

PS ARKISTO
Sara Seppäseltä uusi lakialoite – opetussuunnitelmaan suositus ”käyvästä opetuksesta”
Jos perussuomalaisten kansanedustaja, opettaja Sara Seppänen saisi päättää, opetussuunnitelmissa olisi jatkossa suositus ”käyvästä opetuksesta”. Esimerkiksi terveydenhuollossa kaikki alan ammattilaiset käyttävät ns. ”käyvän hoidon” ohjeita.
Nyt sellaiset pitäisi saada koulumaailmaankin, ehdottaa Sara Seppänen tänään jättämässään lakialoitteessa.
– Meillä on sinänsä toimiva opetussuunnitelma, johon ammattilaiset voivat työssään nojautua. Mutta siellä pitäisi olla nykyistä vahvemmin taustalla riippumatonta tutkimustietoa esimerkiksi opetusmenetelmien käytöstä, kertoo Seppänen.
Digitaaliset laitteet hajottavat keskittymiskykyä
– Viittaan siihen, että tutkimukset osoittavat digitaalisten laitteiden hajottavan keskittymiskykyä ja vahingoittavan nuorten kehitystä, mutta silti ruutuja ja näppäimistöjä edelleen tarjotaan lasten käyttöön luokkahuoneissa.
Seppänen lisää, että kasvatustieteilijöiden tarjoama tieto ei yksin riitä, vaan myös aivotutkijoiden, lääkäreiden ja neurotieteilijöiden näkemysten tulee kuulua ja näkyä nykyistä vahvemmin. Monitieteiset suositukset olisivat sitten ”käyvän opetuksen” pohjana.
Osa kasvatustieteilijöistä – esimerkiksi professori Nina Sajaniemi – on jo vuosia julkaisuissaan ihmetellyt, miksi kasvatustieteessä ei pyritä vahvemmin yhteistyöhön biologien, lääkärien ja muiden luonnontieteilijöiden ja evoluutiotutkijoiden kanssa.
Mai Allo
Artikkeliin liittyvät aiheet
- kasvatustiede kasvatustieteilijät käypä hoito käypä opetus Nina Sajaniemi opetusmenetelmät keskittymiskyky Sara Seppänen Digilaitteet opetussuunnitelma lakialoite Terveydenhuolto
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Ranskalaistutkijat: Kännykkäkielto ei riitä – rajat tarvitaan kaikkeen ruutuaikaan, myös televisioon

Kaisa Garedew: “Yksittäisten koulujen kokeilut ovat osoittaneet, että puhelimenkäytön rajoittaminen myös välitunneilla on täsmälleen oikea toimenpide”
Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew katsoo, että hallituksen kauan odotettu esitys kännykkäkiellosta on tarpeellinen, mutta ei vielä täydellinen. - Jo oli aikakin, että koulujen kännykkäkielto kirjataan lakiin. Perussuomalaiset ovat vaatineet tätä jo pitkään.

Ari Koponen: Kännykkäkiellon ulottaminen koko koulupäiväksi parantaisi oppimistuloksia ja koulurauhaa
Suomalaisten oppimistulokset ovat heikentyneet, työrauha kouluissa on kärsinyt ja nuorten keskittymisvaikeudet ovat lisääntyneet. Sivistysvaliokunnan perussuomalaisen varapuheenjohtajan Ari Koposen mukaan yksi keskeinen ratkaisu näihin ongelmiin olisi kännyköiden käytön rajoittaminen koulupäivän ajaksi.

Kännyköiden käyttöä kouluissa rajoitetaan – Sillanpää: ”Merkittävä askel oikeaan suuntaan”
Eduskuntaan on saapunut käsittelyyn hallituksen esitys kännyköiden käytön rajoittamisesta kouluissa. Kyseessä on lainsäädäntömuutos, jota perussuomalaiset on ajanut jo kauan. Perussuomalaisten kansanedustaja Pia Sillanpää korosti torstaina eduskunnan kyselytunnilla, että esityksessä on kyse merkittävästä askeleesta oikeaan suuntaan.
Viikon suosituimmat

Teemu Keskisarjan kolumni: Luonnonsuojelijat vastaan ilmakehäkiihkoilijat

Antikainen: Purra pisti komission herroille luun kurkkuun Brysselissä
Euroopan komissio on jälleen nostanut esiin ajatuksen uudesta EU:n yhteisvelasta. Toisin kuin vuonna 2021, jolloin valtiovarainministerinä toiminut keskustan Annika Saarikko hyväksyi EU:n elpymispaketin mukisematta, nyt valtionvarainministerinä on Riikka Purra, joka pisti Brysselissä EU-herroille luun kurkkuun ja sanoi: ei käy.

Päivän pointti: Vanha valtamedia torjuu avoimen keskustelun – vetäytyi turvalliseen tilaan suojelemaan omia kehyskertomuksiaan

Päivän pointti: Missä Suomi-median logiikka Teksasin tulvauutisoinnissa? Väittää ehdotettujen menoleikkauksien vaikuttaneen ennen kuin niitä on tehty

Antifaa epäillään aseellisesta hyökkäyksestä viranomaisia vastaan Teksasissa
Vasemmistolainen vihapuhe on johtanut aseelliseen väkivaltaan Yhdysvalloissa. Rajaturvallisuutta valvovia viranomaisia vastaan on viime päivinä tehty kaksi aseellista hyökkäystä. Ensimmäisen suoritti Antifan iskuryhmä, jossa oli mukana useita transnaisia. Toisessa yhteenotossa yksittäinen hyökkääjä menetti henkensä.

Valtiovarainministeri Riikka Purra: Suomi ei hyväksy uutta EU-yhteisvelkaa – ”Me emme kannata tällaisia järjestelyjä, me vastustamme niitä”
Valtiovarainministeri Riikka Purra sanoo, että epävirallista yhteisvelkakeskustelua on jo käyty tällä viikolla euroryhmässä. Purran mukaan Suomen hallituksen kanta asiaan on selvä: uutta yhteisvelkaa ei hyväksytä. - Jo hallitusohjelmaan on selvästi kirjattu, että Suomi edellyttää jokaisen jäsenmaan kantavan vastuuta omista veloistaan ja taloudestaan.

Poliittinen myrsky Teksasin tulvien ympärillä yltyy: Lastenlääkäri sai potkut mauttoman somepäivityksen vuoksi
Teksasin tuhoisat tulvat ovat synnyttäneet Yhdysvalloissa paitsi valtavan inhimillisen tragedian, myös kiivaan poliittisen keskustelun. Useat liberaalit vaikuttajat ja demokraattisen puolueen keskeiset henkilöt ovat joutuneet rajun arvostelun kohteeksi syytettyään presidentti Donald Trumpia ja republikaanipuoluetta tulvien aiheuttamista vahingoista ja kuolemista.

Riippumattomalta medialta yläpeukkua Teemu Keskisarjan ehdotukselle Yle-veron uudelleenohjauksesta – pitkällä tähtäimellä kaiken median tulisi kuitenkin toimia markkinaehtoisesti
Aidosti riippumattomat ja itsenäiset media-alan tekijät pitävät ongelmallisena nykyistä Yle-veromallia, jonka turvin Yleisradio syö tilaa mediakentältä. Kansanedustaja Teemu Keskisarjan esitys Yle-veron uudelleenkohdistamisesta toisi mukaan kilpailua mediakentälle, sekä palauttaisi osittaisen protestoinnin mahdollisuuden kansalle.

Jengipomon pidätys Turkissa enteilee huumemarkkinoiden uusjakoa Pohjolassa – valtatyhjiö täytetään tavalla tai toisella
Rikollispomon pidätys Turkissa johtaa valtatyhjiöön Pohjoismaiden ja ennen kaikkea Ruotsin huumekaupassa. Myös kilpailevan jengin johtaja on maanpaossa, joten järjestäytyneen rikollisuuden mannerlaatat ovat liikkeessä. Tyhjiöillä on tapana täyttyä, tavalla tai toisella.

Euroopan parlamentti äänesti Bulgarian liittymisestä euroon – Tynkkynen ainoa suomalaismeppi, joka äänesti vastaan
Euroopan parlamentissa äänestettiin tiistaina Bulgarian hyväksymisestä euroalueen jäseneksi. Mepit antoivat maan eurojäsenyydelle tukensa äänin 531‒69. Tyhjää äänestäneitä oli 79. Paikalla olleista suomalaisista mepeistä ainoa, joka vastusti Bulgarian eurojäsenyyttä, oli perussuomalaisten Sebastian Tynkkynen.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2025

Lue lisää
PS Naiset 1/2025

Lue lisää