät tytön syrjäiselle alueelle metsään, jossa he raiskasivat hänet.

Purra täräytti melkoisen uutisen eduskuntasalissa: EU-komissio ei vaadi Suomelta alijäämämenettelyn takia mitään lisäsäästötoimia, koska tämä hallitus on toimet jo tehnyt

Purra tyrmää Espoon koulusuunnitelman: ”Suomalaiset pannaan maksamaan epäonnistuneesta maahanmuutosta”
Espoossa on ryhdytty valmistelemaan toimia maahanmuuttajakoulujen ongelmien vähentämiseksi tasaamalla vieras- ja suomenkielisten määrää eri koulujen välillä. Valtiovarainministeri Riikka Purra sivaltaa somekanavillaan niitä päättäjiä jotka nyt esittävät maahanmuuton ongelmien ratkaisuksi keinotekoista koulujen oppilaaksiottoalueiden muuttamista.

Ruotsalainen tutkimuslaitos: Nuoret vierastavat yhä enemmän homoseksuaaleja sekä transihmisiä – ulkomaalaistaustaiset kaikkein kielteisimpiä
Ruotsalainen tutkimuslaitos on havainnut selvän muutoksen koululaisten asenteissa HBT-väkeä kohtaan. Oppilaat sietävät vähemmistöryhmistä kaikkein vähiten juuri nyt homoja, biseksuaaleja sekä transihmisiä. Asenteiden jyrkkyys yllätti tutkijan.

Espanja laillistaa puoli miljoonaa laitonta maahanmuuttajaa, pyytää heti EU:lta apua taakanjakoon – Tynkkynen: ”Kuin suoraan sosialismin oppikirjasta”
Espanjan sosialistihallitus on juuri ilmoittanut laillistavansa massiivisen määrän laittomia maahanmuuttajia, ja heti perään Espanja pyytää EU:lta apua näiden maahanmuuttajien uudelleensijoittamiseen muihin EU-maihin. Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen lähettäisi tulijat veneillä takaisin Välimeren toiselle puolelle.

Kylmää kyytiä suomalaishoitajille: SDP:n Razmyar täyttäisi hoitolaitokset ulkomaalaisella työvoimalla – yksi suomenkielinen hoitaja riittäisi tukemaan muita
Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman kertoo saaneensa runsaasti kiitospalautetta hoitajilta käynnistämästään keskustelusta hoitoalan kielitaitovaatimuksista. Rydman totesi viime viikolla, että keskeisissä tehtävissä toimivien hoitajien suomen ja ruotsin kielen taitovaatimuksia on syytä tiukentaa, sillä puutteellinen kielitaito voi vaarantaa potilasturvallisuuden.

Yhdysvaltain yliopistot purkavat DEI‑käytäntöjä: ”Edes Trumpin vastustajat eivät kaipaa DEItä takaisin”
DEI‑ideologia on parhaat päivänsä nähnyt. Julkisuudessa monet ovat arvelleet näin käyneen ainakin Yhdysvalloissa, jossa useat tunnetut yritykset ovat lopettaneet julkisuushakuiset yhdenvertaisuuskampanjansa ja niihin liittyvät työtehtävät.

Sisäministeri Mari Rantanen: Suomen on uskallettava ottaa käyttöön Tanskan malli
Sisäministeri Mari Rantasen mukaan Suomen maahanmuutto- ja kotouttamispolitiikan suunnanmuutoksen on saatava jatkoa. Ulkomaalaisten heikko työllisyys, kasvava riippuvuus sosiaaliturvasta ja hallitsematon työperäinen maahanmuutto kuormittavat yhteiskuntaa. Ratkaisuksi Rantanen kannattaa perussuomalaisten puheenjohtajan Riikka Purran esittämää velvoittavampaa linjaa – Tanskan mallia.

Kolumni: Vihreä siirtymä meni pois muodista
Teollisuuden hätähuudot energian kalleudesta ovat saaneet Euroopan johtajat pakittelemaan aiemmasta ilmastoinnostaan, kirjoittaa perussuomalaisten poliittinen suunnittelija Juhani Huopainen.

Vinksahtaneessa Yle-artikkelissa hypetetään ulkomaalaisten työllisten määrän kasvua – Suomen Perustan tutkija oikoo nyt Ylen vääristelyjä
Yleisradio hehkuttaa vailla pidäkkeitä, kuinka työllisyyden kasvu on 2020-luvulla tullut lähes kokonaan ulkomaalaistaustaisilta jättäen samalla kätevästi kertomatta ei-työllisten ulkomaalaisten määrän paisumisesta. Ajatuspaja Suomen Perustan tutkija oikoo nyt Ylen harrastamaa osatotuuksien paisuttelua.
















