

LEHTIKUVA
Saksan AfD vaatii uuden pakolaiskriisin alla: Euroopan turvattava omat ulkorajansa
Kansallismielisen Vaihtoehto Saksalle -puolueen terävän pään poliitikko Alexander Gauland ei halua nähdä loppuvuoden 2015 kaltaista kansainvaellusta Eurooppaan.
Hän varoittaa jo nousevista katastrofin aineksista. Kreikkaan saapuu taas ja kasvavassa määrin turvapaikanhakijoita Turkista. Presidentti Erdogan raottaa porttia Eurooppaan.
– Turkista Kreikkaan ja sieltä Eurooppaan tuleva alati kasvava väkijoukko osoittaa todeksi sen, josta olemme turhaan varoittaneet. Pakolaiskriisi ei ole ohi, vaan Balkanin reitti on jälleen avautumassa. On myös päivänselvää, että nämä ihmiset haluavat tulla Saksaan, Alexander Gauland toteaa lakonisesti.
– EU:n on vihdoinkin otettava lusikka kauniiseen käteen ja turvattava unionin ulkorajat niin, ettei kukaan pääse Eurooppaan katalin aikein. Kunnes näin tapahtuu, meidän on suljettava omat rajamme ja palautettava turvapaikanhakijat turvalliseen, kolmanteen maahan.
EU ei voi luottaa Turkin toimiin
Gaulandin mielestä on viimein tullut selväksi, ettei EU voi enää luottaa presidentti Erdoganiin ja olla hänen ratkaisuistaan riippuvainen.
– Euroopan on säädettävä omat lait, joilla uusi pakolaisaalto voidaan pysäyttää, Gauland vaatii.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


EU:n puheenjohtajuuskauden maahanmuutto- ja turvapaikkapolitiikkaa käsittelevä kokous alkoi – Purra: Turvapaikka- ja maahanmuuttopolitiikan toimimattomuus riskeeraa koko EU:n tulevaisuuden

Kiihtyykö laiton maahantulo Italiaan hallituksen vaihtuessa?

Halla-aho: Schengen-järjestelmää pitäisi uudistaa niin, että laittoman siirtolaisuuden torjunnasta tulisi laillinen peruste palauttaa sisärajavalvonta

Huhtasaari, Mäkelä ja Tavio ihmissalakuljettajien ja vapaaehtoisjärjestöjen yhteistoiminnasta: ”Rikollista”, ”Vastuutonta”, ”Ei yllätä”

Kreikka muutti turvapaikkalakejaan – kansalaiset estivät maihinnousun Kosilla

Junnila onnittelee Kreikkaa turvapaikkajärjestelmänsä uudistamisesta: ”Lihapatojen perässä tulleet onnenonkijat lähetetään takaisin”
Viikon suosituimmat

Antikainen ja Peltokangas esittävät ministerien kelpoisuusvaatimusten tiukentamista: Ministereiksi vain Suomen kansalaisia
Perussuomalaisten kansanedustajat Sanna Antikainen ja Mauri Peltokangas esittävät ministerien kelpoisuusvaatimusten tiukentamista. He ovat jättäneet eduskunnassa toimenpidealoitteen, jonka mukaan ministerinä voisi toimia vain henkilö, jolla on yksinomaan Suomen kansalaisuus.

Koposelta ehdotus: ”Jokainen voisi itse päättää, haluaako maksaa tuloistaan kehitysapua”
Perussuomalaisten kansanedustaja Ari Koponen ehdottaa, että suomalaiset veronmaksajat voisivat itse valita veroilmoituksessaan, maksavatko he osuutensa kehitysavusta tuloistaan vai eivät.

Vasemmisto käy jo kuntoilunkin kimppuun – Aittakumpu: ”Kaikki ei tule valmiina yhteiskunnalta – sosialismi, se vain ei toimi”
Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakumpu arvostelee vihervasemmiston näkemyksiä, joissa liikkumista ja itsestä huolehtimista pidetään merkkinä haitallisesta oikeistolaistumisesta. Aittakummun mukaan liikuntaharrastukset opettavat ihmiselle kärsivällisyyttä sekä tavoitteellisuutta, ja hän kannustaa suomalaisia ottamaan itse vastuuta omasta hyvinvoinnistaan valtion jatkuvan holhouksen sijaan.

Järkyttävä tilasto – PS-Nuoriso laski poliittisten nuorisojärjestöjen saamat tuet
Opetus- ja kulttuuriministeriön nuorisojärjestöille jakamat tuet paljastavat yli kymmenen vuotta kestäneen rakenteellisen epäsuhdan, jolla pönkitetään vanhojen valtapuolueiden asemaa Suomessa.

Purra: Ruotsin vasemmiston voitto nojasi maahanmuuttajaääniin, antisemitismiin ja terrorismin tukemiseen
Valtiovarainministeri Riikka Purra kritisoi voimakkaasti Ruotsin vasemmistopuolueen vaalimenestystä ja europarlamentaarikko Li Anderssonin suhtautumista siihen. Purra kuvaa, että vasemmiston vaalimenestys nojasi maahanmuuttajaääniin, moskeijoiden kannustukseen sekä ehdokkaiden antisemitismiin ja Hamas-myönteisyyteen.

Bernerin epäonnistunut taksiuudistus kuopataan viimein – taksialalle kunnianpalautus, turvallisuus etusijalle
Liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne lupaa taksialalle kauan kaivattua kunnianpalautusta. Pahamaineinen Bernerin taksiuudistus romutti arvostetun toimialan, mutta nyt sen tilalle tulee tiukempi koulutus, valvonta ja vihreät rekisterikilvet.

Lähes kaksi miljardia euroa ulkomaalaisten sosiaaliturvaan – Antikainen vaatii tekoja
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii sosiaaliturvaministeri Karoliina Partasta (kok.) jatkamaan ulkomaalaisten sosiaaliturvan ehtojen kiristämistä. Antikainen on jättänyt asiasta kirjallisen kysymyksen sosiaaliturvaministerin vastattavaksi.

Järkyttävät luvut julki – IL: Espoossa ja Vantaalla vieraskielisten osuus toimeentulotuen saajista jo yli 60 prosenttia
Iltalehti kertoo Kelan tuoreiden tilastojen perusteella hurjia tietoja perustoimeentulon saajista. Vieraskielisten osuus tuensaajista on noussut 37,6 prosenttiin. Pääkaupunkiseudulla yliedustus on vielä selvästi voimakkaampaa: Espoossa ja Vantaalla yli 60 prosenttia tuensaajista on vieraskielisiä, vaikka heidän osuutensa väestöstä on alle 30 prosenttia.

Kaleva kepuloi euron bensa-tarinalla – Purra: Pitäytykää tosiasioissa
Valtiovarainministeri Riikka Purra moittii Oulun seudun lehteä Kalevaa valheellisista väitteistä perussuomalaisten vaalilupauksista. Purra sanoo, että lehti toistaa keskustan levittämää tarinaa euron bensasta, jota perussuomalaiset eivät ole koskaan luvanneet.

AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä – kristillisdemokraattien kannatus romahti, demarit alamäessä
AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä. Molemmat saivat ennakkotuloksen perusteella huomattavasti enemmän ääniä kuin edellisvaaleissa. Liittokansleripuolueelle CDU:lle tuli kummassakin vaalissa historiallinen tappio.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää











