Artikkeli kuva

Asiakkaita Punavuoren vastaanottokeskuksessa Helsingissä. / LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Somekohu pakotti ruotsalaisen vastaanottokeskuksen tarkentamaan pukeutumiskoodiaan: ”Naiset saavat pukeutua haluamallaan tavalla”

Keskiviikkona Ruotsin radio kertoi pukeutumisohjeista, joita ukrainalaiset naiset olivat saaneet Galaxen-vastaanottokeskuksessa Etelä-Ruotsissa. Naiset eivät saisi pukeutua tavalla, joka voisi provosoida samoissa tiloissa asuvia, muista kulttuureista kotoisin olevia miehiä.

Uutinen herätti valtiopäivävaalien alla suuria tunteita ja levisi kulovalkean tavoin nettiin sekä sosiaaliseen mediaan.

Oloftrömin kunnanhallituksen varapuheenjohtaja Annika Sjösted halusi myöhemmin täsmentää, että hän on keskustellut vastaanottokeskuksen vetäjän kanssa ja tullut siihen lopputulemaan, että kyseessä on väärinkäsitys.

Pukeutumiskoodi vain ruokaillessa

Ukrainalaiset naiset saavat pukeutua haluamallaan tavalla, vain ruokasaliin mentäessä olisi hyvä olla siististi pukeutunut, ”eikä pelkät bikinit ole aterioidessa suositeltava asu”.

Ruotsin valtiopäivävaaleihin aikaa runsaat kolme kuukautta ja kampanjointi on täydessä vauhdissa, erityisesti sosiaalisessa mediassa. Ehkä siitä johtuen Olofströmin pukeutumiskoodiin ja tasa-arvokysymyksiin on otettu useasti ja jyrkästikin kantaa.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Alus joutui muuttamaan reittiään, matkustajat pettyivät – Turkki ja Egypti epäsivät sateenkaariväen pääsyn satamiinsa

14.07.2026 |11:07
6.
Suomen uutiset logo

STEA-avustusten kriteerit etenevät – pohjatyön teki mies, jonka oma järjestö menetti avustuksensa ja ajautui konkurssiin

15.07.2026 |12:08
10.
Suomen uutiset logo

Britannia esti Sebastian Tynkkysen maahantulon – europarlamentaarikko paheksuu sananvapauden kaventamisesta

15.07.2026 |19:14

Uusimmat

PS-Naiset 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 3/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää