huumeiden käyttö
KRP: Ulkomaalaisten rikollisten osuus on kasvanut huomattavasti törkeissä huumejutuissa
Ulkomaalaisten rikollisten osuus on kasvanut jo 80 prosenttiin keskusrikospoliisin (KRP) tutkimissa törkeissä huumausainerikoksissa. KRP:n mukaan erityisesti ruotsalaisten rikollisten osuus on kasvanut huumejutuissa lyhyessä ajassa huomattavasti.
Kaisa Garedew: Nykyisessä lastensuojelulaissa on vaarallisia puutteita
Nykyinen lastensuojelulaki sisältää vaarallisia puutteita liittyen hatkanuorten, eli sijoituspaikastaan karanneiden nuorten, kiinniottamiseen sekä viranomaisten oikeuksiin ja velvollisuuksiin.
Poliisikansanedustaja Mira Nieminen huumeiden käyttöhuoneista: ”En voi sallia järjestäytyneen rikollisuuden tukemista missään muodossa”
Eduskunnassa äänestetään tänään kansalaisaloitteesta valvottujen käyttötilojen kokeilusta huumeita käyttäville. Perussuomalaisten poliisitaustainen kansanedustaja Mira Nieminen ei hyväksy järjestäytyneen rikollisuuden tukemista sallimalla laittomat aineet missään muodossa. Huumeiden käyttäjät tarvitsevat apua ja tukea huumeiden käytön lopettamiseen, eivät sen jatkamiseksi.
Vetlandan puukotuksista epäillyn afgaanimiehen opinnot jäivät kesken – sai oleskeluluvan koulunkäyntiin, mutta aakkoset jäivät oppimatta
Kansalaisjärjestöt ruokkivat huumemyönteisiä asenteita julkisten varojen turvin – ”Tämä ei voi jatkua”
Nuorison tavat muuttuivat Ruotsissa: ”Enemmistö porukoista käyttää huumeita viikonloppuisin”
Uusimmat
Viikon suosituimmat

Kun tarina voitti faktat: BBC-skandaali on journalismin skandaali
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 3/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2025

Lue lisää































