Saksan yleisradio: Merkel esti pätevimmän ehdokkaan nimittämisen kotimaantiedustelun johtoon

01.12.2018 |15:29

Saksan yleisradio ARD paljasti, että Merkel esti pätevimmän ehdokkaan nimittämisen kotimaantiedustelun uudeksi johtajaksi. ”Kuinka Merkel esti arvostelijoitaan”, otsikoi ARD verkkoartikkelinsa. Arvostetuin ehdokas oli arvostellut Merkelin pakolaispolitiikkaa.

Ennakkosuosikki ja myös CSU:n sisäministeri Horst Seehoferin ehdokas oli Merkelin oman puolueen CDU:n tiedustelupalveluasiantuntija ja tiedustelupalveluja valvovan kontrollivaliokunnan jäsen Armin Schuster.

Saksan ykköstelevision mukaan laajasti yli puoluerajojen arvostettu Schuster ei kelvannut Merkelille. Merkel jyräsi sisäministerinsä yli, koska Schuster oli arvostellut julkisesti Merkelin pakolaispolitiikkaa.

Merkel kosti jo toisen kerran pätevälle virkamiehelle, joka oli kritisoinut hänen rajat auki -politiikkaansa. Seehofer joutui esittelemään kotimaantiedustelun johtajaksi Saksan perustuslakivaliokunnan varapuheenjohtajan Thomas Haldenwangin.

Merkelin kovat ja lähes yksinvaltaiset otteet näyttävät noudattavan samaa kaavaa. Kotimaantiedustelun edellinen johtaja Hans-Georg Maassen erotettiin samasta syystä: hän oli puhunut totta eikä valehdellut Merkelin suojaamiseksi.

Suomalainen Berliinissä asuva toimittaja Pertti Rönkkö kommentoi kotimaantiedustelun vaihtoviikkoja Facebookissa. Rönkön mukaan muodollinen syy Maassenin erottamiselle oli väitetty ulkomaalaisten ajojahti Chemnitzissä. Merkel ehti paheksua sitä julkisesti ennen kuin selvisi, ettei sellaista todellisuudessa tapahtunut.

Kun Maassen sanoi, että Merkel erehtyi, joutui Maassen lähtemään. Jälkiselvittelyt ovat todistaneet, että Maassen oli oikeassa ja Merkel väärässä, Rönkkö kirjoittaa.

Suomen Uutiset


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Aittakumpu ja Antikainen torjuvat Vääksyn koulun rehtorin väitteet – joulukirkko ei ole virhe

20.12.2025 |10:00
3.
Suomen uutiset logo

Sanna Antikaisen kolumni: Länsimainen joulu polvillaan – näin länsi antautuu

23.12.2025 |15:00
5.
Suomen uutiset logo

Terrori-iskun puinti sai uusia käänteitä Australiassa – pääministeri mukana Israelin vastaisessa mielenosoituksessa

22.12.2025 |10:02
6.
Suomen uutiset logo

Juvonen: Vanhuksen kaltoinkohtelu Torniossa palvelukodissa ei selity osaamattomuudella – kyseessä on sietämätön julmuus, kylmyys ja ilkeys

22.12.2025 |12:37
9.
Suomen uutiset logo

Professori Wall Street Journalissa: Woke-DEI ei toimi – tarvitaan näkemysten monimuotoisuutta

23.12.2025 |17:11

Uusimmat

Perussuomalainen 4/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 3/2025

Mainos kuva

Lue lisää