Tagi: tukimekanismit

LEHTIKUVA

Vuosi sitten EU:n elvytyspaketista käytiin eduskunnassa kova vääntö. Hallitus väitti, että paketti on ainutkertainen ja tarkkarajainen, ja eduskunta paalutti tiukat ehdot, ettei jatkossa sellaisia tulonsiirtoja hyväksyttäisi. Nyt kuitenkin hallitus näyttää taipuvan EU:n uuteen tulonsiirtoon, jota kutsutaan ”sosiaaliseksi ilmastorahastoksi”.  Lue lisää >

PS ARKISTO

Perussuomalaisten kansanedustaja Jari Koskela pohtii yhteiskunnan vähitellen tapahtuvaa avautumista. – Vaikka ravintoloita hallitusti nyt avataankin, on riski, että entisenkaltaisia asiakasmääriä ei ihan heti nähdä eikä tietysti pidäkään nähdä, koska asiakasmäärät on rajattu toistaiseksi puoleen.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Hallitus esittää, että Suomi osallistuu yli 800 miljoonan euron vastuilla uusiin euroalueen tukimekanismeihin. Syyksi kerrotaan hallituksesta, että Suomi haluaa olla yhdessä mukana pelastamassa Euroopan maita koronakriisin keskeltä. Perussuomalaisten mukaan paketeilla pelastetaan lähinnä vain huonosti asioitaan hoitaneita valtioita kuten Italiaa sekä yksityisiä pankkeja.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho kritisoi Ylen A-studiossa Suomen hallinnon johtamisongelmia. Halla-ahon mukaan valtava määrä erityisavustajia ja valtiosihteereitä ei ole kyennyt ratkaisemaan prosessuaalisia hankaluuksia Suomen hallinnon kriisijohtamisessa. – Meillä pitäisi nimitysasioissa ehkä kiinnittää enemmän huomiota pätevyyteen kuin puoluekirjan väriin, Halla-aho sanoi.  Lue lisää >