MATTI MATIKAINEN

Suomeen 40 000 turvapaikanhakijaa? Maahanmuuttovirasto oikoo uutisointia

28.08.2015 |19:03

MTV3 uutisoi tänään Maahanmuuttoviraston hätkähdyttävästä arviosta, jonka mukaan Suomeen olisi tulossa jopa 40 000 turvapaikanhakijaa.

Maahanmuuttovirasto tarkensi hetken päästä asiaa sivuillaan seuraavasti: Tällä hetkellä turvapaikkaa Suomesta on hakenut tänä vuonna yli 6 300 henkilöä. Hakijoita on saapunut viime aikoina koko ajan kiihtyvällä tahdilla, viime viikkoina reilut 600 viikossa. Jos viikkotahti pysyy nykyisenä, hakijoita saapuu vuoden loppuun mennessä noin 15 000.

– Kerroin MTV:n toimittajalle, että viranomaisten varautumissuunnitelmissa on nostettu esille jopa 30 000 hakijaa vuodessa, mutta missään nimessä en sanonut, että se olisi tämän vuoden arvio. Tuollainen luku saavutettaisiin vain siinä tapauksessa, että hakijamäärän kasvu kiihtyisi nykyisestä huomattavasti koko loppuvuoden ajan. Sellaista emme voi lähteä ennustamaan, Kuuluvainen kertoo.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Virallinen ilmiantolinja avautuu Tampereella: Pian voit kannella naapurisi rasistisesta tuijotuksesta – perussuomalaisedustajat tyrmäävät idean

13.03.2026 |12:32
3.
Suomen uutiset logo

Ovatko suomalaiset masokisteja vai tyhmiä? – Vahtera: ”Suomalaiset ovat tyhmiä potenssiin ääretön”

17.03.2026 |14:10
5.
Suomen uutiset logo

Shokkihavainto Ison-Britannian täytevaaleista: Vihervasemmisto liittoutui härskisti muslimien kanssa muuta kansaa vastaan

14.03.2026 |11:00
7.
Suomen uutiset logo

Simula tyrmää vasemmistopoliitikon hyökkäyksen poliisi-instituutiota vastaan: Suomalainen poliisi on maailman luotettavin

12.03.2026 |18:51

Uusimmat

Perussuomalainen 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 4/2025

Mainos kuva

Lue lisää