
Suomen Uutiset vastaa Juha Sipilälle – yritystoiminnan pimeät komerot auki
KOMMENTTI | Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä moitti Helsingin Sanomien vaalitentissä tiistaina perussuomalaisia loanheitosta ja valehtelusta. Sipilän mukaan Suomen Uutiset on ”vihjaillut” hänen tienanneen jätevesiasetuksella kymmeniä miljoonia. Toimituksemme vastaa Sipilän syytöksiin ja kysyy puolestaan, miksi hän edelleen vaikenee yritystoimintansa epäselvyyksistä.
Suomen Uutiset tähän mennessä kirjoittanut kolme juttua Juha Sipilän yritystaustasta. Sipilä tai hänen esikuntansa eivät ole missään vaiheessa tehneet jutuistamme oikaisupyyntöä. Verkkolehtemme ei ole missään vaiheessa väittänyt Sipilän tienanneen valtavia summia. Sen sijaan olemme avanneet lukijoillemme Sipilän Green Rock Oy:n ja jätevesiasetuksen yhteistä aikajanaa sekä puhdistuslaitteilla tehdyn liiketoiminnan suuruutta.
Green Rock Oy:n liikevaihto
Suomen Uutiset kävi läpi yhtiön tilinpäätösasiakirjat vuosilta 1998-2013. Green Rock Oy on kerännyt liikevaihtoa näiden vuosien aikana seuraavasti:
Vuosi Liikevaihto, eur
1998: 1,011,301.36
1999: 852,384.16
2000: 1,409,710.23
2001: 1,466,008.46
2002: 1,760,994.37
2003: 2,180,889.78
2004: 2,285,699.28
2005: 2,500,000.00 *
2006: 2,000,000.00 *
2007: 2,500,000.00 *
2008: 3,774,429.00
2009: 4,321,311.70
2010: 1,045,920.37
2011: 2,506,863.08
2012: 1,154,722.00
2013: 1,122,264.00
* Vuosien 2005-2007 liikevaihto on arvioitu yhtiön ilmoittaman bruttotuloksen perusteella.
Yhteenlaskettu liikevaihto on noin 31,9 miljoonaa euroa. Suomen Uutisten aikaisempien uutisjuttujen käyttämä arvio liiketoiminnan suuruusluokasta on näiden lukujen valossa perusteltu.
Liikevaihto on toki eri asia kuin liikevoitto. Kasvuyrityksissä on tyypillistä, että liiketoiminnasta kertyneet tuotot käytetään yrityksen kasvattamiseen. Green Rockissa on tehty juuri näin. Yhtiö ei ole maksanut lainkaan osinkoja omistajilleen.
Green Rockin omistus
Vuonna 2008 Green Rockin asiat olivat vielä hyvällä tolalla. Juha Sipilä avasi 22.4.2008 yhtiökokouksen. Paikalla olivat lähes kaikki osakkeenomistajat. Suurinta äänivaltaa käyttivät yhtiön uusi toimitusjohtaja Toni Huhta, Fortel Invest Oy sekä Fortel Kiinteistöt Oy. Molemmat yhtiöt olivat tuolloin Juha Sipilän määräysvaltayhtiöitä. Fortel Invest on Sipilän Sipilä oli vuonna 2008 Fortel Kiinteistöt Oy:n hallituksen puheenjohtaja ja yksi pääomistajista.
Näiden kahden Juha Sipilän määräysvaltayhtiön yhteenlaskettu omistus Green Rockissa oli tuolloin 55,7 prosenttia.
Sipilä kertoi Iltalehden haastattelussa Green Rock -omistuksestaan: ”Fortel Invest Oy:n omistusosuus olisi ollut noin viidesosa”. Fortel Investin omistus oli kuitenkin jo yksin Juha Sipilän väitteitä tuplasti suurempi, 40,1 prosenttia. Sipilä jätti kertomatta myös sen, että hän omisti yhtiötä myös Fortel Kiinteistöt Oy:n kautta. Näiden yhtiöiden omistus antoi vuonna 2008 Sipilälle Green Rock Oy:ssa tosiasiallisen määräysvallan.
