tasoryhmät

Seppänen vaatii toimia koulutuksen alamäen pysäyttämiseksi – lukutaidon romahdus on erityisen vakava varoitus

Suomalaisten nuorten oppimistulokset jatkavat laskuaan. Vuoden 2025 Pisa-tulokset osoittavat, että Suomen tulokset heikkenivät jälleen kaikilla keskeisillä osa-alueilla. Perussuomalaisten kansanedustaja Sara Seppäsen mukaan tulosten pitäisi viimeistään nyt herättää päättäjät siihen, että suomalaisen koulun ongelmia ei enää saa vähätellä.

08.09.2026 |12:11

PS-Nuoriso: Loppu sosialistiselle tasapäistämiselle – tasoryhmät takaisin kouluihin

Suomalainen peruskoulu on epäonnistunut paitsi koulurauhan, myös oppimisrauhan säilyttämisessä. Peruskoulumme pettää paitsi oppilaat, myös peruskouluun luottavat vanhemmat, sanoo Perussuomalainen Nuoriso.

16.05.2026 |14:08

Purra: Suomen perusopetuksessa on tehty virheitä, joihin ei liity raha – ”Opettajan auktoriteettia ja oppimisvaatimuksia on pikkuhiljaa hinattu alas”

Valtiovarainministeri, perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra toteaa, että keskustelua oppimistuloksista ei voi käydä ilman, että samalla ymmärretään, että Suomen väestö muuttuu voimakkaasti. - Tällä on selvä vaikutuksensa Pisa-tuloksiin niin Suomessa kuin muissakin maissa, ja silti tätä aihetta kierrellään kuin kuumaa puuroa.

11.04.2025 |15:39

Riikka Purra MTV:n puheenjohtajatentissä: Maahanmuutto laskenut Pisa-tuloksia

Perussuomalaisten puheenjohtaja, valtiovarainministeri Riikka Purra nosti maahanmuuton esiin suurimpana syynä Suomen Pisa-tulosten laskemiselle eilisessä puheenjohtajatentissä.

03.04.2025 |09:34

Kansanedustaja Strandman palauttaisi tasoryhmät perusopetukseen – ”Inkluusiossa ei ole mitään järkeä”

Tulevien kuntavaalien yksi tärkeimpiä asioita on koulutus, eli miten kunta järjestää koulutuksen. Suomen Uutiset Show -keskusteluohjelman uudessa jaksossa koulutusalan ammattilaiset, valtiotieteen lisensiaatti Mai Allo sekä kansanedustaja ja erityispedagogi Jaana Strandman, keskustelevat suomalaisen peruskoulun tilanteesta sekä siitä, miten perusopetuksen laatua voidaan parantaa.

17.02.2025 |15:16

Uusimmat

PS-Naiset 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 3/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Lähetä uutisvinkki:

toimitus@perussuomalaiset.fi