Tagi: Naisten asema

Vuosittainen politiikan viikko Visbyssä oli tänä vuonna ruotsidemokraattien osalta tuoreissa käsissä. Valtiopäiväryhmän puheenjohtaja vaati turvapaikanhakijoiden ja oleskeluluvan saaneiden sijoittamista EU:n ulkopuolelle. Hän myös vetosi naisäänestäjiin sanomalla puolueen olevan feministin luonnollinen valinta.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Eduskunta käsittelee parhaillaan hallituksen esitystä translaiksi. Perussuomalaiset esittävät esityksen hylkäämistä. Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja, kansanedustaja Ville Tavio pitää esityksen merkittävimpänä ongelmana sitä, että sukupuolesta tehdään ilmoitusasia.  Lue lisää >

PS ARKISTO

Perussuomalaisten kansanedustaja Ritva ”Kike” Elomaa nosti itsenäisyyspäivän juhlapuheessaan Lokalahden sankarihaudalla esiin muun muassa ikääntyvät ja vähenevät sotaveteraanit ja -invalidit, joille valtiovalta on vuosien saatossa lupaillut milloin mitäkin. Valitettava tosiasia on kuitenkin se, etteivät Suomen itsenäisyyden puolesta taistelleet ole edelleenkään saaneet ansaitsemaansa kunnioitusta ja tarvitsemiaan palveluja, vaikka heitä on keskuudessamme enää kuutisen tuhatta.  Lue lisää >

Irak on maailman pahimpia maita naiselle. Toukokuussa 2018 julkaistu Maahanmuuttoviraston katsaus kertoo naisen asemasta Irakissa. Se pohjautuu YK:n pakolaisjärjestön UNHCR:n ja esimerkiksi UNICEFIN raportteihin. Mukana on lisäksi kansainvälisten järjestöjen ja tutkimuslaitosten tuottamia aineistoja. Toimittaja Heli-Maria Wiik perkaa katsauksen läpi.  Lue lisää >

lehtikuva Heikki Saukkomaa

Perussuomalaisten kansanedustaja Vesa-Matti Saarakkala on jättänyt tänään lakialoitteen, jossa kasvot peittävien burka- ja niqab-huntujen käyttäminen yleisellä paikalla kiellettäisiin sakkorangaistuksen uhalla. Hänen mukaansa Suomen kannattaa yhteiskuntarauhan säilyttämisen takia puuttua asiaan nyt, kun puuttuminen ei vielä koske Suomessa merkittävää määrää ihmisiä. Saarakkalan mukaan  eräiden kolmansista maista tulleiden väestöryhmien edustajien uskonnolliskulttuurinen elämänkatsomus ei tunnusta sukupuolten välistä tasa-arvoa kuten...  Lue lisää >