Yhtiön epäselvyydet
Uuden toimitusjohtajan Toni Huhdan kausi alkoi vuonna 2008. Hän esiintyi toistuvasti mediassa, ja antoi positiivisia kommentteja yhtiön kehityksestä. Kulisseissa kuitenkin tapahtui jotain, mikä ajoi yhtiön väärille raiteille.
Green Rock Oy:n 31.3.2010 päivätty tilinpäätös kertoo: ”Tilinpäätös sisältää entisen toimitusjohtajan Toni Huhdan ottaman osakeyhtiölain vastaisen 104.051,91 euron lähipiirilainan, jolle ei ole liiketaloudellista perustetta eikä vakuutta. Toni Huhta ei ole tuonut laina-asiaa hallituksen käsiteltäväksi ja päätettäväksi ennen lainan nostoa.
Green Rockin 8.3.2011 pidetyn ylimääräisen yhtiökokouksen pöytäkirja jatkaa karua tarinaa. Yhtiö oli kriittisessä tilanteessa. Uusi toimitusjohtaja oli saanut lähtöpassit, eikä yhtiökokous ei myöntänyt Huhdalle vastuuvapautta.
Mitä Juha Sipilän Green Rock -yhtiössä oli tapahtunut?
Vuoden 2010 tilinpäätösasiakirjoissa lähipiirilainasta kertovan osuuden sävy oli vieläkin ikävämpi: Lainan määrä on 181.115,27 euroa, ja tilintarkastuskertomuksessa mainitaan lainan olevan osakeyhtiölain vastainen. Ernst & Young Oy:n tilintarkastaja lausuu seuraavasti:
– Lausuntoamme mukauttamatta haluamme kiinnittää huomiota tilinpäätöksen liitetiedoissa esille tuotuun osakeyhtiölain vastaiseen lainasaamiseen, johon voi liittyä epävarmuutta.
Myöhempienkään vuosien asiakirjat eivät kerro tilanteen ratkeamisesta.
Sittemmin Sipilä jätti Green Rockin. Hän on kieltäytynyt kertomasta, kuka osti Fortel Investin osuuden yhtiön. Niin ikään Sipilä ei suostu puhumaan kauppahinnasta tai maksuaikataulusta. Hän kommentoi maksusuunnitelmaa toimituksellemme näin:
– Siinä on aika monimutkainen malli, jossa ensimmäisessä vaiheessa ei siirry ollenkaan rahaa. Summa ei ole vielä selvillä, se on pitkän tähtäimen suunnitelma.
Kuka penkoisi vyyhtiä?
Sipilän kansansuosio on hyydyttänyt median. Tuleva pääministeri on päästetty käsittämättömän vähällä. Tämä arvio ei ole omani vaan Jari Tervon. Myös Sari Helinin kolumni on huomionarvoinen. Hän oudoksuu toimittajien ylimmän vahtikoiran Risto Uimosen kritiikitöntä ylistyskirjaa Sipilästä, joka uhkaa tehdä koko journalismi-instituution puolueettomuuden naurunalaiseksi.
Ehkäpä joku median edustaja innostuu kaiken tämän vaalihurmoksen tauottua myös kysymään Juha Sipilältä hieman vaikeampiakin kysymyksiä. Hänen yritystoimintansa kun on ollut sen verran laajamittaista ja vyydittynyttä, että kurkistus komeroiden pimeimpiin nurkkiin olisi aiheellinen.
Matias Turkkila
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Juha Sipilän yhtiön ja jätevesiasetuksen yhteinen taival – ensin rakennettiin laitteet, sitten sorvattiin asetus
Viikon suosituimmat

Kolumni: Maahanmuuttajien sosiaaliturvaa on rajattava
Tulevan vaalikauden 8–10 miljardin euron sopeutustoimet ovat niin mittavia, että kaikkia julkisia kustannuksia on pakko tarkastella kriittisesti. Koska kansantalous nojaa vahvasti verotuloihin, maahanmuuton taloudellisella nettopositiivisuudella – eli maksettujen verojen ja aiheutettujen julkisten menojen erotuksella – on kriittinen merkitys taloudellisissa vaikeuksissa kamppailevalle Suomelle, kirjoittaa valtiovarainministeri Riikka Purran erityisavustaja Asmo Maanselkä.

Psykologi selittää woken sekä maahanmuuttosokeuden – narsismi mädätti kulttuurin ja some nuorten aivot
Uutuuskirjassaan Liisa Keltikangas-Järvinen pohtii, miksi voimme huonommin kuin koskaan, vaikka elämme monella mittarilla parasta aikaa. Legendaarisen psykologin näkemykset valaisevat myös woke-hysteriaa sekä narsistisen eliitin maahanmuuttosokeutta.

Ex-meppi lopetti Helsingin Sanomien tilauksen mielipidesensuurin vuoksi: ”En halua sentilläkään tukea punavihreää propagandaa”
Entinen europarlamentaarikko Pirkko Ruohonen-Lerner on saanut tarpeekseen Helsingin Sanomien mediasisällöistä. Tilaus on mennyt katkolle jo aikapäiviä sitten, koska lehden mielipidekäytävä on hämmästyttävän kapea. Hesaria Ruohonen-Lerner kutsuu suoraan punavihreäksi propagandaksi.

Tynkkynen jyrähtää kokoomuksen Sirpa Pietikäisen vihervasemmistolaisesta äänestyslinjasta EU:ssa
AssistEU-palvelun kautta meppien toimintaa seuraavalla perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkysellä on jo pitkään ollut tuntuma kokoomuksen Sirpa Pietikäisen toimien vihervasemmistolaisuudesta. Enää se ei ole vain tuntuma, todistaa AssistEU:n uusi ominaisuus, joka yhdistää kaikkien meppien toimintadatan ja antaa valmiit graafit siitä, mikä mepin todellinen suuntautuminen on.

Pitkän linjan keskustavaikuttaja perussuomalaisiin – aloittaa Purran erityisavustajana
Valtiovarainministeri Riikka Purra on kutsunut erityisavustajakseen valtiotieteiden maisteri Janne Laineen. Hän aloittaa tehtävässään tänään. Laine on tehnyt pitkän uran kuntajohtajana ja keskustan luottamustehtävissä.

Poliisi otti useita huumerikoksista epäiltyjä kiinni Helsingin Puhoksen ostoskeskuksessa – Tynkkynen: ”Puhos on oikeasti menetetty”
Helsingin poliisi otti perjantai-iltana useita henkilöitä kiinni huumausainerikoksista epäiltyinä Puhoksen ostoskeskuksen alueella. Poliisi epäilee, että rikolliset pyörittävät alueella järjestäytynyttä huumausainekauppaa.

Ay-liikkeen Israel-boikotti jakaa jäsenistöä – kritiikki kohdistuu politikointiin
SAK, STTK, Tehy ja Erto julistivat tiistaina kuluttajaboikotin Israelin tuotteille. Päätös on herättänyt vastalauseita jäsenistössä, jonka mukaan edunvalvontajärjestön tehtävä ei ole ajaa ulkopolitiikkaa.

Sitran aika on ohi – miljardi kuuluu Suomen tulevaisuuteen, ei pysyvälle ajatusklubille
Perussuomalaiset lakkauttaisi Sitran ja käyttäisi vapautuvan noin miljardin euron omaisuuden kasvuun, perusopetukseen tai velan lyhentämiseen.

Fingo vääristelee kehitysavun tuloksia – faktantarkistus sangen valikoivaa
Kehitysjärjestöjen kattojärjestö Fingo vastasi perussuomalaisten vaatimukseen lopettaa kehitysyhteistyö ”faktantarkistuksella”. Järjestö vaikenee täysin Suomen kehitysavun epäonnistumisista.

Oikeusministeri Meri: Islannin malli Suomeen – perussuomalaisten on oltava seuraavassa hallituksessa viemässä asia maaliin
Oikeusministeri Leena Meri haluaa Suomeen kesällä Islannissa käyttöön otetun mallin, jossa karkotettava ulkomaalainen vanki voisi päästä ehdonalaiseen vapauteen suoritettuaan kolmanneksen rangaistuksestaan ja poistuisi sen jälkeen maasta. Hänelle määrättäisiin maahantulokielto, joka voisi koskea koko Schengen-aluetta
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää














