Taloustoimittaja Sandbu: Italia on suurin este euroalueen pankkiunionille

Euromaiden johtajat hätääntyivät eurokriisin alkuvuosina niin pahoin, että he alkoivat suunnitella pankkiunionia vuonna 2012. Tarkoituksena oli purkaa inha kierre, jossa eurovaltiot ja niiden pankit olivat molemmat vaarassa kaatua toisen horjuessa. Italian tilanne on kuitenkin suuri este pankkiunionille, kirjoittaa Financial Timesin taloustoimittaja Martin Sandbu kolumnissaan.

Pankkiunionin toimintaperiaate on tietysti hyvä: sillä pyritään välttämään veronmaksajien nurja kohtalo joutua pankkikriisien maksajiksi. Euromaiden erilainen tilanne on johtanut kuitenkin siihen, ettei pankkiunionin tärkeästä osasta ole päästy yksimielisyyteen. Kiistakapulana on euromaiden yhteinen talletussuoja.

Euromaille talouskahleita

Sandbu kirjoittaa pankkiunionin sisältävän merkittävän heikkouden. Euromaiden ja niiden pankkien välisen kohtalon silmukan purkaminen tarkoittaa, etteivät euromaat voi tarpeen vaatiessa rahoittaa budjettialijäämiään maansa omien pankkien velkasitoumuksilla.

Budjettialijäämien lisääntyvä tarve iskee useimmiten taantumien aikana, jolloin rahoitus on kiven alla. Jos samaan aikaan maan omat pankit eivät saisi myöntää velkarahoitusta valtiolle, ei valtio voisi toimia suhdanteiden tasoittajana.

Sandbu kertoo, etteivät euromaiden johtajat olisi edes ryhtyneet luomaan tällaista pankkiunionia, jos he olisivat tienneet sen vaikutukset.

Italia haluaa yhteisen talletussuojan

Italian pankit ovat myöntäneet Italialle velkarahoitusta rutkasti. Italiassa on muista euromaista poikkeuksellinen tilanne, sillä pankit ovat pilkkoneet miljardien eurojen velkakirjat pieniksi sijoituskohteiksi. Italian velasta on siten muodostunut hyvin yleinen kansalaisten sijoituskohde.

Italia pelkääkin, että euroalueen kriisirahasto EVM:n muuntaminen eurooppalaiseksi valuuttarahastoksi tietäisi velan maksuvaikeuksien kohdalla velkasaneerausta, mikä johtaisi kansalaisten sijoitustappioihin. Yhtä lailla pankkiunionin mekanismissa päätetään vaikeuksiin joutuneen pankin kohtalo, jossa sijoitustappiot voivat osua italialaisten kohdalle.

Italia haluaakin tästä syystä euroalueen yhteisen talletussuojan. Tämä tarkoittaa sitä, että muut euromaat huolehtisivat tarpeen vaatiessa siitä, etteivät italialaisten talletukset ole vaarassa italialaispankin ajauduttua vaikeuksiin. Tämä on luonnollisesti punainen vaate pohjoisille euromaille.

Pohjoiset euromaat vaativat yhteisen talletussuojan ehdoksi, ettei eurovaltiolla ja sen pankeilla ole poikkeuksellisen suurta velkojasuhdetta. Italian kohdalla kyse on myös mittaluokasta: maalla on velkaa yli kaksinkertainen määrä Maastrichtin kasvu- ja vakaussopimuksen rajaan nähden.

Italian hallituksen on vaikea myydä kansalaisilleen ajatusta siitä, ettei talletussuojaa ole perälautana. Pohjoisten euromaiden hallitusten on puolestaan vaikea myydä omille kansalaisilleen sitä ajatusta, että he voivat joutua kuittaamaan italialaisten säästötilien saldot talletuspankin kaatumishetkellä.