Artikkeli kuva

Vasemmalta: Elokuvassa esiintyneet Antti-Jussi Hirsimäki, irakilaislähtöinen Shihab sekä ohjaaja Matti Reinikka. / Matti Matikainen

Seinäjoen arabikevät -ohjaaja kertoo Iltalehdessä Ylen sensuurista: “Erityisen ongelmallisia olivat kohtaukset, joissa entiset muslimit kertovat omista kokemuksistaan islamista”

11.04.2019 |12:52

Kohuttu dokumentti turvapaikanhakijakriisin Seinäjoella aiheuttamista seurauksista ei kelpaa Ylelle vieläkään. Nyt dokumentti on lähdössä elokuvateatterilevitykseen. Yksi päärahoittajista eli Suomen elokuvasäätiö sen sijaan on jo hyväksynyt dokumentin leikkausversion, vaikka Yle ei sitä kelpuuttanut. Asiasta kertoi Iltalehti.

Seinäjoen arabikevät kertoo syksyllä 2015 alkaneesta turvapaikanhakijakriisistä kolmen eri näkökulman kautta: irakilaisen turvapaikanhakijan, vastaanottokeskuksen johtajan ja paikallisen maahanmuuttokriittisen aktivistin tarinat kohtaavat.

Ohjaaja Matti Reinikka kuvaajineen seurasi Seinäjoen vastaanottokeskuksen elämää peräti kolmen vuoden ajan. Raakamateriaalia turvapaikanhakijoiden arjesta kertyi valtava määrä. Ohjaajan leikkausversio ei kuitenkaan kelvannut Ylelle. Matti Reinikkaa haastatellut Iltalehti kertoo, että Ylen tuottaja Erkko Lyytisen mielestä leikkausversiossa painottuivat islamofobiset näkökulmat.

Maahanmuuttokriitikon ja ex-muslimien osuudet liikaa

Iltalehden mukaan Reinikka oli saanut Yleltä viiden kohdan listan poistoista tai lyhennyksistä, mutta ohjaaja ei halunnut taipua. Reinikan mukaan Yle olisi tahtonut erityisesti leikata paikallisen aktivistin Antti-Jussi Hirsimäen osuuksia.

Neuvottelujen jälkeen Ylen vaatimien poistojen listalle jäivät yhä kohtaukset, joissa kaksi entistä muslimia kertovat kokemuksistaan.

Dokumentin kovimmat islamia kritisoineet lausunnot tulevatkin juuri näiltä ex-muslimeilta. Seinäjoen vastaanottokeskuksen johtajan kanssa jutellut Mohammad-niminen mies on niin tympääntynyt islamiin, että pitää jopa omaa nimeään “pahana nimenä”. Dokumentissa kuvataan myös Mona Walterin vierailua Suomessa. Tiukkasanaisena islamkriitikkona tunnettu somalinainen elää jatkuvassa hengenvaarassa islamista eroamisensa vuoksi. Suomen Uutiset haastatteli häntä 2016.

Ohjaajan mukaan Yle kommentoi Mona Walterin puheita raakaleikkausvaiheessa sanoen, että “ilmeisesti somalitaustainen nainen puhuu levottomia” ja minun “tulisi leikata islamofobihöpötykset” pois.

Ohjaaja Matti Reinikan mukaan Ylen asenne kiistaan on ollut, että Ylessä riittää lakimiehiä ja että heillä riittää myös aikaa.

Iltalehden mukaan Ylen tuottaja Erkko Lyytinen kiistää ohjaajan esittämät väitteet.

Elokuvateatterilevitykseen

Tuotantoyhtiöllä on oikeus levittää dokumenttia elokuvateattereissa siitä huolimatta, että Ylellä on tv- ja internetoikeudet. Lehdistön ennakkonäytöksen lisäksi dokumentti on jo esitetty Jalasjärvellä Vaasan vaalipiirin vihreiden toimesta.

Seuraavaksi elokuva nähdään teatterissa Kauhavalla. Myös ainakin Turussa, Porissa ja Helsingissä on tulossa erillisnäytökset.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Vance: Eurooppa on tekemässä itsemurhaa massamaahanmuuton kautta

17.03.2025 |10:18
3.
Suomen uutiset logo

Pirkko Ruohonen-Lerneriltä kovaa kritiikkiä demarien Eero Heinäluomalle: “Kieroilun mestari, josta Putinkin on hänet palkinnut korkea-arvoisella mitalilla”

13.03.2025 |19:09
6.
Suomen uutiset logo

Kristittyjä vainotaan ympäri maailmaa median vaietessa – Antikainen: Sisäministeri Mari Rantanen on toiminut oikein

12.03.2025 |17:04
7.
Suomen uutiset logo

Dosentti Ari Helo moittii lukion historiankirjaa: ”Halutaanko koululaisille antaa naiiviin utopistinen kuva Euroopan ulkopuolisten alueiden historiasta ennen kolonialismin kautta?”

12.03.2025 |14:34
8.
Suomen uutiset logo

Perussuomalaiset Opiskelijat: “Maahanmuuttajakiintiöt eivät kuulu korkeakoulujen yhteishakuun”

12.03.2025 |18:35
9.
Suomen uutiset logo

Saksalta puuttuu sotilaita, aseita ja maanpuolustustahtoa – rämäkuntoinen armeija halutaan panna kuntoon satojen miljardien velkarahalla

13.03.2025 |20:52
10.
Suomen uutiset logo

Pääkaupunkiseudun ay-pomot pyrkivät valtuustoihin demareiden listoilta – SAK julkaisi jo oman poliittisen ohjelmansa

14.03.2025 |19:25

Uusimmat










Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää