Artikkeli kuva

Jussi Nukari Lehtikuva

Soini: Vaalien aikaistusta ei voi sulkea pois

20.09.2014 |14:45

Vasemmistoliitosta ja Vihreistä ei ollut koko hallituskauden kantajiksi. Tämä on nyt todettu tosiasia. Luonnottoman laaja hallituspohja oli tuhoon tuomittu. Näin toteaa Sastamalassa puhunut Timo Soini (ps.) tänään lauauntaina.

– Hallitus syntyi ainoastaan siksi, että EU-politiikan suuntaa ei suostuttu muuttamaan. Hallitukseen menivät ne, jotka jatkoivat tukipakettipolitiikkaa. Sen tulokset euroalueella ovat kaikkien arvioitavissa, Soini muistuttaa.

– Suomi tarvitsee käänteen. Se on mahdollista vain uuden hallituksen kautta, joka tulee muodostaa uusien vaalien kautta. Suomeen on muodostettava, vaalituloksen perusteella, vankka enemmistöhallitus ilman takiaispuolueita. Käytännössä tämä merkitsee kolmen ison puolueen yhteishallitusta. Aikaa ei ole hukattavaksi, vaalien aikaistusta ei voi sulkea pois, sillä Perussuomalaiset eivät tule pelastamaan eduskuntaäänestyksissä sixpäkin tynkää.

Soini kiinnittää myös huomiota Vihreän Langan teettämään, äänestäjien liikkumista kuvaavaan tutkimukseen.

– Erityisen mielenkiintoista tuossa tutkimuksessa oli RKP: n vuoto Kokoomukseen. Tekeekö suomenruotsalaistaustainen pääministeri Alexander Stubb selvää jälkeä RKP:sta kannatuksesta etenkin Uudellamaalla ja Helsingissä, Soini kysyy.

– Suomi ei nouse hyssyttelyllä. Perussuomalaiset ovat valmiita rohkeisiin ja ennakkoluulottomiin päätöksiin. Uskon, että kansa haluaa vankan hallituksen. Vihreän Langan tilaama tutkimus puolueiden välisistä kannatusliikkeistä oli aika karu pienille puolueille. Kansan syvät rivit liikkuvat siihen suuntaan, että hallitus ei saa jäädä takiaispuolueiden jumittamaksi.

PS VERKKOTOIMITUS


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

4.
Suomen uutiset logo

Mikkeli häätää suomalaiset pois ja remontoi sitten tulijoille uudet tilat – Antikainen: ”Tässä hälyttävä esimerkki siitä, miksi kuntien kotoutumistuista pitää leikata”

13.08.2025 |10:57
6.
Suomen uutiset logo

Turvetuotannon alasajo sulkee tehtaita Suomessa – Keskisarja: Turve pitää nostaa pannasta

18.08.2025 |11:05
7.
Suomen uutiset logo

Valtamedia tutki mutta unohti uutisen: Vieraskielisten suuri lukumäärä leimaa huono-osaisimpien asuma-alueita

15.08.2025 |14:05
8.
Suomen uutiset logo

Purra: ”Kyllä riittää tässä maassa hommia puolueella, joka ei halua kupata veronmaksajan selkänahasta etuoikeuksia eikä totella kaiken maailman intressitahoja”

18.08.2025 |08:05
9.
Suomen uutiset logo

Talousprofessori Matti Virén: On leikattava suomalaisten hyvinvoinnille toissijaisista menoista

17.08.2025 |15:19
10.
Suomen uutiset logo

Suomi ajoi alas turvetuotantonsa viherhumpan tahtiin – Polvinen: ”Edellisen hallituksen päätökset johtivat siihen, että Italiassa mafia juhlii ja turvetuottajat Suomessa menettivät työpaikkansa”

18.08.2025 |14:51

Uusimmat

Perussuomalainen 2/2025

Mainos kuva

Lue lisää