Artikkeli kuva

Suomalaisten kansallisylpeys Euroopan huippua – useampi kuin joka neljäs ei hyväksyisi muslimia perheensä jäseneksi

02.06.2018 |11:02

Kansainvälinen Pew-tutkimuslaitos julkaisi äskettäin laajaan eurooppalaiseen kyselyyn perustuvan tutkimuksen, jossa kartoitettiin ihmisten omaa uskonnollista vakaumusta ja heidän näkemyksiään muista uskonnoista.

Tutkimuksen mukaan peräti 62 prosenttia suomalaisista ajattelee, että islaminusko on perustavanlaatuisessa ristiriidassa suomalaisen kulttuurin ja arvojen kanssa. Useampi kuin joka neljäs suomalainen (28 %) ei hyväksyisi muslimia perheensä jäseneksi.

Jopa 94 prosenttia tuntee kansallisylpeyttä

Tuloksista ilmenee myös, että suomalaisten kansallisylpeys on länsieurooppalaisittain huippuluokkaa: 59 prosenttia suomalaisista sanoo olevansa hyvin ylpeitä suomalaisuudestaan, ja 35 prosenttia tuntee jossain määrin ylpeyttä kansallisuudestaan.

Yhteistulos 94 prosenttia on korkein kyselyssä mukana olleista 15 maasta. Lähes samoihin lukemiin pääsevät Portugali ja Norja.

Puolet pitää omaa kulttuuria parhaimpana

Terve kansallisylpeys ei kuitenkaan estä suomalaisia tuntemasta itseään myös eurooppalaisiksi: 87 prosenttia suomalaisista tuntee ylpeyttä eurooppalaisesta identiteetistään. Tämäkin luku on tutkittujen maiden kärjessä.

Puolet (49 %) suomalaisista oli täysin tai suurimmaksi osaksi samaa mieltä väitteestä ”Emme ole täydellisiä, mutta meidän kulttuurimme on parempi kuin muiden”. Toinen puoli kansasta (46 %) taas ei moiseen väitteeseen suomalaisen kulttuurin ylivoimasta uskonut.

Laajan tutkimuksen tuloksia voi selata Pew-tutkimuslaitoksen sivuilla.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

SDP:n esikuvamaassa Espanjassa hallitusta johtavat sosialistit – vaalivoittaja joutui jäämään oppositioon

08.08.2026 |13:32
5.
Suomen uutiset logo

Cambridgen yliopisto tiesi Jason Ardayn ongelmallisuudesta jo vuosia sitten – nyt omat professorit vaativat yliopistolta vastauksia

10.08.2026 |21:19
6.
Suomen uutiset logo

Vihreiden kansanedustaja vaati avoimuutta politiikan rahoitukseen – puolison yhtiön 290 000 euron sopimus jäi kaikkien rekisterien ulkopuolelle

13.08.2026 |17:48
9.
Suomen uutiset logo

Garedewilta uusi lomake vanhemmille: Woke-kielto lapsille

11.08.2026 |10:38

Uusimmat

PS-Naiset 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 3/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää