

Matti Matikainen, arkistokuvaa
Sampo Terho: Kansanvallan halveksuntaa europarlamentissa
Europarlamentti nimesi tällä viikolla valiokuntien puheenjohtajia ja varapuheenjohtajia. Järjestelmä on paikkajaossa sellainen, että ensin ryhmille lasketaan niiden koon perusteella niille kuuluva osuus johtopaikoista. Sen jälkeen ryhmät itse valitsevat, keitä asettavat puheenjohtajiksi ja varapuheenjohtajiksi.
Tämä ensimmäinen vaihe suoritettiin jo viime viikolla ja tällä viikolla sitten kokoonnuttiin valmiiden ehdotusten kanssa eri valiokunnissa. Perinteisen herrasmiessopimuksen mukaan ryhmien kokoon perustuvaa jakojärjestelmää ei horjuteta ja jokainen ryhmä saa jotakin. Lisäksi tapana on ollut, etteivät ryhmät puutu toistensa nimityksiin, eli minkä henkilön kukin ryhmä haluaa omalle paikalleen laittaa.
”Kiertäessään demokraattisia pelisääntöjä he häpäisevät parlamentin tavalla, joka tahraa pysyvästi EU:n maineen.”
Valiokuntakokousten piti siis tällä viikolla olla rutiinia ja antaa siunaus edellisellä viikolla pohdituille ehdokkaille, mutta toisin kävi. EU-kriittinen EFDD-ryhmä, johon perussuomalaiset edellisellä kaudella kuului ja joka on lisännyt yhden D:n nimeensä, menetti kaikki kuusi sille kuuluvaa valiokuntien varapuheenjohtajuutta ja yhden puheenjohtajan paikkansa, kun vanhat puolueet ryhtyivät vastoin vakiintunutta käytäntöä täyttämään EFDD:lle osoitettuja paikkoja omilla ehdokkaillaan.
Suurten ryhmien menettely pientä EFDD:tä kohtaan oli niin törkeä, että jopa Vihreät osoittivat tukea EFDD:lle, vaikka poliittisesti edustavat täysin päinvastaista linjaa. Myös perussuomalaisten nykyiselle ECR-ryhmälle järjestettiin demareiden johdolla ikävä yllätys, kun talousvaliokunnassa halusimme täyttää varapuheenjohtajan paikan Bernd Luckella, eli Vaihtoehto Saksalle -puolueen (AfD) kärkihahmolla. Eurokriittinen ehdokas oli taas liikaa sosiaalidemokraateille, joiden johdolla hänen varapuheenjohtajuutensa torjuttiin salaisessa äänestyksessä.
Pelin henki on selvä. Kansanvaalien EU-kriittinen tulos oli kelvoton, joten se täytyy kiertää. Euroopan parlamentin yhdenkään valiokunnan puheenjohtajalla tai varapuheenjohtajalla ei saa olla vääriä ajatuksia EU:sta tai eurosta, ei varsinkaan liian kriittisiä.
Europarlamentin suurissa, federalistissa ryhmissä ei kerta kaikkiaan hyväksytä, että demokratiassa voi tulla tuloksia, joita itse ei toivottu. Yhteisiä pelisääntöjä rikkomalla ollaan silmää räpäyttämättä valmiita juonittelemaan takaisin se, mikä kansanvaalissa menetettiin. Vanhat puolueet haluavat päättää kuka on kelvollinen vastuutehtäviin europarlamentissa kansan antamista äänistä riippumatta.
EU:ssa on toki täysin normaalia ajaa federalistista visiota kansanvallan ohi, kuten esimerkiksi EU:n perustuslakia runnottaessa nähtiin. Mutta sitä federalistit eivät tunnu ymmärtävän, että kiertäessään demokraattisia pelisääntöjä he häpäisevät parlamentin tavalla, joka tahraa pysyvästi EU:n maineen.
Joka kerta kun jäsenmaihin lähtee kansalaisille viesti, että teidän äänenne on jälleen tehty tyhjäksi, on EU:n asema entistä heikompi. Tätä viestiä federalistit lähettävät parhaansa mukaan vuodesta toiseen: meidän tahtomme on laki, sinun äänesi muodollisuus.
Ja tätä tehdessään he luulevat vahvistavansa asemaansa, mutta todellisuudessa he kaivavat unelmiensa ja koko EU:n hautaa.
SAMPO TERHO
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Eurokriittiset syrjäytettiin – Soini vaatii vastauksia Stubbilta, Rinteeltä ja Sipilältä
Viikon suosituimmat

Autojätti tekee täysäännöksen: Sähköautot jäihin – ”Etäännyimme monien autonostajien todellisista tarpeista”
Citroënin, Fiatin ja Chryslerin taustalla oleva autonvalmistaja Stellantis on ilmoittanut täyskäännöksestä sähköautoihin painottuneessa strategiassaan. Yhtiö tekee 22 miljardin euron alaskirjaukset, peruu useita sähköautomalleja ja lisää tuotantoa Yhdysvalloissa. Yhtiön tulevaisuutta ohjaa jatkossa kysyntä, eivät viranomaisten tai poliitikkojen määräykset.

Purra ottaisi Tanskan mallin käyttöön Suomessa: Maahanmuuttajille työvelvoite sosiaaliturvan ehtona
Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra esittää, että Suomessakin otettaisiin käyttöön työvelvoite maahanmuuttajille sosiaaliturvan saamisen edellytyksenä.

Valtio kasvattaa omistustaan kantaverkkoyhtiö Fingridistä – ”erinomaisia energiauutisia”, hehkuttaa Purra ja tylyttää samalla Caruna-Haaviston ja Uniper-Tuppuraisen

Eurooppatie 16 tulee Suomeen, rakentaminen alkaa keväällä – ministeri Lulu Ranne: ”Hanke on napakymppi, joita ei usein tule kohdalle”
Suomen turvallisuuden, talouden ja huoltovarmuuden kannalta kriittisen tärkeää E16-tietä jatketaan Suomen puolelle. Uunituoreen tien rakentamiselle on nyt päätetty rahoitus, ja rakentaminen alkaa jo keväällä.

Sisäministeri Rantanen: Maahanmuuttopolitiikan kiristyksiä täytyy jatkaa – ”Meillä on tehty 30 vuotta hyysäribisnestä, jonka purkaminen vaatii paljon työtä”
Sisäministeri Mari Rantanen haluaa jatkaa maahanmuuttopolitiikan kiristyksiä sekä kansallisesti että EU-tasolla. Rantasen mukaan Suomella ei ole syytä ylläpitää löyhempiä maahanmuuttosääntöjä kuin muillakaan Euroopan mailla. Hänen mielestään mallia voisi ottaa Tanskan linjauksista.

Antifan aktivisti tuomittiin kahdeksan vuoden vankeuteen osallisuudesta ”vasarajengin” pahoinpitelyihin Budapestissa – vasemmistomepit: ”Demokraattinen velvollisuus”
Antifan aktivisti tuomittiin Unkarissa kahdeksan vuoden vankeuteen osallisuudesta Budapestissa kolme vuotta sitten tehtyihin poliittisiin joukkopahoinpitelyihin. Europarlamentin vasemmistoryhmä - johon myös Li Andersson kuuluu - on esittänyt tukensa tuomitulle "ei-binaariselle antifasistille". Vasemmiston meppien mielestä kyseessä oli antifasistinen toiminta, joka "ei ole terrorismia vaan demokraattinen velvollisuus".

Rikollisjengit laittoivat lapsen asialle Vantaalla – kerrostalon asukkaat evakuoitiin polttopulloiskussa
Vantaan Korsossa syttyi 17. joulukuuta kerrostalossa räjähdysmäinen tulipalo, jonka todellinen syy on paljastunut tipoittain. Kyseessä oli polttopulloisku. Rikos liittyi ilmeisesti järjestäytyneeseen rikollisuuteen. Epäilty 15-vuotias tekijä on vangittu jo kuukausi sitten.

Vasemmiston euroedustaja Montero toivoo maahanmuuttajien ”pyyhkäisevän pois” äärioikeistolaiset ja rasistit – Musk syyttää Monteroa kansanmurhan edistämisestä
Vasemmistolainen europarlamentaarikko Irene Montero käytti puheessaan väestönvaihto-ilmaisua. Hän toivoi, että maahanmuuttajat voisivat korvata äärioikeiston ja rasistit sekä saada Espanjassa kansalaisuuden ja äänioikeuden.

Empatiafanatismi paisuu Tampereella – intersektionalismia ja etnistä erityiskohtelua yritetään nyt ujuttaa kouluihin
Kohutusta empatiataulusta tuttuja identiteettipoliittisia hankkeita on nyt vaivihkaa ujutettu Tampereen uuden koulutuspoliittisen ohjelman osaksi. Asian esille nostanut perussuomalaisten kansanedustaja ja 2. varapuheenjohtaja Joakim Vigelius moittii etenkin kokoomusta ja keskustaa, jotka ovat hyväksyneet empatiataulun uudet sovellukset kaupunginhallituksessa.

Ilouutisia maailmalta – Tynkkynen: Saudi-Arabian ja Somalian puolustussopimus romuttaa somalien turvapaikkaperusteet Euroopassa
Perussuomalainen europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen on kuullut maailmalta ilouutisia somalikysymykseen: Somalian ja Saudi-Arabian tuore puolustussopimus vahvistaa Punaisenmeren alueen turvallisuutta ja vakautta. Tynkkynen korostaa, että sopimus romuttaa perusteet somalien turvapaikoille Euroopassa – kun Somalia ja Saudi-Arabia rakentavat turvallisuutta yhdessä, on somalien loogista suunnata kulttuurillisesti läheiseen naapurimaahan eikä arktiseen Suomeen.















