

Syyrialaispakolaisia 2015 lähellä Budapestiä. Kuvituskuvaa. / FLICKR, FREEDOM HOUSE
Saksassa kohistaan asiakirjapaljastuksesta: 2015 saapuneet turvapaikanhakijat olisi voitu käännyttää, laillisia esteitä ei ollut
Welt am Sonntag-lehden käsiinsä saamat salaiset asiapaperit paljastavat, että vuonna 2015 Saksalla ei olisi ollut mitään lainsäädännöllisiä esteitä kieltää turvapaikanhakijoiden maahantulo.
Syksyllä 2015 Saksan ylin johto laati suunnitelmia Saksan ulkorajan suojaamiseksi massasiirtolaisuudelta. Suunnitelmien perusteeksi laadittiin useita ei-julkisia selvityksiä. Welt am Sonntagin -lehden toimitus on saanut yhden tällaisen haltuunsa. Sisäministeriön selvityksen otsikko on ”Saksan rajoilla turvapaikkaa hakevien käännyttämisen mahdollisuus”. Selvityksessä käsiteltiin muunmuassa Itävallan kautta Saksan rajalle saapuneiden mahdollista käännyttämistä.
Laittoman maahanmuuton tutkimuslaitos GASIM teki myös luottamuksellisen analyysin Balkanin reitin varrella olevien rajojen sulkemisen vaikutuksista.
Kaikki muistavat vielä, miten kävi. Saksa piti rajansa auki, toivotti kaikki syyrialaiset turvapaikanhakijat tervetulleiksi ja lakkasi yksipuolisesti noudattamasta Dublin-sopimusta, jonka mukaan turvapaikkaa on haettava ensimmäisessä turvallisessa Euroopan maassa. Monet muut maat, Suomi mukaanlukien, seurasi päätöstä, jolloin turvapaikan hakeminen vapaavalintaisesti mistä tahansa EU-jäsenmaasta tuli mahdolliseksi.
Saksassa FDP-puolueen puheenjohtaja Christian Lindner vaatii nyt kattavan selvityksen tekemistä vuoden 2015 tapahtumista. Lindnerin mielestä tuoreet paljastukset asettavat liittokansleri Angela Merkelin johtaman hallituksen toimintatavat kiusalliseen valoon. Maan kannalta keskeisen asiankäsittely ja päättäminen suljettujen ovien takana on Lindnerin mielestä väärin: normaalin rajakäytännön ja pakolaiskiintiöiden ohi ja yli tapahtuvat asiat olisi pitänyt käsitellä julkisesti ja parlamentissa.
Myös vasemmiston Oskar Lafontaine on Welt am Sonntagin mukaan selvityksen kannalla, jos ei muuten, niin vuoden 2015 virheiden välttämiseksi jatkossa. Hänkin arvostelee parlamentin ja osavaltioiden ohittamista hallituksen päätöksenteon yhteydessä.
Selvityksen tekemistä vastustaa sosialidemokraattien Boris Pistorius. Hänen mukaansa kyseessä oli lopulta liittovaltion hallituksen poliittinen päätös, eikä vanhojen kaiveleminen enää mitään auta. Pistoriuksen mielestä kaikkien puolueiden oppositiota myöten pitäisi käyttää aikansa hyödyllisemmin ja kehittää maahanmuuttorauhaa.
Suomen Uutiset kertasi viime viikolla saksalaisen taloustieteilijä Hans-Werner Sinnin listaamat Merkelin kuusi ajatusvirhettä. Niiden viesti on sama kuin Welt am Sonntagin -lehdellä – tulijat olisi voitu käännyttää.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Viikon suosituimmat

Vaalikatastrofi järisyttää jo koko Ruotsia: Jengirikollisten lähipiiri vaalitoimitsijoina Tukholmassa – ääniä ostettu Luulajassa ja Piitimessä
Ruotsin valtiopäivävaaleihin liittyvät epäselvyydet uhkaavat haudata alleen koko valtakunnallisen vaalituloksen. Epäiltyjä väärinkäytöksiä tulee kaiken aikaa lisää ja usko pohjoismaiseen demokratiaankin horjuu. Pian on johtopäätösten aika.

Epäilty vasemmistopuolueen vaalivilppi voi vielä muuttaa Ruotsin vaalituloksen: “Joku tolkku sentään pitäisi olla”
Ruotsin valtiopäivävaaleissa on paljastunut vasemmistopuolueen mahdollinen vaalivilppi. Taalainmaalla voidaan siten joutua uusiin vaaleihin. Vaalipiirissä on 224 000 äänioikeutettua, joten valtakunnallinen tiukka vaalituloskin voi mennä uusiksi.

Ceutan kunnossapitotyöntekijät syyttävät laittomasti maahan tunkeutuneita: ”He tappavat eläimiä huvikseen”
Ceutaan laittomasti tunkeutuneet ja sinne jääneet nuoret miehet ovat syyllistyneet pahoinpitelyihin, ryöstöihin ja raiskauksiin, mutta mitkään laittomuudet eivät näköjään tulijoille riitä. Nyt rikosten kohteena ovat viattomat eläimet.

AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä – kristillisdemokraattien kannatus romahti, demarit alamäessä
AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä. Molemmat saivat ennakkotuloksen perusteella huomattavasti enemmän ääniä kuin edellisvaaleissa. Liittokansleripuolueelle CDU:lle tuli kummassakin vaalissa historiallinen tappio.

Demarisäätiön pomo kuppasi vanhuksen rahat – Reijonen: Hälytyskellojen pitäisi soida
Sosiaalisessa mediassa nousi myrsky, kun demareihin kytköksissä olevan Kansan Sivistysrahaston toimitusjohtaja nouti 92-vuotiaan Kaino Nurmisen sairaalan geriatriselta osastolta pankkiin lahjoittamaan säätiölle 100 000 euroa. Perussuomalaisten kansanedustaja Minna Reijonen paheksuu sitä, että kuka tahansa pystyy noutamaan ikäihmisen sairaalasta pankkiin tekemään mittavia lahjoituksia edustamalleen säätiölle.

EU-elvytyspaketista rahaa ajoneuvoverojen poistoon Italiassa – Tavio: Perussuomalaiset varoitti yhteisvelasta
Italia aikoo poistaa vuoden 2027 ajalta ajoneuvoveron yli 14 miljoonalta autolta ja moottoripyörältä, ja käyttää tähän EU:n elpymisvälineestä peräisin olevia rahoja. Perussuomalaiset varoittivat jo vuonna 2021 EU:n elpymisvälineestä ja vastustivat sen hyväksymistä eduskunnassa.

Kaleva kepuloi euron bensa-tarinalla – Purra: Pitäytykää tosiasioissa
Valtiovarainministeri Riikka Purra moittii Oulun seudun lehteä Kalevaa valheellisista väitteistä perussuomalaisten vaalilupauksista. Purra sanoo, että lehti toistaa keskustan levittämää tarinaa euron bensasta, jota perussuomalaiset eivät ole koskaan luvanneet.

Vigelius latasi täyslaidallisen hallituksen saavutuksista masentuneelle oppositiolle
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius avasi eduskunnan budjettikeskustelun rajulla hyökkäyksellä oppositiota ja Sanna Marinin hallituksen perintöä vastaan. Vigelius puolusti hallituksen verokevennyksiä ja tiukkaa kulukuria sekä tyrmäsi opposition vaihtoehdot pelkkänä rahareikänä ja talouskasvun jarruna.

Rikosilmoitus vasemmistopuolueen mahdollisesta vaalivilpistä Tukholmassa: ”Pahinta mitä olen nähnyt”
Ruotsin valtiopäivävaaleihin liittyvät vilppiepäilyt laajenevat Borlängestä Tukholmaan. Svenska Dagbladetin pääkirjoituksessa useat Järvan ongelmalähiöiden alueella työskennelleet vaalivirkailijat kertovat tilanteista, joissa äänestäjiä olisi päättäväisesti johdateltu kannattamaan vasemmistopuoluetta. Nyt poliisi selvittää äänestystapahtumia.

Svenska Ylen selvitys: Maahanmuuton haittavaikutukset puhuttavat ainoastaan perussuomalaisia – muut puolueet vaikenevat Espoossa ja Vantaalla
Svenska Yle selvitti tekoälyn avulla, kuinka usein maahanmuuttoa käsitellään kielteisessä valossa Espoon ja Vantaan kaupunginvaltuustoissa. Tarkastelun perusteella kriittiset puheenvuorot tulivat käytännössä perussuomalaisten valtuutetuilta. Yle käyttti tarkastelun moottorina 40 maahanmuuttoon liittyvän sanan esiintymistä valtuustokeskusteluissa.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää













