Tagi: budjettivalta

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Eduskunta käsittelee parhaillaan EU:n talouspolitiikan koordinaatiota, jossa perussuomalaisten mukaan ollaan siirtämässä budjettivaltaa EU:lle. Perussuomalaiset esittävät, että EU-komission ehdotuksessa tulisi ottaa huomioon markkinakuri, joka edellyttäisi valtioiden velkakirjojen riskittömyyden lopettamista ja juniorivelkakirjojen liikkeellelaskua.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Keskiviikkona käytiin eduskunnassa keskustelu opposition esittämästä välikysymyksestä koskien hallituksen EU-vaikuttamisen laiminlyöntejä ennallistamisasetuksessa. Perussuomalaisten kansanedustaja Juha Mäenpää ilmaisi puheessaan kannatuksensa välikysymykselle ja Suomen elävän metsästä. – Ankea on katajaisen kansan kohtalo tällä keskustapuolueen ministerien siunaamalla menolla, Mäenpää arvioi.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Vuosi sitten EU:n elvytyspaketista käytiin eduskunnassa kova vääntö. Hallitus väitti, että paketti on ainutkertainen ja tarkkarajainen, ja eduskunta paalutti tiukat ehdot, ettei jatkossa sellaisia tulonsiirtoja hyväksyttäisi. Nyt kuitenkin hallitus näyttää taipuvan EU:n uuteen tulonsiirtoon, jota kutsutaan ”sosiaaliseksi ilmastorahastoksi”.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Suurimpien oppositiopuolueiden puheenjohtajat, perussuomalaisten Riikka Purra ja kokoomuksen Petteri Orpo, kohtasivat politiikan toimittajien yhdistyksen debatissa varhain tiistaiaamuna. Purra huomautti Orpolle, että kokoomus on EU-asioiden suhteen jakautunut puolue. – Se nähtiin kesän elpymispakettikeskusteluistakin.  Lue lisää >

Eduskunnan perustuslakivaliokunta sai tänään valmiiksi mietintönsä koskien kansalaisaloitetta kansanäänestyksen järjestämisestä EU:n elpymispaketista. Mietinnössä valiokunnan enemmistö esittää kansalaisaloitteen hylkäämistä. Valiokunnan perussuomalaiset jäsenet Olli Immonen ja Jukka Mäkynen sekä varajäsen Jani Mäkelä jättivät mietintöön vastalauseen, jossa he esittävät kansalaisaloitteen hyväksymistä.  Lue lisää >