

Matti Matikainen
Sampo Terho: ”Suomen kansallinen etu on kauppaliitto, ei liittovaltio”
Ainoana EU-kriittisessä ryhmässä istuvana suomalaismeppinä minulta kysytään usein, mikä se teidän vaihtoehtonne sitten on? Mikä on se parempi EU, jonka perään huudatte? Olen nyt vastannut tähän kysymykseen. Pamflettini ”Kohti parempaa Eurooppaa” on tiivis esitys siitä, mikä EU:ssa on vialla ja miten ongelmat voitaisiin korjata.
Uudessa Euroopan unionissa on vähemmän sääntelyä ja enemmän kansanvaltaa. Uudessa EU:ssa yhdentymisen käyttövoima on toteen näytetty hyöty, eivät katteettomat lupaukset. Uusi EU tunnustaa tosiasiat, eikä toimi EU-eliitin idealismin ohjaamana.
EU:n kutsuminen rauhanprojektiksi on retorisesti kaunista, mutta vain osatotuus. Suurin osa EU-sääntelystä ei liity enää mitenkään rauhan edistämiseen. Todellinen motiivi on keskusvallan vahvistaminen. Uudessa EU:ssa valtaa hajautetaan keskittämisen sijaan ja EU:n valtaoikeuksia palautetaan jäsenmaille, lähemmäs kansalaisia.
Suomen on osaltaan tuettava EU:n uudistamista kevyemmäksi ja paremmaksi. Suomen kansallinen etu on kauppaliitto, ei liittovaltio. EU:lla on jo nyt paljon liittovaltiomaisia piirteitä, ja jokainen joka nykytilanteessa yhä vaatii tiiviimpää unionia, tulee samalla kannattaneeksi liittovaltiokehitystä. Oleellisin kysymys eurovaaleissa on siis hyvin yksinkertainen: haluatko enemmän vai vähemmän EU:ta?
Suomen ei tarvitse pyrkiä kaikkiin ytimiin, vaan ainoastaan niihin joissa olemisesta on meille hyötyä. Suomen idealistinen EU-politiikka on erottanut meidät muista Pohjoismaista, jotka ovat viisaasti olleet pidättyväisempiä. Lopputulos on, että nykyään seisomme Kreikan, Portugalin, Italian ja Espanjan joukossa, emme Ruotsin, Tanskan tai Iso-Britannian.
Eurovaalit ovat linjavaalit. Kaikki vanhat puolueet istuvat europarlamentissa tiiviimpää unionia kannattavissa liittovaltioryhmissä. Perussuomalaiset on ainoana puolueena Suomessa johdonmukaisesti edustanut EU-kriittistä uudistuslinjaa, vaatinut sääntelyn vähentämistä ja kieltäytynyt tukipaketeista ja muista moraalittomista tulonsiirroista.
EU-politiikassa perussuomalaiset on ainoa muutosvoima. Keskustalta ja sosiaalidemokraateilta puuttuu johdonmukainen EU-linja, kuten eduskuntavaalien jälkeen nähtiin kun molemmat pyörsivät kantansa tukipaketteihin. Kokoomuksen linja on johdonmukainen, mutta se ei ole muutoslinja, vaan tukee nykyisen menon jatkamista: lisää yhdentymistä ja tukipaketteja.
EU-politiikan suhteen Suomessa vallitsee kaksipuoluejärjestelmä: on perussuomalaiset ja muut. Kansa valitsee muutoksen tai nykymenon jatkamisen välillä. Vaihtoehto EU:n nykyiselle suuntaukselle on nyt esitetty.
Tämä kolumni on julkaistu Perussuomalainen 3/14 -lehdessä. Sampo Terhon pamfletin Kohti parempaa Eurooppaa voi ladata täältä (pdf). Pamfletin on julkaissut Suomen Perusta -ajatuspaja.
SAMPO TERHO
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Kohti parempaa Eurooppaa
Viikon suosituimmat

Vaalikatastrofi järisyttää jo koko Ruotsia: Jengirikollisten lähipiiri vaalitoimitsijoina Tukholmassa – ääniä ostettu Luulajassa ja Piitimessä
Ruotsin valtiopäivävaaleihin liittyvät epäselvyydet uhkaavat haudata alleen koko valtakunnallisen vaalituloksen. Epäiltyjä väärinkäytöksiä tulee kaiken aikaa lisää ja usko pohjoismaiseen demokratiaankin horjuu. Pian on johtopäätösten aika.

Epäilty vasemmistopuolueen vaalivilppi voi vielä muuttaa Ruotsin vaalituloksen: “Joku tolkku sentään pitäisi olla”
Ruotsin valtiopäivävaaleissa on paljastunut vasemmistopuolueen mahdollinen vaalivilppi. Taalainmaalla voidaan siten joutua uusiin vaaleihin. Vaalipiirissä on 224 000 äänioikeutettua, joten valtakunnallinen tiukka vaalituloskin voi mennä uusiksi.

Ceutan kunnossapitotyöntekijät syyttävät laittomasti maahan tunkeutuneita: ”He tappavat eläimiä huvikseen”
Ceutaan laittomasti tunkeutuneet ja sinne jääneet nuoret miehet ovat syyllistyneet pahoinpitelyihin, ryöstöihin ja raiskauksiin, mutta mitkään laittomuudet eivät näköjään tulijoille riitä. Nyt rikosten kohteena ovat viattomat eläimet.

EU-elvytyspaketista rahaa ajoneuvoverojen poistoon Italiassa – Tavio: Perussuomalaiset varoitti yhteisvelasta
Italia aikoo poistaa vuoden 2027 ajalta ajoneuvoveron yli 14 miljoonalta autolta ja moottoripyörältä, ja käyttää tähän EU:n elpymisvälineestä peräisin olevia rahoja. Perussuomalaiset varoittivat jo vuonna 2021 EU:n elpymisvälineestä ja vastustivat sen hyväksymistä eduskunnassa.

Demarisäätiön pomo kuppasi vanhuksen rahat – Reijonen: Hälytyskellojen pitäisi soida
Sosiaalisessa mediassa nousi myrsky, kun demareihin kytköksissä olevan Kansan Sivistysrahaston toimitusjohtaja nouti 92-vuotiaan Kaino Nurmisen sairaalan geriatriselta osastolta pankkiin lahjoittamaan säätiölle 100 000 euroa. Perussuomalaisten kansanedustaja Minna Reijonen paheksuu sitä, että kuka tahansa pystyy noutamaan ikäihmisen sairaalasta pankkiin tekemään mittavia lahjoituksia edustamalleen säätiölle.

Elinkeinoelämä ja vasemmisto ajattelevat lompakoillaan – eliitin ihmisvihamielinen katastrofilogiikka esillä Ylen äärioikeistokeskustelussa
Yleisradion A-Talk-ohjelma käsitteli eurooppalaisen ”laitaoikeiston” kiihtyvää nousukiitoa. Studiossa sosialisti ja elinkeinoelämän edustaja löysivät yhteisen sävelen yksiulotteisesta talousajattelusta. Keskustelijat vaikenivat visusti maahanmuuton ongelmista.

Vigelius latasi täyslaidallisen hallituksen saavutuksista masentuneelle oppositiolle
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius avasi eduskunnan budjettikeskustelun rajulla hyökkäyksellä oppositiota ja Sanna Marinin hallituksen perintöä vastaan. Vigelius puolusti hallituksen verokevennyksiä ja tiukkaa kulukuria sekä tyrmäsi opposition vaihtoehdot pelkkänä rahareikänä ja talouskasvun jarruna.

Rikosilmoitus vasemmistopuolueen mahdollisesta vaalivilpistä Tukholmassa: ”Pahinta mitä olen nähnyt”
Ruotsin valtiopäivävaaleihin liittyvät vilppiepäilyt laajenevat Borlängestä Tukholmaan. Svenska Dagbladetin pääkirjoituksessa useat Järvan ongelmalähiöiden alueella työskennelleet vaalivirkailijat kertovat tilanteista, joissa äänestäjiä olisi päättäväisesti johdateltu kannattamaan vasemmistopuoluetta. Nyt poliisi selvittää äänestystapahtumia.

Maahanmuuttajaryhmien välillä valtavia eroja maanpuolustustahdossa
Monikulttuurisuus muokkaa yhteiskuntaa monella tavalla. Keskeinen kysymys on, miten se vaikuttaa maanpuolustustahtoon tosipaikan tullen? Maahanmuuttajaryhmät ovat keskenään erilaisia siinä, miten kutsuntoihin ja varusmiespalvelukseen – eli maanpuolutukseen – suhtaudutaan.

Antikainen: Putinia rakastava kaksoiskansalainen osoittaa, miksi ministerien kansalaisuusvaatimusten on tiukennuttava
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen nostaa esiin Iltalehden haastattelun (20.9.) Suomessa asuvasta Venäjän ja Suomen kaksoiskansalaisesta Zinaidasta. Iltalehden mukaan Zinaida kertoi rakastavansa Vladimir Putinia ja äänestäneensä Yhtenäistä Venäjää. Hän kertoi myös haaveilevansa muuttamisesta Pietariin, mutta jääneensä Suomeen sosiaaliturvan vuoksi.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää












