

Hevosalan yrittäjä Saara Auvisen uuvuttava taistelu vakuutuslääkäreiden kanssa sai kansanedustaja Jari Ronkaisen toimimaan epäkohdan korjaamiseksi. / MATTI MATIKAINEN
Taistelun vakuutuslääkäreiden mielivaltaa vastaan aloittanut Ronkainen iloitsee kansalaisaloitteesta: Vääryys halutaan korjata
Vakuutuslääkäreitä koskeva kansalaisaloite sai keskiviikkona iltapäivällä vaaditut 50 000 allekirjoitusta ja se etenee eduskunnan käsittelyyn. Aloite on sisällöltään samansuuntainen kuin kansanedustaja Jari Ronkaisen viime vuoden marraskuussa jättämä lakialoite, niin kutsuttu ”Lex Ronkainen”.
Niin kansalaisaloitteessa kuin Jari Ronkaisen lakialoitteessakin vaaditaan poistettavaksi vakuutus- ja eläkelaitosten lääkärien mielivaltaista oikeutta kumota potilasta hoitavien lääkärien lausuntoja edes potilasta näkemättä. Tämä epäkohta on kalvanut kansalaisten ja perussuomalaisten oikeustajua jo pitkään.
– Kansalaisaloite on valtava voimannäyttö suomalaisilta ja osoitus siitä, että vääryys halutaan korjata. Ei voi olla kuin tyytyväinen aloitteen etenemisestä eduskunnan käsittelyyn, kun itse olen toiminut eräänlaisena äänitorvena asian tiimoilta, Ronkainen toteaa.
Asia kaivanut mieltä jo pitkään
Kansalaisaloite pureutuu samaan ongelmaan kuin perussuomalaisten lakialoite, eli vakuutuslääkärien mielivaltaan. On käsittämätöntä, että vakuutuslääkäri voi evätä potilaan oikeuden korvauksiin, kuntoutukseen tai työkyvyttömyyseläkkeeseen vastoin hoitavan lääkärin diagnoosia ja potilasta näkemättä.
– Itse olen ollut tätä lakia vastaan jo kauan ennen kuin edes lähdin politiikkaan. Laki muuttui vuonna 2004, ja muistan jo vuonna 2005-2006 puhuneeni asiasta työpaikan kahvitunneilla, että eihän tämän näin pitäisi mennä. Valtakunnan tasolla olen kamppaillut tämän epäkohdan parissa siitä lähtien kun vuonna 2015 tulin valituksi eduskuntaan, Ronkainen muistelee.
Saara Auvisen tapaus oli viimeinen niitti
Lain epäoikeudenmukaisuus oli häirinnyt Ronkaista pitkään, ja asia palasi mieleen aina kun julkisuuteen vähän väliä nousi ikäviä esimerkkitapauksia vakuutuslääkärien mielivallan uhreiksi joutuneista kansalaisista, usein rakennusalan ihmisistä tai urheilijoista. Viimeinen sytyke oli pari vuotta sitten julkisuuteen noussut Saara Auvisen tapaus.
– Saara oli nuori hevosalan yrittäjä, joka putosi hevosen selästä ja vammautui vaikeasti, mutta ei saanut oikea-aikaista kuntoutusta vakuutusyhtiön lääkärin kiistettyä diagnoosit. Oli ikävä nähdä, että nuori ihminen, joka selvästi olisi halunnut päästä takaisin työelämään jäänee nyt pysyvästi työkyvyttömäksi vakuutuslääkärin mielivallan takia. Se oli minulle viimeinen niitti, että tähän asiaan on nyt puututtava ja rajulla kädellä, Ronkainen sanoo.
Kaikista puolueista löytynee tahtoa asioiden muuttamiseksi
Saara käy edelleen omaa taisteluaan vakuutusyhtiötä vastaan, eikä hänen tilanteensa ole millään lailla parantunut. Auvisen lisäksi Ronkaisen pöydällä on muitakin surullisia tapauksia, joissa ihmisten oikeus korvauksiin tai kuntoutukseen on mielivaltaisesti evätty, tai sitten heitä on roikotettu löysässä hirressä jopa kymmenen vuotta muka työkykyisenä. Kaikki he ovat joutuneet ottamaan käyttöön koko keinovalikoimansa miettiessään, miten saisi oikeuden omalta kohdaltaan toteutumaan.
– Kansalaisaloitteen eteneminen eduskunnan käsittelyyn on siinä mielessä mielenkiintoista, että omaa lakialoitettani ei vielä ole ehditty käsittelemään. Kun pöydällä lepää vielä muitakin samaa aihetta koskevia aloitteita, on kiinnostavaa nähdä, käsitelläänkö ne käsi kädessä.
– Minulla on sellainen tuntuma, että kaikista puolueista löytyy halukkuutta asian muuttamiseksi, vain keinoista on jonkin verran erimielisyyksiä. Sen vuoksi uskon, että juuri tämä kansalaisaloite voisi olla se sytyke, jonka avulla tämän prosessin saisi vietyä vauhdilla eteenpäin, Ronkainen arvelee.
MIKA MÄNNISTÖ
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Vakuutuslääkärien valtaa suitsivalla kansalaisaloitteella yli 30 000 allekirjoitusta

Ronkaisen lakialoitteelle tukea kaikista puolueista: Lääkäri ei saisi päättää vakuutetun loppuelämästä tapaamatta potilasta

Työssä vammautunut Saara nukkuu yli puolet vuorokaudesta, muisti ja tuntoaisti ovat osittain mennyttä – ”Vakuutusyhtiön mukaan olen työkykyinen”

Ronkainen: Kansa on puhunut – vakuutuslääkäreiltä otettava valta pois!

Ryhmänjohtaja Leena Meri vakuutuslääkäriasiasta: ”Asiat jäävät silleen ja ihminen jää tyhjän päälle”, ratkaisuksi käännetty todistustaakka

Kansalaisaloite vakuutuslääkäritoiminnan suitsimiseksi luovutettiin – perussuomalaiset tukee
Viikon suosituimmat

Greta Thunberg hilluu jo Pariisissa – ilmasto ja Gaza unohtuivat
Ruotsalaisaktivisti Greta Thunberg huutaa naama punaisena milloin minkäkin asian puolesta. Nyt aktivisti on löytänyt tiensä Ranskan ”lukiolaisprotesteihin”.

Elina Hiltusen islamkritiikki vaiennettiin kokoomuksessa: ”Perussuomalaiset on ainoa puolue, joka aidosti välittää sananvapaudesta”
Kokoomuksen Turun valtuustoryhmästä erotettu ja sittemmin puolueen jättänyt Elina Hiltunen sanoo, ettei kokoomuksessa sallita julkista islamkritiikkiä muslimiäänestäjien menettämisen pelossa.

Lapsensa murhannut mies vaihtoi Ruotsissa sukupuolta – pääsi naisvankilaan ahdistelemaan ja herättämään pelkoa
Ruotsin uusi translaki mahdollisti kahden lapsensa murhasta elinkautiseen tuomitun vangin siirtämisen miesten vankilasta naisvankilaan. Nyt naisvangit ja vankilan työntekijät kertovat pelosta, seksuaalisesta häirinnästä ja viranomaisten haluttomuudesta puuttua ongelmiin, raportoi Expressen.

Purra oikoo kokoomuksen bensaväitteitä: Se ainoa vaikuttava bensan hintaa laskeva toimi ei ole kokoomukselle ja RKP:lle mitenkään käynyt
Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra ihmettelee kokoomuksen puheita ”bensan hinnan alentamista” koskevista neuvotteluista, kun pöydällä olevassa kokonaisuudessa ei ole ainuttakaan bensan tai dieselin hintaan vaikuttavaa toimea.

Antikainen: Osa suomalaismepeistä puolusti terroristeja – ”Ei tätä voi ymmärtää”
Kansanedustaja Sanna Antikainen arvostelee demareiden, vasemmiston ja kokoomuksen meppejä, jotka vastustivat Muslimiveljeskunnan nostamista EU:n terroristilistalle.

Perussuomalaiset ja Leena Meri laittoivat lopun rikollisten hyysäämiselle – katso 23 kohdan lista
Oikeusministeri Leena Meren johdolla perussuomalaiset on uudistanut Suomen kriminaalipolitiikkaa tiukempaan suuntaan. Puolue on koventanut rangaistuksia ja kiristänyt rikosvastuuta. Samalla perussuomalaiset on nostanut kansalaisten turvallisuuden ja rikosten uhrien oikeudet politiikan keskiöön. Tavoitteena on, että rikoksista seuraa oikeudenmukainen rangaistus ja uhrien asema vahvistuu.

Bergbom sanasodassa kokoomusedustajan kanssa – harhaanjohtava lainaus vaihtui ilmastonmuutosdenialismisyytöksiin
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja, kansanedustaja Miko Bergbom ja kokoomuksen kansanedustaja Pia Kauma ajautuivat sanasotaan sosiaalisessa mediassa polttoaineiden jakeluvelvoitteen alentamisesta. Bergbom arvostelee Kaumaa harhaanjohtavasta viestinnästä ja keskustelun siirtämisestä perusteettomiin syytöksiin ilmastonmuutoksen kiistämisestä.

Sisäministeri Mari Rantanen vaatii täysjarrutusta: ”Pysäyttäisin maahanmuuton hetkeksi”
Sisäministeri Mari Rantanen haluaa pysäyttää maahanmuuton väliaikaisesti. Seuraavalla hallituskaudella hän kiristäisi työ- ja opiskeluperäisen maahanmuuton sekä perheenyhdistämisen ehtoja ja rajoittaisi maahanmuuttajien sosiaaliturvaa.

Teollisuusliiton Lehtonen kutsuu maahanmuuttajia voimavaraksi – luvut kertovat toista
Teollisuusliiton varapuheenjohtaja Turja Lehtonen sanoo maahanmuuttajien olevan Suomelle voimavara. Samalla hän myöntää, että maahanmuuttajien työttömyys on korkeampi ja työsuhteet epävarmempia. Tilastokeskuksen luvut osoittavat, kuinka suuresta erosta on kyse.

Ranskan kaaos levisi Belgiaan – autot tulessa ja poliisit kivisateessa Brysselin mellakoissa
Palava skuuttikasa, tuhoutuneet bussit ja kivisateessa kyyristelevät poliisit jäivät muistoksi Belgian protestiviikosta. Perjantaina poliisi otti kiinni 110 ihmistä epäiltynä mielenosoitusten yhteydessä tehdyistä väkivaltaisuuksista. Syytenimikkeistä löytyy muun muassa tuhopolttoja, vahingontekoja ja jopa aseellinen vastarinta.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää













